

Talvisodan sotalapsi Veli-Pekka (Veli) Ikonen (1928–1992) piti säännöllistä päiväkirjaa ainakin vuoteen 1952 asti. Katkelmia hänen jatkosodan aikaisesta päiväkirjastaan on julkaistu Hannila-kirjassa.
Hän opiskeli maisteriksi, työskenteli muun muassa eduskunnan pikakirjoittajana ja toimitti 60-luvulla Karjalan historiaan liittyviä teoksia, laajimpana Jääsken kirjan.
Ikosen sisarukset palasivat Ruotsista Suomeen toukokuussa 1940 ja viettivät kesän Tammelassa. Syksyllä heillä alkoi koulunkäynti Helsingissä.
Kesällä 1941 Irmeli Ikonen palasi asumaan rehtori Torellin perheen luo Sollefteåån, kyläili siellä myös myöhemmin ja piti yhteyttä isäntäperheeseensä 90-luvulle asti. Perheen äiti Tora Torell allekirjoitti kirjeensä hänelle sanalla ”mor”, äiti.
Myös talvisodassa sotaorvoiksi jääneet Irma- ja Iris-serkut lähetettiin jatkosodan aikana Ruotsiin, Arbogaan.
Elokuun lopulla 1941 Toivo Ikonen pääsi käymään Hannilassa ja näki, että kotitilan päärakennus oli palanut. Muu perhe palasi Karjalaan toukokuun puolivälissä 1942 ja asettui entiseen muonamiehen mökkiin.
Kaikki osallistuivat ahkerasti maatilan töihin. Vapaahetkinään Risto ja Veli pelasivat pesäpalloa kylän poikien kanssa ja edustivat Antreaa yleisurheilukisoissa.
Talvet perhe vietti Helsingin Munkkiniemessä isän luottamustehtävien ja lasten koulun takia. Myöhemmin Veli tienasi taskurahoja Maalaistentalon juoksupoikana.

Kesäkuun puolivälissä 1944 Veli-Pekka Ikonen, 16, joutui Hannilassa vastuutehtäviin Harjulan tilan väen ja karjan evakkoon lähdössä, koska 17-vuotias isoveli oli Korialla sotilaskoulutuksessa ja isä joutunut sairaalaan.
10.7.1944 uupunut ja nälkäinen poika saapui hevoskuormineen Hämeenkyrön Raipalan taloon, jossa äiti ja pikkusisko häntä odottivat.