

140 kertaa.
Niin monesti parikkalalaisen urakoitsija ja viljelijä Ari Sinkkosen oli yhteensä ajettava kevättöiden aikaan tierummun päälle muodostuneen kuopan yli kolmen päivän aikana.
”Alamäessä piti jarruttaa 40 tonnin kuorma kävelyvauhtiin, jotta kuopan yli sieti ajaa. Takaisin tullessa olisi ylämäkeen pitänyt saada täysi vauhti.”
Lietteenajoa, säilörehun korjuuta, viljan puintia: Erilaiset urakointityöt takaavat sen, että tunteja ja ajokilometrejä kertyy. Sinkkonen tekee urakointitöitä poikansa kanssa.
Tiestön heikko kunto herättää laajempaa huolta Itä-Suomessa.
Tuupovaaralainen tienkäyttäjä kuvaili viime talvena tilannetta MT:lle ”katastrofiksi”.

Tilojen koon kasvu lisää yleisillä teillä liikkumista, sillä pellot sijaitsevat monella tilalla yhä laajemmalla alueella.
Lisäksi käytettävät koneet ovat suurempia.
Henkilöautolla ajaessa kuopista voi vielä selvitä vähällä.
Ongelmat korostuvat työkoneiden kanssa, sillä niillä on henkilöautoja huomattavasti enemmän massaa. Se vaikeuttaa myös kuoppien kiertämistä.
Viljelijöiden ja urakoitsijoiden lisäksi teiden kunto vaikeuttaa esimerkiksi tukkiauton kuljettajien työtä.
”Välillä kuskin olo on päivän päätteeksi kuin selkää olisi hakattu pesäpallomailalla”, Sinkkonen kuvailee.

Asfalttitiellä ollut monttu koitui lopulta Sinkkosen traktorin etulasin kohtaloksi.
Hän väisti vastaantulevaa autoa pois tavoittelemaltaan ajolinjalta.
Töyssy teki Fendt 828 -traktorin lasiin mittavat vauriot. Ison, lämmitettävän tuulilasin korjauksen on arvioitu Sinkkosen mukaan maksavan pari tuhatta euroa.
Tapaus ei ole ainut laatuaan, hän jatkaa.
”Ei olisi ihme homma ollut tuoda kuorma-autolla vähän sepeliä pahimpiin paikkoihin. Nyt tuntuu olevan se asenne, ettei tehdä yhtään ylimääräistä. Ovatko rahat loppu vai linja muuttunut?”
Erityisesti häntä huolettaa sorateiden heikko huolto.
Tiet muistuttavat enemmän pujotteluratoja, Sinkkonen kuvailee. ”Oikea ajolinja on etsittävä, jotta pääsisi mahdollisimman pienillä pompuilla.”
Vaaratilanteita tulee myös, kun monttujen välttämiseksi on siirryttävä ajamaan vastaantulevien kaistalle.
Nyt sorateitä on lanattu, mutta kevättöiden kannalta työt tehtiin auttamattoman myöhässä.
”Kevätrallin” alkamisesta kuitenkin tiedotettiin Sinkkosen mukaan monin eri tavoin tienhoidosta vastaaville.
Kun lietteenajo aloitettiin toukokuun alussa, sorateille ei oltu tehty mitään, Sinkkonen kertoo.
Etenkin rumpujen kohdalta tiet olivat painuneet kuopalle pahimmillaan koko tien leveydeltä.
”Keväthoito on ilmeisesti sitä, että kerätään aurauskepit pois ja laitetaan kelirikkomerkit tilalle.”
Huononnus tapahtui Sinkkosen mukaan muutama vuosi sitten, kun pääurakoitsija vaihtui.
Sinkkosella on omaa kokemusta myös teiden huollosta. Hän aurasi alueen teitä 12 vuotta.
Sinkkosta mietityttää, onko kyse Suomen laajuisesta haasteesta vai paikallisesta ongelmasta.
Länsi-Suomessa konekaupalla ollutta viljelijää varoitettiin huonokuntoisesta tiestä, hän mainitsee. Huoli osoittautui itäsuomalaisittain aiheettomaksi.
”Täällä ei kuulemma ole yksikään tie niin hyvässä kunnossa.”
Tämä kevät on asettanut haasteita töiden ajoitukselle, Kaakkois-Suomen ely-keskuksesta todetaan.
Ajoituksissa on pitänyt olla poikkeuksellisen tarkka, sanoo kunnossapitopäällikkö Tuomas Vasama Kaakkois-Suomen ely-keskuksesta.
Joidenkin töiden ajoitus on ollut haasteellista ja osin on oltu jo myöhässä.
”Ensin oli pitkä talvi, roudan sulaminen kesti pitkään. Kun kevätmuokkausten soratiestöllä on pitänyt käynnistyä, onkin alkanut pitkä kuiva kausi.”
Kaikkiin olosuhteisiin pitää kuitenkin sopeutua, Vasama painottaa.
”Ilmastonmuutoksen myötä tulee äärimmäisiä ilmiöitä, urakoitsijoiden ja meidän viranomaistenkin on oltava paremmin hereillä.”
Tien kuntoa koskevan, kiireellisen palautteen antamiseksi suositellaan tienkäyttäjän linjaa, joka päivystää vuorokauden ympäri numerossa 0200 2100. Yleisluontoisempaa palautetta voi antaa mobiilisovelluksella tai palautevayla.fi-palvelussa.
Maaseudun tiestön kunnosta ja hoidosta voi lukea lisää perjantain Suomalaisesta Maaseudusta.