• ”Koti-isä” ei kelpaa kuntavaaliehdokkaan ammatiksi, arvoksi tai toimeksi Janakkalassa

    Kunnan keskusvaalilautakunta harkitsee ja päättää, mitä nimikkeitä ehdokaslistoille kelpuutetaan. Kuntien välillä on vaihtelua.
    Aluevaaleissa äänestetään violetilla, kuntavaaleissa valkoisella lapulla.
    Aluevaaleissa äänestetään violetilla, kuntavaaleissa valkoisella lapulla. Kuva: Oikeusministeriö / Hanna Leppänen
    Koti|Politiikka
    13.3.202519:40
    Paula Liesmäki

    Janakkalassa kuntavaalien ehdokas ei voi esiintyä ehdokaslistalla koti-isänä tai kotiäitinä.

    Keskusvaalilautakunta pyysi koti-isäksi ja kotiäidiksi itseään tituleeraavilta ehdokkailta korjausta.

    Janakkalan keskusvaalilautakunnan sihteeri Juho Katajamaan mukaan linjaus perustuu vaalilakiin ja oikeusministeriön järjestämiin koulutuksiin lain tulkinnasta.

    Vaalilain mukaan ehdokkailta kirjataan ehdokaslistoihin arvo, ammatti tai toimi enintään kahta ilmaisua käyttäen.

    Janakkalassa lautakunta hylkäsi myös autoharrastaja-nimikkeen.

    ”Uskon, että eri kunnilla on poikkeavia linjoja. Kun kuntien välistä keskustelua seuraa, yleinen linja vaikuttaa olevan, että kotiäitiys tai koti-isyys ei ole vaalilain tulkinnan mukaan arvo, ammatti tai toimi”, kertoo Katajamaa.

    Kunnan keskusvaalilautakunta harkitsee ja päättää siitä, mikä on arvo, ammatti tai toimi.

    Janakkalassa lautakunta hylkäsi myös autoharrastaja-nimikkeen ja huomautti RM-AMK-lyhenteestä. Katajamaan mukaan lautakunta pyysi vaihtamaan lyhenteen yleisesti tunnetumpaan muotoon. RM vaihtui listalle rakennusmestariin (amk).

    ”Ratkaisuvalta on joka tapauksessa aina kunnan keskusvaalilautakunnalla.”

    Laura Nurminen

    Erityisasiantuntija Laura Nurminen oikeusministeriöstä kertoo, että ehdokasasettelusta vastaava vaaliviranomainen eli kuntavaaleissa kunnan keskusvaalilautakunta ja aluevaaleissa aluevaalilautakunta tulkitsevat vaalilain 41. pykälää itse.

    Oikeusministeriö ei valvo kuntien keskusvaalilautakuntia ehdokaslistojen nimikkeitä koskien.

    Kunnat saattavat kysyä ministeriöstä ohjeita lain tulkintaan.

    ”Ratkaisuvalta kuntavaalien osalta on joka tapauksessa aina kunnan keskusvaalilautakunnalla. He tekevät päätöksen.”

    Alue- ja kuntavaalien vaalipäivä on 13. huhtikuuta. Ennakkoäänestys alkaa Suomessa 2. huhtikuuta. Aluevaalien lappu on violetti.
    Alue- ja kuntavaalien vaalipäivä on 13. huhtikuuta. Ennakkoäänestys alkaa Suomessa 2. huhtikuuta. Aluevaalien lappu on violetti. Kuva: Oikeusministeriö / Hanna Leppänen

    Ohjenuorana ehdokasasettelusta vastaaville viranomaisille on, että ammatti tai toimi kuvaa työmarkkina-asemaa: ammattinimikkeen lisäksi se voi olla esimerkiksi eläkeläinen tai työtön.

    ”Se kertoo ehdokkaan asemasta yhtä lailla kuin ammattinimikekin.”

    Arvo voi olla esimerkiksi oppiarvo, sotilasarvo tai arvonimi, esimerkiksi vuorineuvos.

    Sen sijaan esimerkiksi yhteiskunnallista aktiivisuutta ei Nurmisen mukaan lueta vaalilaissa tarkoitetuksi arvoksi, ammatiksi tai toimeksi. Ehdokaslistalle eivät käy esimerkiksi yhdistysaktiivin nimike tai vapaaehtoisesti hoidettavat yhdistyksen luottamustehtävät.

    ”Veikkaan, että useammassa kunnassa kotiäiti ja koti-isä ovat termejä, jotka on mahdollista laittaa listoille.”

    Laura Nurminen

    Nurmisen mukaan moni kunta hyväksyi nimikkeet koti-isä ja kotiäiti vuoden 2021 kuntavaaleissa.

    Kuntien välillä on kuitenkin vaihtelua siinä, mitä ehdokaslistoille kelpuutetaan. Käytännöt eivät Nurmisen mukaan ole täysin yhteneviä eri kuntien välillä.

    ”Veikkaan, että useammassa kunnassa kotiäiti ja koti-isä ovat termejä, jotka on mahdollista laittaa listoille.”

    ”Olennaista on, että käytäntö on sama kaikille ehdokkaille kunnan sisällä”, painottaa Nurminen.

    Lisää aiheesta
    • Kunta- ja aluevaalien yhteinen äänestyspäivä on 13. huhtikuuta.

      Politiikka | Puolueiden ehdokaslistat hölskyvät – täyttä on vain suurissa kaupungeissa, vihreät on onnistunut kolmessa pienessä kunnassa

      Tilaajalle
    • Lapinlahtelaisen Mervi Eskelisen pihapiirin taustalla näkyvään metsään suunnitellaan tuulivoimapuistoa.

      Yhteiskunta | Mervi Eskelinen aikoo jättää kotikuntansa, jos tuulivoimahanke toteutuu – monissa kunnissa hänen kaltaisillaan on oma lista

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    vaalilaki
    kuntavaalit
    Janakkala
    keskusvaalilautakunta
    ammattinimike
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa