Jo pelkkä ajatuskin lemmikin lopullisesta hyvästelemisestä saa surun pintaan

Sanotaan, että kissalla on yhdeksän elämää. Usein sanonta tuntuu pitävän paikkansa.

Lapsuudenkodissani asuva, keväällä 19 vuotta täyttävä maatiaiskissa meni yhtäkkiä viime kuussa huonoon kuntoon. Kissavanhus koki kuitenkin ihmeparantumisen ja sai vielä yhden mahdollisuuden.

Kun eläin on iäkäs, tulee luopumistyötä tehtyä jo pidempään ajatuksen tasolla. Lopullisen päätöksen tekeminen eläimen lopettamisesta on kuitenkin yksi lemmikinomistajan vaikeimmista hetkistä.

Kärsiikö eläin? Onkohan sillä kipuja? Olisiko vaan parempi antaa sen mennä paremmille maille?

Nyt kun oma koira alkaa lähestyä seitsemän vuoden ikää, on ajatus lemmikin kuolemasta tullut aika ajoin mieleen.

Ihmisen iässä lemmikki olisi jo 47-vuotias keski-ikäinen. Keskimäärin koirien elinikä on noin 10–13 vuotta ja kissojen 15 vuotta.

Luvut ovat kuitenkin vain keskiarvoja, eikä koskaan voi tietää, milloin lemmikkiin iskee esimerkiksi jokin parantumaton sairaus.

On vaikeaa edes kuvitella, miten valtavan aukon eläinystävän poismeno jättää elämään. Ei enää lämmintä kohtaa sohvalla, ei iloista hännän heilutusta, ei tassujen töpötystä eikä anovaa katsetta herkkukaapin edessä.

Lemmikin kuolema ei lähtökohtaisesti oikeuta sairauslomaan, vaikka se voi olla yhtä vaikeaa tai jopa vaikeampaa kuin läheisen ihmisen menettäminen.

Moni työnantaja on onneksi ymmärtäväinen ja myöntää vähintään palkatonta vapaata tarpeen mukaan.

Vaikeaan hetkeen on onneksi saatavilla myös vertaistukea muun muassa kirkon kautta.

Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa aloitti vuoden alussa ensimmäinen lemmikkinsä menettäneiden sururyhmä. Kirkon sivuilta löytyy myös ”Lemmikki perheenjäsenenä” -sivusto, joka tarjoaa apua surun käsittelyyn.

Onneksi oma koirani on vielä täynnä energiaa ja lähtee lenkille vaikka keskellä yötä. Vaikka arki onkin välillä hektistä, yritän arvostaa jokaista koiran kanssa yhdessä vietettyä hetkeä ja antaa korvarapsutuksia aina, kun se vaan on mahdollista.