
Uusi jäsen liittyy kuikkaparveen seremonioiden saattelemana. Laskeutuessaan järvelle muutaman sadan metrin päähän parvesta kuikka sukeltaa ja nousee pintaan lähempänä lajikumppaneita.
Kun tulokas on saavuttanut parven, linnut tekevät nokkatervehdyksiä. Se on vähän niin kuin ihmisten käsipäivää: porukkaan liittyvä kuikka käy koskettelemassa nokallaan muiden parvessa olijoiden nokkia.
Nokkatervehdysten jälkeen kuikat uivat kehän muotoista reittiä toistensa ympärillä. Parveen liittynyt kuikka ja muutama muu seuraan liittyvä yksilö uivat ympyrää kaula ojossa ja päät takaviistoon käännettyinä.
Näin muodostuu kuikkien parvi aamu-usvaisen mökkijärven idyllissä.
Mystinen alkulintu, rakastetuin mökkilintumme, kirkkaiden erämaajärvien ylväs asukas – kuikka on elävä legenda.
Kuikkaperheet ja -pariskunnat käyvät usein aamu- ja iltauinneilla, joiden aikana ne kiertävät reviirinsä. Kuikka muodostaa parvia keväästä syksyyn.
Kuikat myös kalastavat parvissa. Kuikat saalistavat näköaistinsa avulla, joten laji suosii kirkkaita järviä.
Suuren osan vuorokaudesta kuikat ovat kuitenkin passiivisia ja kelluvat torkkuen järven tyynellä puolella.
Kuikka on iso lintu, joka vaatii laajan reviirin. Pesät eivät tavallisesti sijaitse kilometriä lähempänä toisistaan. Alle neliökilometrin laajuiselle järvelle mahtuu yleensä vain yksi kuikkapari.
Kuikka on Suomen pitkäikäisimpiä lintuja: se voi saavuttaa jopa 20–30 vuoden iän. Kuikka tulee yleensä sukukypsäksi vasta 5–6-vuotiaana. Se munii kerrallaan yhdestä kahteen munaa ja pitää hyvää huolta harvalukuisesta jälkikasvustaan.
Kuikka on pituudeltaan jopa 75 senttimetriä, ja sen siipien kärkiväli on reilun metrin. Lintu on raskaan oloinen, ja sen jalat sijaitsevat ruumiin takaosassa. Tämän vuoksi kuikka on maalla kömpelö.
Kuikan virtaviivainen vartalon muoto kertoo täydellisestä sopeutumisesta vesielämään. Kuikka pystyy sukeltamaan jopa 70 metrin matkoja ja olemaan veden alla minuuttikaupalla.
Suuren koon vuoksi kuikka tarvitsee lentoon päästäkseen pitkän kiitoradan, satoja metrejä avointa vesialuetta.
Melko isollakin järvellä lentoon lähtevät kuikat joutuvat tekemään useita ”kunniakierroksia” saadakseen nostettua lentokorkeutensa puiden latvojen yläpuolelle.