Makuaistikin muuttuu ‒ onko lapsuuden inhokista aikuisuuden herkuksi?

Muistan elävästi, miten kamalalta valkosipuli maistui kun sitä erehtyi lapsena puraisemaan. Valkosipulin tymäkkä ja pistävä maku täytti hetkellisesti tajunnan. Kokemus oli niin vastenmielinen, että välttelin kynsilaukkaa vuosikausia.

Teininä aloin satunnaisesti ja varovasti maistella sitä uudelleen, eikä kokemus ollutkaan enää yhtä karmaiseva. Havahtuakseni nuorena aikuisena tilanteeseen, jossa kädet lappasivat syötäviä valkeita kynsiä ruokalautasen reunalle peräti innoissaan.

Mitä oli tapahtunut? Järjellinen selitys voisi kuulua, että makuaistini oli muuttunut ikääntymisprosessin edetessä luontaisilla urillaan.

Tiede tukee olettamusta sikäli, että ihmisen makuaisti tutkitusti heikkenee iän myötä. Tai kyse on enemmänkin hajuaistin heikkenemisestä, joka on erottamattomasti yhteydessä makuaistiin.

Henkilökohtaiset havainnot muuttuvasta suun sisäisestä makumaailmasta eivät rajoitu pelkästään valkosipuliin.

Teini-iässä en ollut mausteisen ruuan perään. Jossain nuoren aikuisuuden kynnyksellä tässäkin asiassa alkoi tapahtua liikettä vastakkaiseen suuntaan.

Lopullinen siirtymäriitti voimakkaasti maustetun ruuan ihmeelliseen maailmaan tapahtui ollessani vaihto-opiskelijana Yhdysvalloissa 2010-luvun alkupuolella. Oregonilaiset ruokapaikat tapasivat käyttää tulisia mausteita varsin ronskisti. Aluksi suu paloi ja jouduin juomaan joka aterialla paljon polttavan tuskaa lievittämiseksi.

Sitten siihenkin tottui. Ja Suomeen palattuani huomasin olevani, täkäläisellä mittapuulla, suoranainen tulisen ruuan ystävä.