• Porvoon suuri ravintolatapahtuma järjestetään jo kymmenettä kertaa – merkitys ollut paikkakunnalle valtava

    Smaku kokoaa ruoan ystäviä Porvooseen jo kymmenettä kertaa. Tapahtuman merkitys on kaupungille suuri.
    Smakussa pääsee nauttimaan hyvästä ruoasta sekä kauniista Porvoosta.
    Smakussa pääsee nauttimaan hyvästä ruoasta sekä kauniista Porvoosta. Kuva: Janiko Kemppi
    Koti|Ravintolat
    17.8.202513:00
    Janiko Kemppi

    Porvoosta alkunsa saanut ruokatapahtuma Smaku järjestetään elokuussa kymmenettä kertaa. Tapahtumassa paikalliset ravintolat tarjoilevat annoksia, joissa korostuu lähiruoka sekä ravintoloiden oma tyyli. Tapahtuma jatkuu kahden viikon ajan 18.–30.8.

    Tänä vuonna Smakussa on mukana 14 ravintolaa 25 annoksella. Tapahtuman koko historian aikana ravintoloita Porvoossa on ollut 45, joista ravintola Fryysarinranta on ollut mukana alusta lähtien.

    Smakun tarkoituksena on tarjota kävijöille mahdollisuus päästä maistelemaan edullisempia maisteluannoksia. Annosten hinnat ovat viisi, seitsemän tai kymmenen euroa. Annokset vaihtelevat ravintolan mukaan, ja tarjolla on niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja.

    Smakun tuottaja Pilvi Mölsä toteaa, että tapahtuman merkitys Porvoolle on suuri.

    ”Tarkoituksenamme on edistää paikallista ruokakulttuuria ja tässä olemme onnistuneetkin. Smaku on ollut todella tärkeä alueelle ja sitä odotetaan joka vuosi innolla. Väitän, että suurin syy sille, miksi tapahtuma on saanut jatkua kymmenen vuoden ajan, on yhteisöllisyys ja ylpeys omasta kotikaupungista ja sen ravintolakulttuurista”, Mölsä toteaa.

    Kuvassa Saltin, Pellinge Marinan sekä Rafael´s Steakhousen Smaku-annoksia.
    Kuvassa Saltin, Pellinge Marinan sekä Rafael´s Steakhousen Smaku-annoksia. Kuva: Janiko Kemppi

    Smaku kontaktoi ravintoloita, mutta ravintolat voivat olla myös itse järjestäjään yhteydessä halutessaan mukaan tapahtumaan.

    ”Yhteinen nimittäjä kaikille ravintoloille on se, että ne haluavat edistää paikallista ruokakulttuuria. Niiden pitää olla myös uniikkeja paikkoja. Meillä ei ole mukana ketjuravintoloita, koska ruoan pitäisi maistua juuri kyseiselle ravintolalle. Paikalliset tuotteet ja raaka-aineet korostuvat tapahtumassa”, Mölsä kertoo.

    Mukana tapahtumaa tukemassa on Visit Porvoo, jonka elinvoima-asiantuntija Jan-Christian Forsman toteaa, että tapahtuma on tärkeä koko Porvoolle, jonka ravintolakulttuuri tunnetaan hyvin Suomessa.

    ”Meillä on Smakun kanssa lämmin ja läheinen suhde. Kaupunki on ollut alusta asti tukemassa tapahtumaa ja auttamassa markkinoinnissa.”

    ”Tapahtumalla on suuri merkitys alueelle. Siitä on tullut erittäin suosittu ja sen myötä kaupunkiin saapuu paljon ihmisiä. Porvoossa on valtava määrä korkealaatuisia ravintoloita suhteutettuna väkilukuun. Joku voisi jopa sanoa, että Porvoo on Suomen ravintolapääkaupunki.”

    Lisää aiheesta
    • Suomalaisissa ravintolakuvissa näkyi pitkään lähinnä pukumiehiä. Vuonna 1950 lounaalle olivat istuneet ministeri Rainer von Fieandt (takana vas.) seurueineen.

      Ruoka | Ravintolat olivat pitkään fiinejä pönötyspaikkoja – 1980-luvulla meininki rentoutui

      Tilaajalle
    • Silakkapihveissä on rapsakka leivitys, vaikka ne tarjoillaan lounaslinjastolta.

      Ravintolat | Söin täällä: Sälekaihtimien takana on takuuvarma lounaspaikka

    • Pienet maisteluannokset ovat kekseliäitä ja maittavia.

      Ravintolat | Villi Väst ruokkii kaikkia aisteja sellutehtaan kupeessa, mutta unohtaa läheisen järven – Kas, voiko väinönputkeakin syödä?

    • Irtokarkkihyllyjen kauhoista voi huonolla tuurilla saada noroviruksen. Kuvituskuva ei liity juttuun.

      Koti | Ovatko katukojujen ruoat turvallisia? Asiantuntija kertoo, millaisia puutteita niissä on ilmennyt

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän