• Jos aloitat joulun ruokalahjojen valmistelun jo nyt, ota huomioon nämä Marttojen vinkit

    Varmimpia joulun ruokalahjoja ovat huoneenlämmössä säilyvät tuotteet. Muitakin herkkuja voi toki antaa lahjaksi, kunhan ottaa muutaman asian huomioon.
    Jouluna on mukava antaa lahjaksi itse tehtyjä herkkuja, kunhan pitää elintarvikehygienian mielessä. Kuvassa aprikoosi-rommikakku.
    Jouluna on mukava antaa lahjaksi itse tehtyjä herkkuja, kunhan pitää elintarvikehygienian mielessä. Kuvassa aprikoosi-rommikakku. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Ruoka
    7.12.202516:00
    Tuovi Mäkipere

    Piparkakkutaloja, saaristolaisleipää, marmeladeja, tiikerikakkua ja glögiä. Jouluna monenlaiset itse tehdyt herkut vaihtavat omistajaa.

    Ruokaa annetaan joulukauden lahjoina monista syistä. Moni kokee, että itse tehty lahja on persoonallisempi kuin valmiina ostettu. Ja olipa ruokalahja itse tehtyä tai valmiina ostettua, ainakaan siitä ei jää saajalleen tavaraa lojumaan nurkkiin.

    Jos päätyy antamaan joululahjaksi ruokaa, mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon? Vastauksia pohtii Marttaliiton ruuan ja ravitsemuksen johtava asiantuntija Marjo Rantapusa.

    ”Kaiken A ja O on miettiä ruokalahjan säilyvyyttä ja sitä, mistä lahjan saaja pitää.”

    Vaikka siis keittelisi kuinka suurella rakkaudella itse joulusinappia, ei sitä kannata antaa lahjaksi henkilölle, joka ei sinapista pidä.

    Myös lahjan saajan ruokarajoitteet kannattaa selvittää, sillä esimerkiksi keliaakikko ei kerta kaikkiaan voi syödä vehnäjauhoista leivottuja herkkuja, olivatpa ne kuinka maukkaita hyvänsä. Eikä kukaan halua aiheuttaa anafylaktista reaktiota pähkinäallergikolle.

    ”Itse tehtyihin ruokalahjoihin kannattaa aina varmuuden vuoksi kirjoittaa, mistä ne on valmistettu ja olivatko esimerkiksi käytetyt maitotuotteet laktoosittomia”, Rantapusa kertoo.

    ”Kaiken A ja O on miettiä ruokalahjan säilyvyyttä ja sitä, mistä lahjan saaja pitää.”

    Marjo Rantapusa

    Säilyvyyden kannalta varmimpia valintoja ovat Rantapusan mukaan huoneenlämmössä säilyvät ruuat, kuten makeiset, piparkakut ja muut keksit sekä granolat.

    Tällaisia ruokaherkkuja voi joulukiireiden helpottamiseksi valmistaa jo hyvissä ajoin varastoon odottamaan lahjan saajan tapaamista.

    Jos päätyy valmistamaan jotain hieman heikommin säilyvää, kuten kuivakakkua, Rantapusa antaa suuntaa-antavia säilyvyysaikoja: kuivakakku säilyy ilmatiiviisti pakattuna muutaman päivän huoneenlämmössä ja pari viikkoa jääkaapissa.

    Esimerkiksi itsenäisyyspäivänä valmistettuja ja lahjaksi tarkoitettuja taatelikakkuja ei siis kannata säilyttää jouluun asti huoneenlämmössä.

    Sekin kannattaa muistaa, että jos lahjaruokaa säilyttää pakastimessa ennen lahjan antamista, lahjan saajalle kannattaa kertoa, että tuotetta ei saa enää pakastaa uudelleen.

    Rantapusa suosittelee merkitsemään itse tehtyihin ruokalahjoihin raaka-aineiden lisäksi valmistuspäivän ja säilytysohjeet, jotta vastaanottaja varmasti välttyy vatsanpuruilta.

    Saaristolaisleipä säilyy useita päiviä, muttei ikuisesti. Kuvituskuva.
    Saaristolaisleipä säilyy useita päiviä, muttei ikuisesti. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Aina ei tietenkään tarvitse tehdä ruokalahjaa alusta loppuun asti itse valmiiksi. Rantapusalla itsellään on ollut vuosia tapana antaa lapsille lahjaksi purkillinen keksiaineksia ja keksien valmistusohjeet.

    Tällä tavoin lahjan saaja saa kivaa tekemistä ja herkullisen palkinnon vaivannäöstään.

    Ruokakauppojen valmiita antimia ei kannata väheksyä, Rantapusa lisää.

    Jos kokoaa esimerkiksi jouluisen herkkukorin, jossa kaikki tuotteet ovat alkuperäisissä pakkauksissaan, lahjan saaja pystyy lukemaan tuotteiden sisällysluettelot ja parasta ennen -päiväykset ja tietää, mitä voi mahdollisesti säilyttää tulevan vuoden puolelle.

    Huoneenlämmössä säilyvät tuotteet, kuten makeiset, ovat varmin valinta ruokalahjaksi, ja ne voi valmistaa jo viikkoja ennen joulua. Kuvituskuva.
    Huoneenlämmössä säilyvät tuotteet, kuten makeiset, ovat varmin valinta ruokalahjaksi, ja ne voi valmistaa jo viikkoja ennen joulua. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen

    Kaupasta ostettuja tuotteita voi myös paketoida alkuperäispakkausta nätimmin, mutta Rantapusa muistuttaa, että yleensä tuotteen säilyvyysaika lyhenee, jos sen poistaa alkuperäisestä pakkauksesta.

    Tämän vuoksi esimerkiksi kaupasta ostettu hillo säilyy avaamattomana huoneenlämmössä kuukausikaupalla, mutta avattuna jääkaapissa yleensä joitain viikkoja.

    Jos siis haluaa paketoida jotain uudelleen vaikka sievään peltirasiaan, varmin valinta ovat rutikuivat tuotteet, kuten myslit.

    Mitä tahansa päätyykin paketoimaan uudelleen, Rantapusa kehottaa laittamaan varmuuden vuoksi mukaan alkuperäisen ainesosaluettelon ja kehotuksen käyttää tuote vaikkapa parin viikon sisällä.

    Lisää aiheesta
    • Valmista jouluksi nopeita herkkuja.

      Ruoka | Nopeat herkut pukinkonttiin: Ihastuta näillä ruoilla

      Tilaajalle
    • Makeat herkut sopivat vaikka pikkujoulujuhliin tai myös joulupöytään.

      Ruoka | Nameja ja joulun taikaa: Neljä leivontareseptiä, joilla onnistus

    • Pallonmuotoinen lelu on kuin yllätysmuna. Kääreiden sisältä paljastuu lelu, jollaisia voi kerätä koko sarjan.

      Perhe | Trendilelusta kuoriutuu häpeilemätön kasa roskaa – tutkija kertoo, mitä tavaroita lapsi oikeasti tarvitsee

    • Käytettyä tavaraa myyvän Torin kyselytutkimuksen mukaan 94 prosenttia ottaa mielellään vastaan käytetyn lahjan, mutta käytetyn lahjan antaminen ujostuttaa enemmän.

      Perhe | Perhe päätyi käytettyihin joululahjoihin – kaverisynttäreitä on jo pitkään vietetty ilman paketteja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    joululahjat
    elintarvikehygienia
    kuivakakku
    piparkakku
    Martat
    Ruoka ja juoma
    Joulu
    Jouluperinteet
    Ostosten tekeminen
    Lahjatavara
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle