• Rauma käynnistää junaliikenteen 2027

    Junalipputulot kattavat liikenteen kulut, mikäli alle yksi prosentti kaupungin henkilöliikenteestä siirtyy junaan.
    Tilaajalle
    Seinäjoen ja Vaasan radan sähköistys poisti lähiliikenteen asemapaikat kolmen kunnan alueella. Kuvassa Isonkyrön asemalaituri, jolle junat eivät ole pysähtyneet kesän 2016 jälkeen.
    Seinäjoen ja Vaasan radan sähköistys poisti lähiliikenteen asemapaikat kolmen kunnan alueella. Kuvassa Isonkyrön asemalaituri, jolle junat eivät ole pysähtyneet kesän 2016 jälkeen. Kuva: Johannes Tervo
    Koti|Liikenne
    6.9.202516:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Vanhojen lättähattujen aika on jäänyt kauas joukkoliikenteen historiaan, mutta junien lähiliikenne ottaa uutta vauhtia maakuntakeskusten ympärillä.

    Pirkanmaan lähijunapilotissa tunnin vuoroväli on jopa nelinkertaistanut junamatkustajien määrän Tampereen lähialueella vuosien 2019–2023 välillä.

    Lähijunilla on onnistuttu luomaan ihmisiä, asumista ja investointeja palveleva kokonaisuus, liityntäpysäköintimahdollisuuksia unohtamatta, lähiliikenteen lisäämistä ajava Suomen lähijunat oy huomauttaa.

    Rauman kaupunki on päättänyt käynnistää junaliikenteen syksyllä 2027. Raumalta Tampereelle ulottuvan reitin vaikutusalueella tehdään jo nyt – siis ennen junaliikenteen alkamista – päivittäin noin 185 000 matkaa, jotka voitaisiin kulkea junalla.

    Nyt nämä matkat tehdään käytännössä kokonaan valtatie 12:ta pitkin. Luvut perustuvat matkapuhelinten sijaintitietoihin, eli kyse on todellisista tehdyistä matkoista – ei arvioista.

    Rauman junaliikenteen lipputulot kattavat liikenteen kulut, mikäli alle yksi prosentti näistä matkoista siirtyy junaan. Eurooppalaisen ja pohjoismaisen kokemuksen perusteella näin myös tapahtuu.

    Avustavan suunnittelijan Väinö Jalkasen keräämän aineiston mukaan yli kymmenen vuoden aineiston perusteella Suomen ratavarsien väestöä vastaavilla reiteillä tehdään päivittäin tuhansia junamatkoja – suhteellisesti jopa enemmän kuin prosentti Rauman reitin nykyisistä matkoista.

    Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelma pyrkii edistämään lähijunaliikenteen markkinoiden avautumista ja lisäämään alueiden omaa vastuuta lähijunaliikenteen järjestämisessä.

    Kirjauksen mukaan ”henkilöjunaliikenteen kilpailua lisätään mahdollistamalla kunnille, kuntayhtymille ja alueille ostoliikenteen järjestäminen”.

    Kirjauksen täytäntöönpano edellyttää liikennepalvelulain muutosta, koska EU:n joukkoliikenteen palvelusopimusasetuksen (PSA) edellyttämät joukkoliikenteen toimivaltaiset viranomaiset määritellään tässä laissa.

    Muutos aiempaan on siinä, että kunnat voivat tilata uutta lähijunaliikennettä suosiakseen joukkoliikennettä. Samalla kasvaa oman alueen elinvoima.

    Kunta, jonne pääsee junalla, on houkuttelevampi kuin kunta, jonne ei pääse.

    Talouspoliittisen ministerivaliokunnan kesäkuussa tekemä linjaus mahdollistaa pysyvän lähijunaliikenteen käynnistämisen kaikille kunnille – ei vain Raumalle.

    Tällä vuosituhannella on tehty useita selvityksiä lähijunaliikenteen palauttamisesta eri puolille Suomea 40 vuoden tauon jälkeen. Kunnissa lähijuna nähdään elinvoimakysymyksenä.

    Vaikka liikenteen käynnistäminen voi vaatia julkista tukea, ovat sen aluetaloudelliset ja sosiaaliset hyödyt merkittävästi suuremmat. Kunta, jonne pääsee junalla, on houkuttelevampi kuin kunta, jonne ei pääse.

    Kuntien ei Suomen lähijunat oy:n mukaan tarvitse odottaa valtion ostoliikenteen seuraavaa hankintakierrosta. Valtio alkaa ensi vuonna valmistella seuraavaa, 2030-luvulle ulottuvaa ostojunaliikennettä, joka koskee alueiden välistä liikennettä – ei lähijunia. Hankintaan liittyvät myös valtion omistaman kaluston hankinnat.

    Jos kunnat haluavat osallistua yhteishankintaan, asiasta olisi Suomen lähijunat oy:n mukaan päätettävä jo tämän vuoden loppuun mennessä.

    Lisäksi kyseisen hankinnan kustannukset selviävät aikaisintaan vuosikymmenen lopulla, ja liikenteen aloitus siirtyy seuraavalle vuosikymmenelle.

    Kaikesta liikenteestä Suomessa jopa 90 prosenttia tapahtuu kaupunkiseutujen sisällä. Kaupunkiseutujen lähijunaliikenteen lisääminen on merkittävin tapa vähentää liikenteen ilmastopäästöjä.

    Traficomin mukaan päästöt eivät ole laskeneet merkittävästi Suomessa viimeiseen 30 vuoteen.

    Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan ainoastaan Helsingin seudun liikennekuntayhtymän (HSL) kunnat saavat toteuttaa kunnallista itsehallintoa ja pitää alueellista lähijunaliikennettä.

    Muualla Suomessa alueellisesta henkilöjunaliikenteestä päättää tällä hetkellä valtio eli liikenne- ja viestintäministeriö.

    Suomen lähijunat oy hankki vuonna 2023 VR:ltä yksitoista lähijunaa. Näin yhtiö on Suomessa avautuvilla markkinoilla ensimmäinen henkilöjunaliikenteen operaattori, joka omistaa ja operoi henkilöjunaliikennettä VR:n lisäksi.

    ”Näiden täyden modernisoinnin läpikäyvien junien avulla tulemme tarjoamaan säännöllistä lähijunaliikennettä kustannustehokkaasti ympäri Suomen, missä sitä ei ole aiemmin ollut saatavilla”, yhtiön toimitusjohtaja Antero Alku sanoo.

    Suomen lähijunat oy:n tavoitteena on tarjota jopa 30 minuutin välein kulkevaa lähijunapalvelua suurilla kaupunkiseuduilla, sekä kahden tunnin vuorovälein kulkevaa aluejunapalvelua, joka yhdistää kuntakeskuksia toisiinsa.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Lähijunat on ostanut VR:ltä vanhaa lähijunakalustoa, joka on tarkoitus kunnostaa ja modernisoida.

      Liikenne | Miksi juna kulkee vaan, muttei pysähdy? Monien asemapaikkojen elpymiselle on pitkästä aikaa toivoa

    • Traficom on liikenne- ja viestintäministeriön toimeksiannosta selvittänyt henkilöjunaliikenteen markkinoita ja palveluja raidemarkkinan avaamiseksi. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.

      Liikenne | Henkilöjunaliikenteen laajentaminen suunnitteilla – jatkossa Haaparannalle pääsisi junalla Oulusta

    • Suomen Lähijunista tulee VR:n lisäksi ensimmäinen operaattori Suomessa, joka omistaa ja operoi henkilöjunaliikennettä. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Liikenne | VR myi junia ja sai samalla ensimmäisen kilpailijan lähijunaliikenteeseen – Suomen Lähijunat kaavailee reittejä esimerkiksi Turun, Tampereen ja Jyväskylän seuduille

    Artikkelin aiheet
    Rauma
    lähijunaliikenne
    Suomen Lähijunat Oy
    julkinen liikenne
    Tampere
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin