

Suomen luonnossa kasvaa muun muassa punaista, sinistä ja oranssia kultaa. Jos nämä kaikki pienet, värikkäät aarteet kerättäisiin talteen, saataisiin saalista puolesta miljardista miljardiin kiloa vuodessa. Huippuvuoden sato mahtuisi 200 miljoonaan tavalliseen 10 litran muoviämpäriin. Siispä jokainen suomalainen saisi vajaat 40 ämpärillistä tätä arvotavaraa.
Kyse on tietenkin luonnonmarjoista. Suomen luonto on marjojen suhteen antelias, sillä täällä kasvaa 37 luonnonvaraista, syötävää marjakasvia. Nämä pienet luonnonihmeet kasvavat itsekseen ilman lannoitusta, kasvinsuojeluaineita tai kastelua, ja ne ovat jokaisenoikeuksien nojalla kaikkien poimittavissa.
Elämme siis marjojen ympäröimänä, ja niitä ovat syöneet jo kaukaiset esi-isämme. Luonnonmarjoja on ennenkin pidetty hyvää tekevinä, mutta kyse on ollut enemmän mielikuvista ja kokemukseen perustuvista havainnoista kuin oikeasta tieteellisestä näytöstä, kertoo Teknologian tutkimuskeskus VTT:n johtava asiantuntija, dosentti Kirsi-Marja Oksman-Caldentey.
Hänen mukaansa esimerkiksi mustikan vatsaa hellivät ja hämäränäköä parantavat vaikutukset ovat olleet tiedossa jopa vuosisatoja kansanlääkinnän puolella. Juuri tästä syystä toisen maailmansodan aikaan lentäjille syötettiin mustikoita.
”Viime vuosikymmeninä olemme saaneet paljon näyttöä siitä, miten marjat ovat hyväksi ihmiselle. Tutkimuksissa pähkäillään monelta kantilta, miten metsien aarretta voitaisiin paremmin hyödyntää”, Oksman-Caldentey sanoo.

VTT:llä marjojen tutkimus painottuu erilaisiin sovelluksiin, joista on hyötyä eri teollisuudenaloille, kuten elintarvike-, kosmetiikka- ja lääketeollisuudelle. Yhtenä suomalaisen marjatutkimuksen pioneerina voidaan pitää vuonna 2021 VTT:ltä eläköitynyttä dosentti Riitta Puupponen-Pimiää, jonka ura luonnonmarjojen parissa ulottui viidelle vuosikymmenelle.
Varhaisimmat luonnonmarjatutkimukset painottuivat siihen, miten marjojen rakenne, maku, vitamiinit ja muut hyödylliset yhdisteet säilyvät elintarvikeprosessoinnissa. Nyt marjatutkimus ulottaa lonkeronsa jopa ihmiskuntaa uhkaavien antibioottiresistenttien bakteerien vastaiseen taisteluun.
Lakka, tuo soidemme pirteänvärinen arvoherkku on viime vuosina ollut VTT:n erityisenä tutkimuskohteena. Lakan sato on etenkin puolukkaan ja mustikkaan verrattuna pieni, ja se vaihtelee eri vuosina melkoisesti.
Lakan poiminnan haastetta lisää myös se, että se kukin kasvi tekee vain yhden marjan, ja marjastaja saattaa joutua upottamaan saappaansa hyvinkin hankalaan suomaastoon.
Lakan ellagitanniinit hillitsivät koeputkiolosuhteissa tehokkaasti MRSA-bakteerien kasvua ja nopeuttivat näiden bakteerien aiheuttaman haavan paranemista.
Lakan siemenet ovat muiden marjojen siemeniin verrattuna suuria, ja koska teollisessa mehun- ja hillonvalmistuksessa valmiiseen tuotteeseen ei yleensä toivota sattumia, siemenistä ja muista hyödyntämättömistä kasvinosista jää yli samanlaista massaa, mäskiä, jota syntyy kotioloissa mehumaijaan, kun marjat on mehustettu.
Tästä elintarviketeollisuuden sivuvirtana syntyneestä lakkamassasta valmistettuja puristekakkuja syötettiin pitkään eläinten rehuksi, kunnes kosmetiikkateollisuus kiinnostui lakansiemenöljyn mainiosta rasvahappokoostumuksesta ja bioaktiivisista yhdisteistä.

Viime vuosina VTT on kehittänyt yhteistyössä suomalaisten ja espanjalaisten sairaaloiden ja tutkimuslaitosten kanssa lakansiementen hionta- ja uuttamismenetelmiä erilaisten bioaktiivisten yhdisteiden irrottamiseksi. Uutteiden tehoa on tutkittu muun muassa eläinmalleissa.
Erityistä mielenkiintoa ovat herättäneet antimikrobiset yhdisteet, kuten lakan siemenen kuoresta eristetyt ellagitanniinit.
Ellagitanniineja on syötävistä marjoista erityisen paljon juuri lakassa, ja vuonna 2022 julkaistussa tutkimuksessa lakan ellagitanniinit hillitsivät koeputkiolosuhteissa tehokkaasti MRSA-bakteerien kasvua ja nopeuttivat näiden bakteerien aiheuttaman haavan paranemista myös hiirillä.
Sairaalabakteerina tunnettu MRSA (metisilliiniresistentti Staphylococcus aureus) aiheuttaa hankalia haavainfektioita, sillä tavalliset antibiootit eivät siihen pure.
MRSA-bakteerien kasvua hillitsevien ominaisuuksien käytännön soveltaminen jää teollisuuden pohdittavaksi. Lääketeollisuus saattaakin tulevaisuudessa hyödyntää löydöstä ja kehittää vaikkapa lakan ellagitanniineja sisältävän nesteen, jolla leikattava ihoalue voitaisiin sivellä ennen leikkausta ja näin ollen estettäisiin sairaalabakteeri-infektion syntyminen, Oksman-Caldentey pohtii.

Helsingin yliopiston vieraileva tutkija Anne Kivimäki päätyi aikanaan marjatutkimuksen pariin isovanhempiensa marjastusinnostuksen myötä. Isovanhemmilla oli nimittäin marjojen poimimisen lisäksi tapana kerätä talteen lehtileikkeitä, joissa kerrottiin marjojen terveyshyödyistä.
Kivimäki väitteli Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa filosofian tohtoriksi vuonna 2019 puolukkamehun terveysvaikutuksista kokeellisessa verenpainetaudin mallissa. Hänen väitöstutkimuksensa keskeinen tulos oli, että pitkäaikainen puolukkamehun juonti voi alentaa kohonnutta verenpainetta ja parantaa verisuonten toimintaa. Tutkimustulos tyhjensi monien kauppojen puolukkamehuhyllyt vähäksi aikaa.
Puolukan ja karpalon sisältämien proantosyanidien on myös todettu ehkäisevän virtsatietulehduksia.
Alamme vasta vähitellen ymmärtää, mihin kaikkeen marjat taipuvat.
Kivimäki uskoo, että alamme vasta vähitellen ymmärtää, mihin kaikkeen marjat taipuvat. Hänen mukaansa tähän vaikuttaa tutkimusmenetelmien kehittymisen lisäksi se, että kotimaisten marjojen ja luonnontuotteiden arvostus on lisääntynyt.
Luonnonmarjojen renessanssin syitä voi hakea ihmisten elämäntapamuutoksista, joissa keskiössä on hyvinvoinnin tavoittelu ja ympäristönäkökulmien ottaminen huomioon. Ovathan luonnonmarjat paitsi terveyspommeja, myös lähiruokaa parhaimmillaan, ja kaiken lisäksi oiva vientituote.
Marjojen arvonnousu näkyy Kivimäen mukaan siinä, että tutkimukseen on hieman helpompi saada rahoitusta, ja jatkorahoitustakin on helpompi saada, kun pohjalla on jo lupaavaa tutkimusta.
”Tutkimuksen tekeminen on aina kallista, eikä kokeellisilla malleilla tehtyjä tutkimuksia voi vielä vetää yksi yhteen ihmisiin. Jostain täytyy kuitenkin lähteä liikkeelle”, Kivimäki kuvailee.
Luonnonmarjojen tutkimus kiinnostaa toki muuallakin kuin Suomessa, muistuttaa Turun yliopiston elintarvikekehityksen apulaisprofessori Maaria Kortesniemi. Tutkimus painottuu eri maissa kunkin alueen tyypillisiin marjoihin, kuten Pohjois-Amerikassa karpaloihin ja Itä-Aasiassa gojimarjoihin.

Turun yliopistolla marjatutkimuksen painopiste on jo usean vuosikymmenen ajan ollut tyrnissä. Tyrnitutkimus on yksi esimerkki siitä, miten kaikkeen marjat venyvät: tyrni paitsi tuottaa tyrmäävän C-vitamiinipitoisia marjoja, se on myös erinomainen maansitojakasvi.
Esimerkiksi Kiinassa Keltaisenjoen valuma-alueella tyrniä istuttamalla on onnistuttu vähentämään maan huuhtoutumista vesistöihin, eli eroosiota. Nyt samaa kokeillaan Varsinais-Suomessa, jossa tarkoituksena on selvittää, voisiko tyrni sitoa fosforia ja muita ravinteita ja siten estää niiden valumisen mereen.
Samaiseen Tyrniraki-nimiseen hankkeeseen liittyy myös maailman pohjoisin tyrnin koeala, joka on istutettu Utsjoelle. Tarkoituksena on haastaa tyrniä kasvamaan entistä pohjoisemmassa, sillä pohjoisuuden ja tyrnin ravintosisällön välillä vaikuttaa olevan myönteinen yhteys.
Pohjoiset olosuhteet ovat marjoille tietenkin haastavia, mutta luonnonmarjan kasvualueen pohjoisuudella ja marjojen terveellisillä yhdisteillä vaikuttaa olevan yhteys.
Pohjoisen kasvukausi on lyhyt, mutta valoa riittää yötä myöten. Esimerkiksi mustikan antosyaanipitoisuus on yleensä sitä korkeampi, mitä pohjoisempana se on kasvanut. Antosyaanit kuuluvat antioksidantteihin, jotka puolestaan suojaavat soluja hapettumiselta.

Vaikka tieto marjojen terveellisyydestä ja terveyttä edistävistä ominaisuuksista lisääntyy jatkuvasti, tieto ei välttämättä valu marjoja ostavalle kuluttajalle asti. Kaupalliseen marjatoimintaan nimittäin vaikuttaa vahvasti Euroopan Unionin (EU:n) väiteasetus. Elintarvikkeiden ravitsemus- ja terveysväitteillä tarkoitetaan ihmisen ravitsemukseen tai terveyteen liittyvien ominaisuuksien korostamista.
Tarkoituksena on välttää ihmisten pelottelua ja toisaalta tuotteiden markkinointia katteettomilla lupauksilla. Väiteasetus koskee elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä, esillepanoa ja mainontaa.
Suomalaisilla luonnonmarjoilla ei ole takanaan EU:n hyväksymiä terveysväittämiä, toisin kuin esimerkiksi kauralla. Siksi kaurahiutalepakkauksessa saa lukea esimerkiksi ”kauran beetaglukaanit edistävät veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina”, mikä on yksi Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen hyväksymistä terveysväittämistä.
Suomalainen marjayritys ei saa esimerkiksi omilla verkkosivuillaan siteerata tutkimusta, jossa käsitellään heidän tuotteidensa sisältämän marjan terveyshyötyjä.
Niinpä suomalainen marjayritys ei saa esimerkiksi omilla verkkosivuillaan siteerata tutkimusta, jossa käsitellään heidän tuotteidensa sisältämän marjan terveyshyötyjä.
Tutkija voi ei-kaupallisessa yhteydessä, kuten tässä journalistisessa tekstissä, kyllä kertoa marjatutkimuksen uusista tuulista. Mutta jos marjayritys pyytäisi saman henkilön puhujaksi marjojen markkinointitarkoituksessa, hän voisi kertoa marjoista vain yleisemmällä tasolla, kuten että marjat sisältävät paljon polyfenoleita.
Väiteasetus näkyy myös Kivimäen päätyössä, sillä hän työskentelee elintarvikelainsäädännön asiantuntijana Medfilesilla ja osana työtään hän tekee terveysväitehakemuksia Euroopan Elintarviketurvallisuusvirastoon EFSA:an.
EFSA:lla on olemassa tarkastamattomien terveysväitteiden lista, eli niin kutsuttu pending-lista. Siinä on muutama terveysväite, joita suomalaisillekin luonnonmarjoille voitaisiin Kivimäen mukaan hyödyntää.
Listan tulevaisuudesta ei ole tietoa. Marjatuotteista, kuten muistakin elintarvikkeista, voi käyttää ravitsemusväitteitä, eli kutsua elintarviketta esimerkiksi kuidun lähteeksi, jos tietyt kuitupitoisuusrajat täyttyvät.
”Olisikin erityisen hienoa, että jollekin suomalaiselle marjalle tai marjatuotteelle saataisiin oma terveysväite”, Kivimäki pohtii.

Miten luonnonmarjojen kaikki mahtavat ominaisuudet saisi parhaiten omaan käyttöönsä? Entä onko yksi marja parempi kuin toinen?
Kivimäen mukaan pääasia on ylipäänsä nauttia marjoja. Jos niitä ei ole tottunut käyttämään osana ruokavaliota, voi aloittaa mahdollisimman helpolla ratkaisulla, kuten marjamehun juomisella tai marjajauheen lisäämisellä puuroon tai jugurttiin.
Jos taas haluaa marjoista irti mahdollisimman monipuoliset terveyshyödyt, voi ajatella vaikka näin: kun marjat poimii itse, saa samalla liikuntaa, ja kun niitä syö mahdollisimman monipuolisesti ja kokonaisina, saa mahdollisimman monen marjan terveyshyödyt kokonaisuudessaan käyttöönsä.
”Marjoja riittää varmasti joka makuun, ja omat suosikit löytyvät kokeilemalla”, Kivimäki muistuttaa.
Lähteenä käytetty myös: Metsien Suomi, Arctic Food from Finland.
Suomessa esiintyy viitisenkymmentä luonnonvaraista marjakasvia, joista 37 on syötäviä.
Marjat muodostavat ravitsemussuositusten perustan yhdessä kasvisten ja hedelmien kanssa. Marjoista saa ruokavalioon kuitua, vitamiineja, kivennäisaineita ja bioaktiivisia aineita, kuten polyfenoleita, jotka alati lisääntyvän tutkimustiedon perusteella auttavat suojaamaan useilta kroonisilta sairauksilta.
Säännöllisesti nautittuna marjoilla on havaittu olevan yhteys muun muassa pienempään sydän- ja verisuonitautien sekä kakkostyypin diabeteksen riskiin. Tutkimusta marjojen moninaisista terveyshyödyistä tehdään jatkuvasti ympäri maailmaa.
Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) on runsaskuituinen marja, joka on luontainen E-vitamiinin lähde. Puolukka vaikuttaa ehkäisevän virtsatietulehduksia, mutta puolukan muita terveysvaikutuksia on kuitenkin tutkittu pääosin vain koe-eläimillä. Eläinkokeissa puolukka on esimerkiksi edistänyt verisuonten toimintaa ja ehkäissyt matala-asteista tulehdusta.
Mustikka (Vaccinium myrtillus) on luontainen C- ja E-vitamiinin lähde, jonka salaisuus piilee sen tummassa värissä ja antosyaaniyhdisteissä, joita metsämustikassa on moninkertaisesti verrattuna vaaleampimaltoiseen pensasmustikkaan. Antosyaaneilla on monia terveysvaikutuksia, joista on hyötyä esimerkiksi yleisimpien kansantautien hillitsemisessä. Mustikan silmäterveyttä edistävät vaikutukset ovat olleet tiedossa jo vuosisatoja.
Lakka (Rubus chamaemorus) sisältää runsaasti C-vitamiinia ja lisäksi muun muassa E-vitamiinia. Polyfenoleista lakassa on erityisesti ellagitanniineja, joiden on todettu hillitsevän sairaalabakteeri MRSA:n kasvua koeputkiolosuhteissa ja nopeuttavan näiden bakteerien aiheuttaman haavan paranemista myös hiirillä.
Tyrni (Hippophaë rhamnoides) on ravintorikas marja, jossa on runsaasti C-vitamiinia ja lisäksi E-vitamiinia. Tyrnin energiapitoisuus on marjojen joukossa korkea. Lisäksi tyrni on mainio maansitojakasvi, jonka avulla on onnistuttu esimerkiksi Kiinassa vähentämään eroosiota joen valuma-alueella.
Lähteet: Arktiset aromit, elintarvikkeiden koostumustietopankki Fineli (THL)