
Tammikuu 1 p. Maanantai. Minä olen nyt täällä Korpilahdella Iivarin talossa sotaa paossa. Täällä asuvat myös Segerbergit, Halmeet ja eräs Salomaan perhe läheltä Viipuria. Me ja Halmeet omistamme yhden huoneen ja Segerbergit toisen. Isä ei ole täällä vaan hän on Antreassa.
Näin alkaa Veli-Pekka Ikosen päiväkirja vuodelta 1940. Lyijykynällä kirjoitettu paksu, mustakantinen vihko kertoo, että Rauha ja Mikko Iivarin maatilan päärakennus on pullollaan evakkoon lähteneitä naisia ja lapsia.
Ikosen perheestä evakossa ovat äiti Synnöve sekä lapset Risto, 13, Veli-Pekka, 11, ja Irmeli, 9. Lisäksi Iivarin talossa ovat äidin Kerttu-sisaren lapset Irma ja Iris sekä perheen sisäkkö, äidin toinen sisar Ansa Halme (Elli-täti) ja hänen tyttärensä Marja-Liisa (Maru), 10, Kotkasta sekä serkusten Sidonia-mummo.
Salomaan perheen kuudesta lapsesta kaksi on rintamalla.
Viime yönä emme valaneet tinaa kuten tavallisesti. Kysyin äidiltä kello 12 aikoihin näin: ”Äiti, katso kellosta mikä vuosikymmen nyt on.” Sellaista kysymystä ei voi joka vuosi tehdä.

Evakkolapset sahaavat ja pilkkovat polttopuita, hiihtävät lainasuksilla, kuuntelevat radion tilannetiedotuksia ja pelaavat omatekoisilla pahvikorteilla Jehua. Sitten tulee dramaattisia uutisia.
3 p. Illalla Kerttu-täti soitti Jyväskylästä että Karl-Hjalmar on kaatunut rintamalla. Elli-täti lähti heti maantielle aikoen mennä Jyväskylään mutta myöhästyi autosta. Tapaus pidetään Irmalta ja Irikseltä salassa eivätkä he sitä vielä tiedäkään.
4 p. Minut ja Irmeli aiotaan lähettää Ruotsiin ”sotaa pakoon”. Suomalaisia lapsia pääsee nimittäin nykyisin ilmaiseksi Ruotsiin. Maru pyysi myös Elli-tädiltä että hän pääsisi sinne. Äiti käski myös Riston lähtemään sinne. Risto ei kyllä mielellään lähtisi.
9 p. Tänään olevaa nimipäivääni ei kukaan muistanut.
10 p. Olin koko päivän sängyssä, sillä oikeaa korvaani on särkenyt eilisestä saakka. Tänään on vain 2 astetta pakkasta. Mummo kutoi koko päivän sukkia ja lapasia minulle ja Irmelille koska lähdemme Ruotsiin. Marja-Liisa pääsee myös kaiken todennäköisyyden mukaan Ruotsiin. Risto hiihteli muiden lasten kanssa.
11 p. Torstai. Minun oikeata korvaani vihloi koko päivän ja viime yön. Makasin edelleen sängyssäni hattu päässäni. Äiti määräsi nyt lopullisesti että Risto lähtee Ruotsiin, jos iän takia voi.
12 p. Tänään, tammikuun 12. pnä vietin 12 vuotis-syntymäpäivääni oikean korvani vihloessa hirveästi. Kukaan ei päiviäni muistanut. Risto osti apteekista lääkettä korvalleni. Irmeli ja Marja-Liisa tekivät hiihtoradan. Elli-täti lähetti tänne Marun tavaroita, jotka hän ottaa mukaan Ruotsiin.
13 p. Minä olin jo ylhäällä koska korvaani ei enää pakottanut. Äiti kirjoitti kaikenlaisia lauseita joita minun pitäisi opetella.
14 p. Sunnuntai. Äiti ilmoitti tänä aamuna Irmalle ja Irikselle että heidän isänsä on taivaassa. Kerttu täti saapui kello 11 tänne. Hänellä oli suruharso päällä. Pohjoismaisen avun keskus soitti että Ristokin pääsee Ruotsiin vaikka onkin liian vanha. Meidän on lähdettävä kello 4 perjantaiaamuna Haapamäeltä. Täällä on ollut joka päivä ilmahälytys.
Miksi isovanhempani Synnöve ja Toivo Ikonen päättivät lähettää lapsensa sotaa pakoon Ruotsiin? Korpilahdella nämä olivat kuitenkin suhteellisen turvassa pommituksilta.
Ehkä mummini ajatteli, että jos kerran lapset joutuvat olemaan evakossa, he voisivat olla evakossa Ruotsissa. Kielikylpy tekisi hyvää, kun koulunkäynti oli keskeytynyt.
Tammikuussa 1940 kukaan Suomessa ei tiennyt, miten sodassa kävisi. Jos maa miehitettäisiin, ainakin lapset olisivat turvassa.
Lapsille itselleen tilaisuutta päästä Ruotsiin markkinoitiin niin tehokkaasti, että myös serkkutyttö tahtoi mukaan.
Pikavauhtia organisoidun sotalapsitoiminnan yläikärajaksi oli määrätty 12 vuotta, mutta nyt siis myös vastahakoinen Risto saisi luvan lähteä katsomaan nuorempiensa perään.
16 p. Tänään on edelleen kova pakkanen: –25. Valmistelimme tavaroita läjään lähtöä varten. Mummo on saanut jo lapaset valmiiksi. Kerttu-täti lähti autolla Jyväskylään. Kaiken kiireen keskellä oli meillä aikaa pelata Jehuakin. Korvani on nyt aivan terve.
17 p. Elli-täti lähetti kangasta josta mummo ryhtyi valmistamaan minulle ja Ristolle yöpukuja. Haimme puita ulkoa –30 asteen pakkasessa. Koko huone oli yhtenä sekamelskana pakkauksen tähden. Laitan nimikirjaimet vaatteisiini.
18 p. Isä tuli tänne aamulla. Sanoimme hyvästi sedälle ja tädille navetalla. Lähdimme illalla neljän autossa. Jyväskylässä menimme Kerttu-tädin asuntoon. Siellä tuli hälytys. Menimme läheiseen pommisuojaan. Lentokoneita ei kuitenkaan tullut. Söimme hieman ennen lähtöä. Juna lähti kello 11 myöhästyen tunnilla. Näimme asemalla pommitetun talon.
Meidät vietiin voimistelusaliin yöksi. Täällä on monta sataa patjaa.
Ilmavaaran vuoksi sotalapsia kuljettava juna liikkuu vain yöllä. Junassa on lasten lisäksi äitejä, sillä alle 3-vuotiailla sai vielä talvisodan aikana olla äiti saattajanaan. Sitä vanhempien lasten äidit ovat työvelvollisia, eikä heitä päästetä Suomesta.
19 p. Kello 5 lähdimme Haapamäeltä. Kello 9 pysähdyimme Kourun asemalle ja olimme siellä koko päivän. Pimeän tultua jatkoimme matkaa.
20 p. Tässä junassa on yli 300 äitiä ja lasta. Me matkustimme koko viime yön. Aamulla klo 11 olimme Haaparannassa. Olimme tutustuneet erääseen Lauri nimiseen poikaan. Menin Riston ja hänen kanssaan saunaan. Koska siellä oli tungosta menimme vaihtamaan rahamme pankkiin. Sain neljä kruunua ja vähän päälle.
21 p. Sunnuntai. Tulimme Haaparannasta etelään menevällä junalla. Saimme täällä olevilta tädeiltä kaikkea hyvää: suklaata, appelsiineja y.m. Asemilla ihmisetkin tarjosivat hyvää. Klo 5 saavuimme tänne Vindeliin. Meidät majoitettiin tänne yhteiskoululle. Meidät vietiin voimistelusaliin yöksi. Täällä on monta sataa patjaa.
Hattunsa hukannut Veli-Pekka joutuu pysyttelemään sisällä, kun muut lapset lähtevät ulkoilemaan. Kaikilta lapsilta mitataan kuume. Irmelillä on 38 astetta kuumetta, ja hänet viedään sairaalaan.
Parin päivän päästä myös Veli-Pekka joutuu sairaalaan.
23 p. Meille pantiin jokaiselle lappu kaulaan jossa lukee mihin jouduimme ja nimi osoitteineen. Olin koko päivän sisällä sängyssä sillä sairastuin viime yönä. En myöskään syönyt koko päivänä mitään. Risto vaihtoi rahaa täällä pankissa. 12 mk on 1 kruunu.
24 p. Minut lähetettiin Umeån sairaalaan. Eräs täti lohdutti minua lähtiessäni: ”Saat nukkua hyvässä sängyssä, saat hyvää ruokaa” j.n.e. Eräs täti saattoi minut tänne. Illalla minut nukutettiin ja umpisuoleni katosi tuntemattomalla tavalla. Illalla herätessäni eräs täti nyki minua tahtoen herättää minut. Hän osasi puhua suomea. Nukahdin hänen mentyään sikeästi.
Valvontalääkäri otti tikit pois umpisuolen paikasta.
Sairaalassa Uumajassa sotalapsen yksinäisyys ja koti-ikävä purkautuvat uhmakkaan kiukkuisiksi päiväkirjamerkinnöiksi:
25 p. Noin 4–5 sairaanhoitajaa osaa puhua suomea. Puhelin hieman heistä erään kanssa. Huone jossa olen on ämmien osasto. Olen täällä eräässä nurkassa erillään. Täällä kävi 5 lääkäriä ämmiä katsomassa. Kuumetta mitattiin ja valtimoa koetettiin.
26 p. Irmeli on tällä aikaa päässyt pois sairaalasta. Minulla kuumetta 39.
28 p. Sunnuntai. Tänään minä jo söin. Sain kuitenkin tyytyä vain velliin ämmien herkutellessa kananmunilla ja appelsiineilla. Aioin tänään puhua suomea osaavalle tädille suuni puhtaaksi siitä että minut on tuotu ämmien osastoon.
29 p. Sain eräältä sedältä 2 appelsiinia jotka täytyi kuitenkin tyytyä panemaan pöytäni alahyllylle. Joku on ostanut kukkia pöydälleni mutta hänen rahansa menivät turhaan! Eräs suomea osaava täti lähti Tukholmaan. Onnellista matkaa!
30 p. Minä sain erään pelin, josta voi rakentaa kuvan. Eräs hoitaja joka opettelee suomea sanoi minulle näin: ”Yksi mies soittane ja sano että sinu sisko ja veli oottava sinua Vindelisä.” Sain suklaalevyn ja appelsiinin mutta ne eivät kuitenkaan maistuneet. Valvontalääkäri otti tikit pois umpisuolen paikasta.
31 p. Sain viinirypäleitä jotka söin. Opettelen parhaillaan kävelemään. Kävin eräässä huoneessa erään tädin luona ja sain häneltä 7 appelsiinia. Hän osaa laskea suomeksi kymmeneen, mutta numerot tulevat väärässä järjestyksessä. Nauroin hänen vahingolleen vaikka umpisuoleni vanha paikka ei sitä sietäisikään. Voin jo istua ylhäällä.
Tänne tuli joku vapaaherratar joka antoi meille laput kaulaan.
Helmikuun ensimmäisenä päivänä Veli-Pekka kotiutetaan sairaalasta ensin uumajalaisen perheen luo ja sen jälkeen Vindelnin kaupunkiin, jossa sisarukset ja serkku häntä odottavat.
Päiväkirjan tekstiin alkaa hiipiä ruotsin sanoja. Muun tekemisen puutteessa ahmitut vohvelit maksavat 25 öreä, ja Maru ostaa kioskilta friimärkkejä.
Junat tuovat kaupunkiin lisää pakolaisia Suomesta, ja majapaikassa tulee ahdasta.
6 p. Kaikki ne ämmät joilla oli penskoja tulivat tänne meidän huoneeseen. Täällä oli koko päivän hirveä melu + katku. Ikkunaa ei voinut avata tai joku ämmä alkaisi heti mölytä. Viimein en enää tätä kestänyt, vaan oksensin. Yöllä oli valo joten en voinut nukkua.
7 p. Tänne tuli joku vapaaherratar joka antoi meille laput kaulaan, joissa luki että joudumme Härnösandiin. Lähdimme matkalle klo 2. Sinne meni kaikkiaan n. 50 suomalaista. Langselin asemalla kävimme syömässä. Härnösandissa olemme kello 2 ensi yönä. Kävimme kello 9 nukkumaan.
8 p. Torstai. Viime yönä kello 2 saavuimme tänne Härnösandiin. Saimme heti yöpaidat ja aloimme kuorsata. Tänä aamuna klo 9 nousimme ylös. Kävimme kaikki kylvyssä. Täällä on kaikilla ”äidittömillä” pojilla oma huone, jonne minä ja Ristokin jouduimme. Maru, Irkku ja muut äidittömät tytöt omistavat voimisteluhuoneen. Muistamme, kuinka viime yönä olimme saapuneet kunniakujassa junasta autoon. Uteliasta yleisöä oli näet tullut katsomaan meidän tuloamme keskellä yötä. He katsoivat meitä ikään kuin olisimme olleet jotain apinoita.
He katsoivat meitä ikään kuin olisimme olleet jotain apinoita.
Härnösandin kaupungista Veli-Pekka löytää Uumajassa kadottamansa matkalaukun, sen sijaan reppu on edelleen kateissa. Lapset saavat kaakaota ja appelsiineja, ja taskurahojaan he käyvät ”törsäämässä konditorissa”. Joka ilta ja aamu on käytävä pesulla, ja nukkumaan käydään klo 8.
Koululle majoitetut lapset viedään sairaalaan ”rönkten-kuvaan”, ja jokaiselta otetaan täikoe. Yhden pojan päähän pannaan lysolikääre. Lapset saavat vaatteita, ”enemmän kuin olisimme tahtoneet”, ja Risto ja Veli-Pekka ottavat kengät.
12 p. Tänään lähdimme Sollefteån kaupunkiin, jonne lopullisesti jäämme. Aamulla koettelimme vielä muutamia pukuja. Klo 11 aikaan lähti juna. Olin ostanut asemalla yhden punssi-lootan jonka söin. Sollefteåån meni n. 20 suomalaista. Klo 1 olimme perillä. Meidät vietiin autolla perille. Minun ja Riston talot ovat erään tien molemmilla puolilla kaupungin laidalla.
13 p. Täällä on 2 suomalaista jotka ovat olleet täällä jo kauemmin. He olivat tulkkeina minun ja talonväen välisessä keskustelussa. Klo 2 on tee, ja klo 5 syödään. Aamulla saa maata kuinka kauan haluaa. Minulla on oma huone noin 2 x 3 m. Täällä talossa on setä + täti + 4 lasta.
14 p. Tämän talon sedän + tädin nimi on Ödman. Heillä on 4 lasta. Kaikki he ovat aikuisia. Eräs lapsista on vain täällä. Hänellä on kaksi lasta, 3 v. Pulle ja 1,5 v. Gunilla. Tässä talossa on yksi palvelija. Hänen etunimensä on Elsa. Setä kyselee pöydässä kaikkia että mitä ne ovat på finska. Hän on ammatiltaan metsänhoitaja tai joku sellainen.
Sisämaassa Vaasan korkeudella sijaitsevassa Sollefteån kaupungissa on noin 3 000 asukasta. Riston isäntäperheen isä on aluemetsänhoitaja Hellström, ja perheessä on kaksi Ristoa vanhempaa tytärtä.
Irmeli ja Marja-Liisa majoitetaan kilometrin päähän rehtori Torellin perheeseen. Risto saa rehtorin pojilta lainaksi sukset ja luistimet, käy innokkaasti hiihtämässä ja tulee suin päin alas hyppyrimäestä. Kasvavalla pojalla on aina nälkä, ja iltaisin hän käy ahmimassa Veli-Pekan luona omenoita.

Veli-Pekka saa kaupungissa asuvilta suomalaisilta lainaksi suomenkielisiä nuortenkirjoja ja kotimaan sanomalehtiä. Joka päivä veljekset kuuntelevat radiosta päämajan tilannetiedotuksen. He kirjoittavat kirjeitä kotiin ja odottavat kiihkeästi postia Suomesta.
Läpi helmikuun Veli-Pekka sairastaa nuhakuumeita. Saamansa kruunut ja äyrit hän käyttää suklaalevyihin ja muihin makeisiin. Päiväkirjan rivien välistä puskee esiin huoli kodin ja kotimaan kohtalosta.
Sotalapset saavat mennä Sollefteåssa ilmaiseksi elokuviin, ja heille perustetaan Näsmanin koulu, jossa he opettelevat ruotsia.
Helmikuun lopulla rehtori Torellin talossa syttyy tulipalo. Irmeli ja Marja-Liisa sijoitetaan väliaikaisesti pankinjohtaja Edholmin kotiin, jossa he saavat uusia vaatteita palossa menettämiensä tilalle.
Irmeli kirjoittaa vanhemmilleen: ”Rakas Äiti ock Isä. Nyt minä vähän alan epäillä että te olette kuolleet, kun en ole saanut teiltä kirjeitä, ja Marja-Liisa on saanut jo monta.”
Veli-Pekka jatkaa päivittäisiä merkintöjään:
27 p. Tiistai. Luin ”Uusia Suomia”. Sain kuulla että vihollinen on pommittanut Viipurin melkein raunioiksi ja että he ovat lähellä Antreaa. Olen jo siksi terve että voin nousta sängystä. Kuumetta vähän.
Täti sanoo että rauhanneuvottelijoita on Moskovassa.
Maaliskuussa Veli-Pekka on jo niin toipunut, että pääsee Näsmanin kouluun. Hän osallistuu lauluharjoituksiin, koska suomalaislasten on määrä laulaa juhlassa. Kenties Suomen hyväksi järjestetyssä?
Veljekset seuraavat Kollaanjoen tilannetiedotuksia, ja Veli-Pekka kirjaa ylös suomalaisten pudottamat lentokoneet.
Maaliskuun 10. päivänä Veli-Pekka kirjoittaa päiväkirjaansa: ”Olemme nyt olleet Ruotsissa 7 kuukautta.” Lipsahdus on paljastava. Oikeasti lapset ovat olleet Ruotsissa seitsemän viikkoa.
9 p. Eräs kiva täti oli tänään täällä. Aamulla hän oli pannut lautasen viereen 2 kpl 25 ören suklaalevyä. Illalla sain myös 25 ören edestä makeaa. Illalla tuli Risto meille nälissään ja alkoi hieroa kauppaa levyjeni kanssa. Hän lainasi Hirventappajan.
10 p. Sunnuntai. Olemme nyt olleet Ruotsissa 7 kuukautta. Eilen ilmoitettiin 6 koneen pudonneen. Sain siltä eiliseltä tädiltä 1 kr. Hän käski minua ostamaan sillä hyvää. Kävimme elokuvissa. Päähenkilönä siinä oli ”Ruotsin Aku Korhonen”.
11 p. Risto sahaa useasti heillä puuta. Tänään hän sai lumen lapioimisesta yli kronan palkkaa. Olin tänään hieman kipeä, enkä tullut kouluun. Irmeli on sensijaan parantunut. 20 konetta on päivän kuluessa kuulemma tipahtanut maastoon. Setä lähti matkalle. Näsmanin tytär, lääkäri luultavasti, kävi minua katsomassa.
12 p. Kävin Riston luona. Hän on saanut isältä sekä Tullu-tädiltä kirjeen. Isä ei mainitse mitään olinpaikastaan, mutta kirje on lähtenyt Vuoksenniskalta. Tullu-täti kirjoitti etteivät isä ja äiti jouda kirjoittamaan. Tullu-tädin kirje oli saapunut Ristolle jo aikoja sitten, mutta hän ei ole sitä meille näyttänyt. Täti sanoo että rauhanneuvottelijoita on Moskovassa.
13 p. Tänään oli todellakin 13:s päivä. Aamulla klo 11 puhui Tanner radiossa. Rauha oli tullut, mutta sen ehdot olivat ankarat. Suomen on luovutettava Venäjälle seuraavaa: melkein koko Karjala, Hankoniemi ja osia Lapista. Meidänkin talo meni siinä. Menin kertomaan sen Ristolle. Nauroimme hieman.