Tähän metsämarjaan on liittynyt paljon epäluuloja – sen nimikin kertoo yhdestä harhakäsityksestä

Visailukysymys: ”Mikä suomalainen metsämarja peittoaa mustikan C-vitamiinipitoisuudessa ja sisältää poikkeuksellisen paljon kversetiiniä, yhtä luonnon tehokkaimmista antioksidanteista?”

Tai toinen kysymys:

”Mikä suomalainen metsämarja sai nimensä vanhasta uskomuksesta, jonka mukaan marja saattoi juovuttaa tai jopa myrkyttää poimijansa?”

Vastaus molempiin kysymyksiin on juolukka: suomalaisen marjametsän hiljainen sivuhenkilö, joka jää usein mustikan varjoon.

Moni kulkee marjojen ohi niitä edes huomaamatta. Juolukka ei piilottele matalana sammaleessa, kuten mustikka, vaan kohoaa korkeina, jäykkinä varpuina kosteiden metsien ja rämeiden reunoilla.

Vasta kun nostaa katseensa mustikanvarvuista, huomaa vahapintaiset, sinertävät marjat, jotka roikkuvat oksilla lähes pikkupensaiden tapaan.

Kun juolukan kerran oppii huomaamaan, sitä alkaa löytyä kaikkialta. Rämeiden reunoilta, kallioiden painanteista ja harvahkoista männiköistä, usein siitä kohdasta metsää, jossa kangas alkaa hiljalleen muuttua suomaiseksi.

Hyvällä paikalla varvut voivat kasvaa lähes polvenkorkuisiksi pensaikoiksi, ja marjoja on niin paljon, että oksat notkuvat.

Juolukka viihtyy myös karuilla ja tuulisilla paikoilla. Saariston kallionotkelmissa sitä näkee paikoin uskomattoman tiheinä kasvustoina. Pieneltä alueelta poimii hetkessä ämpärillisen.

Juolukan marja on suuri ja pinnaltaan sinertävän vahamainen. Kuva: Maarit Cederberg

Juolukan maine on kuitenkin ollut vuosisatojen ajan huono. Nimi ”juolukka” liittyy vanhaan uskomukseen, jonka mukaan marja aiheutti humalaa, päänsärkyä tai sekavuutta.

Taustalla ei todennäköisesti ollut itse marja, vaan samoilla kasvupaikoilla viihtyvä suopursu, jonka voimakas tuoksu voi aiheuttaa huimausta. Vanha kansa yhdisti oireet juolukkaan.

Epäluulo näkyi jopa marjan nimessä. Vanhimpia tunnettuja muotoja ovat esimerkiksi juovukka, juopukka ja juomukka – ne viittaavat juomiseen ja juopumiseen.

Todellisuudessa juolukka on täysin myrkytön ja ravintoarvoiltaan varsin vaikuttava marja. Siinä on enemmän C-vitamiinia kuin mustikassa.

Vuonna 2005 Kuopion yliopistossa julkaistussa tutkimuksessa juolukan havaittiin sisältävän poikkeuksellisen paljon flavonoideihin kuuluvaa kversetiiniä – noin 16 milligrammaa sadassa grammassa tuoreita marjoja. Lähimmäksi yltävät puolukka ja karpalo.

Kversetiinin on havaittu vaikuttavan suotuisasti verisuonten toimintaan. Juolukan kemiallinen koostumus muistuttaa muutenkin monin tavoin mustikkaa ja puolukkaa, sillä siinä on runsaasti antosyaaneja ja muita flavonoleja.

Rakenteeltaan juolukka on kiinnostava. Marja ei ole aivan pyöreä kuten mustikka, vaan hieman pitkulainen, kuin pieni harmaansininen luumu. Kuori on vahapintainen ja napakka mutta sisus vaalea ja mehukas.

Toisin kuin mustikka, juolukka ei juuri värjää käsiä tai suuta. Marjat kestävät käsittelyä mustikkaa paremmin ja säilyvät hyvin ennen pakastamista.

Juolukan (oikealla) sisus on vaalea, eikä sen mehu värjää kuten mustikan mehu. Kuva: Jyrki Karkinen

Juolukka on myös sitkeä marja. Se kukkii myöhään, lähes puolukan aikaan, minkä vuoksi se voi tehdä hyvän sadon sellaisinakin vuosina, jolloin mustikankukat paleltuvat alkukesän halloissa. Marjat kypsyvät loppukesällä ja säilyvät pensaissa usein pitkälle syksyyn.

Poimijalle juolukka on omanlaisensa kokemus. Sitä ei kerätä yhtä kumarassa kuin mustikkaa. Korkeat varvut nostavat marjat näkyville, ja kerääjä voi käyttää poimuria apuna. Marja-astia täyttyy joutuisasti.

Mitään haittaa ei ole siitäkään, että mustikoita ja juolukoita kerää samaan astiaan. Juolukka toimii hyvin mustikan rinnalla myös keittiössä.

Maultaan juolukka on mustikkaa miedompi ja vähemmän makea. Sen maussa on pehmeää raikkautta, ja se toimii erityisen hyvin sekoitusmarjana. Juolukka pyöristää muiden marjojen makua ja tuo niihin mehukkuutta peittämättä niiden aromia.

Juolukka sopii hyvin esimerkiksi smoothieen, hilloihin, mehuihin ja piirakoihin. Pakastemarjoissa mustikan rinnalla siitä saa tavallista täyteläisemmän marjaseoksen.

Hyvillä kasvupaikoilla juolukka kasvaa korkeiksi varvuiksi ja tekee runsaan sadon. Kuva: Jyrki Karkinen