• Vilma Saarisen ja Aarni Alanteen Akseli-vauva on pian neljän kuukauden ikäinen.
    Vilma Saarisen ja Aarni Alanteen Akseli-vauva on pian neljän kuukauden ikäinen. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Esikoisvauva solahti mansikkafarmin kiireiseen arkeen – työntekijät nimittävät vitsillä Akselia jo pomoksi

    Akseli-vauvan vanhemmat Vilma Saarinen ja Aarni Alanne pyörittävät Paimiossa yhtä maakunnan suurinta marjatilaa. MT esittelee maaseudun vauvaperheitä 110-vuotisen lehden kunniaksi.
    Tilaajalle
    Koti|Maatalous
    24.6.202618:00
    Juho Mäkelä

    Kohta neljä kuukautta täyttävä Akseli ei ole moksiskaan MT:n valokuvaajan hääräämisestä. Rauhallinen vauva ottaa pienet nokkaunet, kun teemme kuvauskierroksen Alanteen marjatilalla Paimiossa.

    ”Tuoreena äitinä on yllättänyt eniten se, että vanhemmuus ei ollut niin kamalaa ja väsyttävää, mitä ihmiset pelottelivat. Kun lapsi oli ollut viikon kotona, tuntui, että hän olisi ollut siinä aina. Vauva vaan solahti meidän elämään”, Vilma Saarinen sanoo.

    ”Hän nukahtaa erityisen hyvin koneiden ääniin, ja minä olin kuulemma samanlainen lapsena. Auton ei tarvitse montaa metriä liikkua, niin uni jo maittaa”, tyytyväinen isä Aarni Alanne täydentää.

    Esikoisvanhemmat pyörittävät Paimionjokilaaksossa Alanteen sukutilaa. Kyseessä on yksi Varsinais-Suomen suurimmista marjatiloista, joka tarjoaa töitä yli 150 henkilölle.

    ”Meillä on parikymmentä vakituista työntekijää ympäri vuoden. Lisäksi tuotannon puolella on reilu sata kausityöntekijää, 40 myyjää ja kuskit päälle”, Alanne kertoo.

    Kokonaistyöntekijämäärästä kolmannes on suomalaisia ja kaksi kolmasosaa tulee ulkomailta, lähinnä Ukrainasta ja Thaimaasta.

    ”Sanoin alakoulun kolmosluokalla, että en tarvitse englantia mihinkään, koska minusta tulee maanviljelijä. Nyt englanti on tilalla päätyökieli”, Aarni Alanne sanoo.

    ”Vauva on päästänyt meidät tosi helpolla. Hän on lunki tyyppi, joka tykkää naureskella paljon.”

    Vilma Saarinen

    Alanteen tilalla kasvatetaan muun muassa mansikkaa, vadelmaa, mustaherukkaa, palko- ja ruokahernettä, sokerijuurikasta, puhdaskauraa ja kuminaa.

    Itsepalveluperiaatteella toimivassa Paimion tilapuodissa myydään ympäri vuoden marjapakasteita, limsoja, hilloja, marjajalosteita ja kuohujuomaa. Myyjä on paikalla juhannusviikosta heinäkuun loppuun.

    ”Meillä on pieni vohvelikahvila. Myymme pallojäätelöä, valmiiksi poimittuja marjoja ja alueen muiden tuottajien tuotteita. Kesäaikaan avomaalta voi poimia itse mansikkaa ja vadelmaa. Muutamina tapahtumapäivinä tilalla on vieraillut jopa 1 500 henkilöä”, Alanne kertoo.

    Pariskunta pystyy majoittamaan tilalla 120 työntekijää, mutta kaikki majapaikat eivät ole olleet viime vuosina käytössä.

    Alanteen mukaan sään ääri-ilmiöt koettelevat voimakkaasti marja-alaa, ja ilmastonmuutoksen vuoksi tuotanto on siirtynyt avomailta enemmän kasvihuoneisiin.

    ”Samalla tehokkuus on parantunut, kun yksi käsipari pystyy keräämään päivässä aiempaa enemmän marjakiloja. Kasvihuoneissa pystymme myös työllistämään ihmisiä pidempään ja säännöllisemmin, satoi tai paistoi”, hän kertoo.

    Aarni Alanne ja Vilma Saarinen uskovat, että suomalaisilla marjoilla on jatkossakin kysyntää. He näkevät tulevaisuudessa potentiaalia myös ulkomaan viennissä.
    Aarni Alanne ja Vilma Saarinen uskovat, että suomalaisilla marjoilla on jatkossakin kysyntää. He näkevät tulevaisuudessa potentiaalia myös ulkomaan viennissä. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Ison maatalousyrityksen ja lastenhoidon yhdistäminen edellyttää suunnittelua ja aikatauluttamista. Onneksi myös isovanhemmat pystyvät auttamaan.

    ”Vauva on päästänyt meidät tosi helpolla. Hän on lunki tyyppi, joka tykkää naureskella paljon. Se helpottaa arkea, kun lapsi nukkuu yönsä hyvin”, Vilma Saarinen iloitsee.

    Aksuksi kutsuttu vauva on ollut mukana kasvihuonekierroksilla, viljelykierroksilla ja koulutuksissa. Hän viihtyy hälinässä, eikä vierasta uusia ihmisiä.

    ”Työntekijämme ovat tosi lapsirakkaita ihmisiä. Vauva on pikkujulkkis, kun lähdemme kasvihuonekierrokselle”, Saarinen naurahtaa.

    ”Akselia nimitetään pikkupomoksi, vaikka agraarialalla hierarkia ei ole mikään itseisarvo. Se on tsoukkia”, Alanne hymyilee.

    Akseli-vauva nukahtaa äidin syliin kasvihuonekierroksella.
    Akseli-vauva nukahtaa äidin syliin kasvihuonekierroksella. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Aarni Alanne ja Vilma Saarinen täyttävät molemmat kohta 32 vuotta. Pariskunta on ollut yhdessä puolet elämästään, sillä he ryhtyivät seurustelemaan 16-vuotiaina.

    Vilma ja Aarni tutustuivat toisiinsa Tuorlan maatalousoppilaitoksessa. Sen jälkeen nuoret jatkoivat opiskelua Hämeen ammattikorkeakoulussa Mustialassa.

    Aarni kasvoi mansikkatilalla ja Vilma varhaisperunatilalla Rymättylän saaressa. Heitä yhdistää samanlainen ajatusmaailma, suhde yrittämiseen sekä erikoiskasvien tuntemus.

    ”Istuimme Tuorlassa vierekkäisillä penkeillä, ja jokin vaan naksahti. Ei siinä kauhean montaa kuukautta mennyt, ja siitä lähtien ollaan pidetty yhtä”, Vilma Saarinen kuvailee.

    Alanteen tila on yksi Varsinais-Suomen suurimmista mansikkatiloista. Pariskunta työllistää yli 150 henkeä vuodessa.
    Alanteen tila on yksi Varsinais-Suomen suurimmista mansikkatiloista. Pariskunta työllistää yli 150 henkeä vuodessa. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Pariskunta kypsytteli mielessään sopivaa hetkeä lapsenhankinnalle, jotta he pystyisivät ottamaan vastuulleen pienen ihmisen ja tarjoamaan tälle riittävästi aikaa.

    ”Toiveemme on, että lapsi haluaisi joskus jatkaa perheyritystä. Ei saa tehdä töitä vain hampaat irvessä. Silloin voi käydä niin, että lapsi ainakin lähtee muualle”, Saarinen pohtii.

    Isännän mukaan jokainen sukupolvi kehittää perheyritystä omalla tavallaan.

    ”Mummolla ja papalla oli maitotila, ja isän aikaan tulivat marjat. Minun aikanani marjat siirtyivät kasvihuoneisiin, mikä on pidentänyt satokautta. Jatkossa tavoitteena on lähes ympärivuotinen marjantuotanto”, Alanne sanoo.

    ”Suomalaisuus, isänmaallisuus ja luonnon kunnioittaminen ovat arvoja, joita haluamme siirtää pojalle.”

    Aarni Alanne

    Vilma Saarinen ryhtyi maatalousyrittäjäksi jo 13-vuotiaana, kun hän peri kotitilansa isän kuoltua. Pellot Aaslaluodon saaressa ovat vuokralla, mutta Vilmalla on yhä metsää ja kesäisin laituripaikkoja mökkiläisten veneille.

    ”Talomme täyttää ensi vuonna 300 vuotta, ja haluaisin etätilalle mökkitoimintaa. Turun saaristo on ainutlaatuinen paikka, ja minulla on siellä myös paljon luonnonsuojelumetsää.”

    Emännällä on Paimiossa viiden hevosen kotitalli, jossa on kolme omaa suomenhevosta ja yksi shetlanninponi.

    Vilma päivittää eläinten ja tilan arkea suositulla Ponit pihassa -somekanavalla. Hänellä on Instagramissa ja Tiktokissa 23 000 seuraajaa.

    ”Kyllä me ollaan jo mietitty, kumpi on pojalle parempi harrastus: hevoset vai traktorit. Molemmat tulevat kalliiksi”, Vilma Saarinen nauraa.

    ”Toivottavasti maatalous ei ole tulevaisuudessa vain harrastus”, Aarni Alanne kuittaa.

    Vilma ja Aarni Alanne tapasivat toisensa 16-vuotiaina Tuorlan maaseutuoppilaitoksessa.
    Vilma ja Aarni Alanne tapasivat toisensa 16-vuotiaina Tuorlan maaseutuoppilaitoksessa. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Akseli syntyi 28. helmikuuta Tyksin majakkasairaalassa Turussa, kuukautta ennen laskettua aikaa.

    ”Täytyy sanoa, että oli tosi helppo raskaus. Hoidin koirat, hevoset ja tilan työt viimeiseen päivään asti normaalisti”, Vilma Saarinen kertoo.

    Sen Vilma huomasi, että henkilökunnalla piti kiirettä. Synnyttäjiä oli Turussa todella paljon. Saariselle tuli välillä synnytyssairaalassa hylätty olo.

    ”Meilläkin meinasi tulla hätätilanne, kun poika jäi vähän jumiin. Onneksi osaava henkilökunta sai vauvan hyvinvoivana ulos neljässä minuutissa. Sen jälkeen kaikki oli ihan priimaa sairaalassa”, hän kiittelee.

    Draama ei loppunut synnytykseen. Vauvaperhe ehti olla vain vuorokauden kotona, kun sitten tuore isä kuljetettiin ambulanssilla Turun majakkasairaalaan, mutta nyt eri osastolle.

    ”Jouduin muutaman päivän päästä selkäleikkaukseen välilevyn pullistuman takia. Selkäkivut vaivasivat jo alkuvuodesta, mutta synnytyssairaalassa ne poistuivat välillä kokonaan”, Aarni Alanne kertoo.

    Tulevalla mansikkafarmarilla on hyvät unenlahjat.
    Tulevalla mansikkafarmarilla on hyvät unenlahjat. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Aarni Alanne ja Vilma Saarinen uskovat, että suomalaisilla marjoilla on jatkossakin kysyntää. He näkevät tulevaisuudessa potentiaalia myös ulkomaan viennissä.

    ”Tilalla on historiassa pieniä kokemuksia marjojen viennistä Japaniin. Pitkä ja valoisa yötön yö tuo Pohjolassa marjoihin makeutta ja makua, mikä on selkeä vahvuus”, Alanne sanoo.

    Vilma Saarisen mielestä parasta maatalousyrittäjänä on vapaus.

    ”Meistä kummastakaan ei varmaan olisi kahdeksasta neljään -töihin”, hän miettii.

    ”Toki viljelijä joutuu elämään vahvasti säiden mukaan. Se on ammatinvalintakysymys”, Aarni Alanne kiteyttää.

    Maatalousyrittäjä on aina tietynlaisessa hälytysvalmiudessa, mutta perheenlisäyksen myötä Alanne haluaa höllätä välillä työtahtia. Pariskunta pyrkii käymään välillä yhdessä elokuvissa ja syömässä.

    ”Me ollaan koitettu tehdä kerran vuodessa myös ulkomaanmatka. Rakastuimme Skotlantiin, kun kävimme siellä marraskuussa. Haluamme näyttää myös pojalle maailmaa”, Vilma Saarinen sanoo.

    Neljän kuukauden ikäinen Akseli-vauva on tuoreen avioparin silmäterä.

    ”Suomalaisuus, isänmaallisuus ja luonnon kunnioittaminen ovat arvoja, joita haluamme siirtää pojalle. Tahdomme opettaa hänelle myös ruoan kunnioittamista, koska se ei ole mikään itsestäänselvyys”, Aarni Alanne sanoo.

    ”Se on meille tosi tärkeätä, että olemme yhtä isoa kesäperhettä. Kun tehdään töitä monikulttuurisessa työympäristössä, niin kaikki ihmiset ovat samanarvoisia”, Vilma Saarinen painottaa.

    Alanteen tila

    Tila on 1800-luvulta alkaen ollut Penttilän suvulla. Vuonna 1955 Esko Alanne osti tilan enoltaan Jalmari Penttilältä.

    Vuoden 2017 sukupolvenvaihdoksen myötä tilasta muodostettiin maatalousyhtymä, jolloin nuori-isäntä Aarni Alanne astui vastuulliseksi tilan pidosta. Yritysmuoto vaihdettiin Alanteen Tila Oy:ksi 2021.

    Tilalla Paimionjokilaaksossa kasvatetaan mansikkaa, vadelmaa, pensasmustikkaa, hunajamarjaa, mustaherukkaa, palko- ja ruokahernettä, sokerijuurikasta, perunaa, tilliä, puhdaskauraa ja kuminaa.

    Yritys tarjoaa työtä yli 150 henkilölle poiminnassa, myynnissä, pakkaamisessa, kuljetuksessa ja työnjohdossa.

    Marjoja viljellään avomaalla yli 15 hehtaarin alueella. Katettua marjantuotantoa kasvihuoneissa ja kasvutunneleissa on reilu 5 hehtaaria. Tilan kokonaispeltopinta-ala on vajaat 200 hehtaaria.

    Alanteen tila myy marjojaan suoraan kuluttajille Paimion tilapuodissa, Turun alueen noin kymmenessä suoramyyntipisteessä sekä suoraan kauppoihin. Tukkujen kautta marjatuotteita toimitetaan koko Suomeen.

    Lisää aiheesta
    • Karoliina Keskikallio osti Pyhäkurun seikkailupuiston huutokaupassa 14 000 eurolla, kun hän oli muuttanut puolisonsa ja pienen lapsensa kanssa Rovaniemeltä Pelkosenniemelle.

      Perhe | Uusi seikkailu alkakoon

      Tilaajalle
    • Hilma Mesimäki (vas), Viivi Kauppinen sekä Iisa ja Hermanni Mesimäki ovat toipuneet raskaasta talvesta.

      Perhe | Viivillä piti olla tavallinen työaamu karjanhoitajana, kun kipu iski – nopea reagointi raskauden alussa pelasti

      Tilaajalle
    • Vauva Suttisella on kuvassa ikää 2 viikkoa ja 6 päivää.

      Perhe | Esikoisvauva ja uusi navetta – Pelto-Mattilan tilalla vuosi on täynnä uskoa tulevaisuuteen

    • MT:n lukeminen alkaa monissa perheissä jo varhain ja siirtyy sukupolvelta toiselle.

      Perhe | Näin syntyi MT:n juhlavaate perheen pienimmille – Farmarissa jaetaan joka päivä 110 vauvabodya

    Artikkelin aiheet
    mansikkatila
    marjanviljely
    maatalousyrittäminen
    perheyritys
    Paimio
    Maaseudun tulevaisuudet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen