

Juhannusviikolla kerrottiin, että Yhdysvallat ja Iran ovat päässeet sopuun rauhasta. Sopimuksen ennakoidaan lopettavan taistelut ja avaavan Hormuzinsalmen.
Tosin uusia iskuja on tehty sovun ilmoitukseen jälkeen.
Asuntomarkkinoiden kannalta olennaista on se, mitä tapahtuu koroille, OP-Pohjolan senioriekonomisti Joona Widgrén sanoo.
”Mikäli rauha toteutuu, vähentää se painetta koronnostoille, ja tämä on Suomen asuntomarkkinoille hyvä uutinen. Lisäksi sodan loppuminen voi vähentää epävarmuutta ja kohentaa kuluttajien luottamusta, mikä niin ikään olisi hyvä asia taloudelle ja asuntomarkkinalle”, Widgrén arvioi.
Yhdysvaltain ja Iranin sopu olisi tiivistetysti asuntomarkkinoiden kannalta positiivinen uutinen, mutta se tuskin yksinään kääntää markkinoita voimakkaasti.
Asuntomarkkinoiden voimakkaampi elpyminen edellyttäisi Suomen taloustilanteen selkeää parantumista, Widgrén sanoo. Talouskasvun virkistyminen toki sitten heijastuu työmarkkinaan ja kotitalouksien luottamukseen, joka on nyt suhteellisen matalalla.
Yli puolet omistusasunnoista on tällä hetkellä asuntokunnilla, joiden vanhin jäsen on yli 60-vuotias.
Asuntojen hintakehitys on ollut alkuvuonna 2026 suhteellisen vakaata, mutta viime vuoden loppu oli toisaalta aika heikko.
Asuntojen kauppamäärissä puolestaan on tultu melko voimakkaasti alas, Widgrén jatkaa. Trendi alkoi jo ennen Iranin sotaa ja euriborkorkojen nousua.
”Asuntomarkkinoiden tunnelma oli valmiiksi jo aika hauras, mutta korkojen nousu ja pelko korkeimmista koroista on jähmettänyt markkinaa entisestään. Lisäksi EU-maiden korkein työttömyysaste vaikuttaa suoraan Suomen asuntomarkkinoihin.”
Joona Widgrénin mukaan varsinkin isoimmissa kaupungeissa ja niiden läheisillä alueilla on nyt ostajan markkinat. Asuntojen hinnat ovat tulleet voimakkaasti alas, ja samalla valinnanvaraa piisaa.
”Olisin aika yllättynyt, jos Suomen isoimpien kaupunkien asuntojen nimellishinnat eivät lähtisi selvemmin nousemaan nykytasolta, kun katsotaan tästä 5–10 vuotta eteenpäin. Nyt on myös hintojen kannalta ihan järkevä hetki asunnon ostajalle”, Widgrén sanoo.

Yli puolet omistusasunnoista on tällä hetkellä asuntokunnilla, joiden vanhin jäsen on yli 60-vuotias. Seuraavien 20 vuoden aikana markkinoille vapautuu arviolta lähes 30 prosenttia Suomen asuntokannasta.
OP Pohjolan ekonomistit ovat kehittäneet käsitteen asuntomarkkinoiden hopeaindeksi, kuvaamaan ikääntymisen vaikutuksia eri kuntiin. Indeksin mukaan vaikutukset kohdistuvat suhteellisesti voimakkaimmin suurten kaupunkien ulkopuolelle ja erityisesti Itä-Suomeen ja Kainuuseen.
Maaseudulla ja maakunnissa asuntomarkkinoille vapautuu varsinkin 1970-luvulla rakennettuja omakotitaloja ja rintamamiestaloja.
”Suomessa on useita sellaisia alueita, joissa asuntojen hinnat ovat trendinomaisesti laskeneet tai korkeintaan pysyneet ennallaan, ja tämä kehitys tulee jatkumaan. Perikunnille jää jatkossa aiempaa enemmän asuntoja, joita on vaikea saada kaupaksi”, Widgrén sanoo.
Pienissä kunnissa esimerkiksi isot teollisuusinvestoinnit voivat piristää aika paljonkin paikallista asuntomarkkinaa, mutta ne eivät näy maakuntatasolla
Suomen ikääntymiskehitys saattaa Widgrénin mukaan tukea hetkellisesti maakuntien keskuskaupunkien asuntojen kysyntää, mikäli omakotitalosta muutetaan pienempään asuntoon maakuntakeskukseen.
”Tilantarve ja kysyntä isommille asunnoille puolestaan tukee jossain määrin pääkaupunkiseudun, Turun, Tampereen ja Oulun kehyskuntien asuntomarkkinaa.”
Pienissä kunnissa esimerkiksi isot teollisuusinvestoinnit voivat piristää aika paljonkin paikallista asuntomarkkinaa, mutta ne eivät näy maakuntatasolla, sanoo Widgrén.
”Pohjois-Suomessa asuntomarkkinoilla on ollut paikoitellen ihan hyvä veto, mikä liittyy osittain siihen, että siellä on taloudessa mennyt vahvemmin. Esimerkiksi Lapissa turismin kasvu on lisännyt pysyvämmin asuntojen kysyntää.”
Widgrénin mukaan paljon puhutut datakeskukset tarjoavat usein runsaasti töitä rakentamisvaiheessa. Datakeskusten pitkäaikainen työllistävä vaikutus ja asuntojen tarve voi jäädä aika pieneksi.