60-vuotias Ari Kujala on kasvattanut ylämaankarjaa toiseksi pisimpään Suomessa. Kuva: Taina RenkolaAri Kujala istui traktorin hytissä pakkasyönä opaskirja kädessä: Ensimmäinen lehmä poiki ja hän mietti, mitä pitää tehdä
Lappajärveläinen ylämaankarjan kasvattaja ja ammattikalastaja Ari Kujala nauttii elämästä ilman kelloa ja kalenteria.TilaajalleTämä haastattelu on sovittu ilman kellonaikaa, ja siihen on syynsä. Karjatilallinen Ari Kujala ei käytä kelloa.
On elokuinen keskiviikko, aurinko hymyilee vedensinisellä taivaalla.
Pirautan Kujalalle, joka on pyytänyt soittamaan puolenpäivän maissa. Mies vastaa puhelimeen hyväntuulisena.
”Aamuisin lähden kalaan ja tulen pois aamupäivällä. Lehmille pitää viedä heinät kerran päivässä, mutta kellonajalla ei ole väliä. Vaimo muistuttaa joskus tärkeistä menoista”, lappajärveläinen Kujala kertoo.
Ilman kelloa ja kalenteria eläminen on hänestä vapauttavaa.
Luomukarjatilallisena Kujalan työ on pääosin valvontaa. Hän kiertää katsomassa ylämaankarjaansa laitumilla ja seuraa eläinten käyttäytymistä. Jos jokin niistä on erillään muista, se on merkki siitä, että kaikki ei ehkä ole kunnossa.
Nurmirehu tulee Ari Kujalan lehmille omilta pelloilta. Kuva: Taina Renkola
Ari Kujalan lehmät ovat kilttejä ja seurallisia. Ihmiskontaktit helpottavat niiden käsittelyä. Kuva: Taina RenkolaAri Kujala aloitti eläinten pidon aikanaan tyhjästä. Lähisuvussa ei ollut karjatilallisia. Arin vanhemmilla oli Lappajärven Itäkylässä mattokutomo, jossa myös Ari työskenteli ja myi mattoja eri puolilla Suomea. Lisäksi perheellä oli viljatila.
Vuonna 1996 Kujala vei maton asiakkaalleen Nils Erik Anderssonille Keski-Suomeen. Tämä esitteli Kujalalle hankkimaansa ylämaankarjaa kehuen sitä helpoksi ja vaivattomaksi. Skotlannista peräisin oleva lihakarjarotu pärjää kesät talvet ulkona.
Ari halusi keksiä jotain uutta työtä. Viljatila ei enää kannattanut.
”Ajattelin, että perhana, tässä voisi olla mulle rotu. Lähdin ajelemaan kotiin ja soitin äidille, että ostetaan lehmiä. Äiti sanoi, että me emme osta lehmiä. Hän sanoi, että ensin minun pitää ostaa tila ja vasta sitten lehmät.”
Kujala päätti ostaa perikunnan tilan. Ensimmäiset lehmät hän hankki Ähtävältä. Hamma ja Augusta maksoivat 19 000 markkaa kappaleelta.
”Niiden piti olla tiineitä, mutta ne olivatkin tyhjiä molemmat.”
Seuraavaksi hän osti lehmän ja sonnin Ruotsista, josta ne sai edullisemmin. Pian hän äkkäsi, että Saksasta Highland Cattlea saisi vieläkin halvemmalla.
”Laskin, että tällä menolla pääsen teurastamaan ensimmäiset sitten, kun olen viisikymmentä. Tuntui pitkältä odotus siihen, että pääsisin kasvattamaan ja oikeasti myymään lehmiä.”
Luonne on tärkein kriteeri lihakarjan kasvatuksessa. ”Pöykärit seulon pois”, Kujala kertoo. Kuva: Taina RenkolaKujala opetteli karjankasvatusta aikanaan yhdestä ainoasta käsikirjasta. Siitä oli apua myös ensimmäisessä poikimisessa.
Maaliskuisena pakkasyönä Kujala istui traktorin hytissä, vain työvalot valaisivat pellolla poikivaa emoa ja laumaa. Hän selasi karjankasvattajan käsikirjaa ja luki, mitä seuraavaksi pitäisi tapahtua.
”Katsoin, että nyt näkyvät sorkat ja vartin päästä vasikan pitäisi olla ulkona. Terve vasikka syntyi. Kävin lämmittämässä ja kuivaamassa sen pesuhuoneessa.”
Uransa alussa Kujala teki virheen ja laittoi sonnit astumaan liian myöhään. Vasikat syntyivät juhannuksena. Kesän kuumuus altisti ne ripulitaudille, ja osa vasikoista menehtyi.
Hän oppi astuttamaan lehmät aikaisemmin, ja nykyisin vasikat syntyvät yöpakkasten aikaan keväisin.
Nyt pelloilla laiduntaa satapäinen ylämaankarja. Kahdessa laumassa on yhteensä 50 emoa ja 25 vasikkaa, loput hiehoja ja muutama härkä.
Heinä tulee Ari Kujalan lehmille omilta pelloilta. Kuva: Taina RenkolaTilan eläinmäärä on kasvanut vähitellen, samoin lihamarkkinat. Lihat viedään tilalta teurastamolle, josta ne myydään Lappajärven S-marketiin ja Vimpelin K-marketiin.
Kujala sanoo pärjäävänsä kohtuullisesti. Mitään rikastumista ei karjankasvatus tuo, eikä hän sitä elämässä tavoittelekaan.
Tällä hetkellä Kujala on virkaiältään Suomen toiseksi vanhin ylämaankarjankasvattaja.
”Pari vuotta sitten Yle alkoi mainostaa, että jauheliha loppuu Suomesta. Sen parempaa mainosta ei ollut lihantuottajille. Nyt kun Brasilian liha todennäköisesti vähenee, maataloudessa kotimaisen lihankasvatuksen tulevaisuus näyttää hyvältä.”
Karjan jalostuksessa luonne on hänestä tärkein kriteeri. Pääosin ylämaankarja on rauhallista rotua.
”Pöykäri on pahin luonne. Pöykäri tarkoittaa sellaista arkaa ja arvaamatonta. Seulon ne pois joukosta.”
Vanhat lehmät ovat porukan kilteimpiä. Kuva: Taina Renkola”Pari vuotta sitten Yle alkoi mainostaa, että jauheliha loppuu Suomesta. Sen parempaa mainosta ei ollut lihantuottajille.”
Kalastus ja metsästys ovat henkireikiä Ari Kujalalle. Kuva: Taina RenkolaLappajärven tuntumassa varttuneelle Kujalalle kalastus on ollut lapsesta lähtien tärkeää. Järvestä hän saa verkoilla kuhaa, haukea, siikaa, lahnaa ja talvisin madetta.
Kolmannes Kujalan tuloista tulee kalastuksesta. Hän viettää järvellä 130–140 päivää vuodessa. Kalat hän myy Hätälä oy:lle.
Kalastus on hänelle myös henkireikä. Hän nauttii katsoessaan, miten vuodenajat muuttuvat järvellä, joka päivä tuuli ja valo vaihtelevat.
”Vaikka miten väsyttää, järvellä huomaa maisemaa katsellessa, miten tässä elää vielä.”
Perheelle on Ari Kujalalla riittänyt aikaa. Tänä syksynä hän lähtee Geneveen vaimonsa ja kavereidensa kanssa. Kuva: Taina RenkolaKujalalle myös metsästys on tärkeä harrastus, sillä sen parissa tapaa ystäviä.
Hän metsästää haulikolla sorsia ja käy syksyisin hirvijahdissa. Kerran vuodessa metsästysporukka käy ulkomailla, esimerkiksi Saksassa tai Kroatiassa, pyytämässä villisikaa.
Joka vuosi Kujala oikein odottaa, että pääsee metsästysreissuille paistamaan makkaraa ja juttelemaan ystäviensä kanssa. Miesten kesken jutellaan jahdin vaiheista, kuten ohilaukauksista. Puolisoistaan he eivät metsässä puhu.
Ari Kujala valmistaa riistasta itse ruokaa. Kalat ja lihat tulevat pöytään omasta takaa.
Kujala tuntee elävänsä nyt elämänsä parasta aikaa.
”Olen terve ja hyväkuntoinen, ja lapset ovat isoja. Saan tehdä työtä josta tykkään, eikä velkaa juuri ole. 60-vuotisjuhlassani sanoin vieraille, että olen syntynyt onnellisten tähtien alla.”
”Olen terve ja hyväkuntoinen, ja lapset ovat isoja. Saan tehdä työtä josta tykkään, eikä velkaa juuri ole.”
Jokaisen kannattaisi opetella kansalaistaitoja ja pyrkiä omavaraisuuteen kriiseihin varautumisen vuoksi, sanoo Kujala. Kuva: Taina Renkola
Ari Kujala suosittelee kotitarvekalastukseen rantarysää. Siihen tulee aina kalaa, ja kalat pysyvät siinä elävinä. Itse hän kalastaa verkoilla. Kuva: Taina Renkola
Verkoista löytyi tällä kertaa kuhaa. Kuva: Taina RenkolaAri Kujala
Kasvattanut ylämaankarjaa toiseksi pisimpään Suomessa.
Pyörittää Lappajärvellä luomuylämaankarjatilaa.
Syntynyt 1966 Lappajärven Itäkylässä.
Koulutukseltaan ylioppilas. Suorittanut EU:n viljelijäkoulutuksen, luomukurssin ja 10 000 euroa maksaneen korvamerkkikurssin.
Viljelyksessä on 75 hehtaaria heinää, vuokralla 25 hehtaaria peltoa.
Perheeseen kuuluvat puoliso ja kaksi aikuista lasta.
Elämän motto: Joka naula ei vedä, mutta nauloja pitää lyödä paljon, niin joku niistä lähtee vetämään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
