• Mervi Eskelinen aikoo jättää kotikuntansa, jos tuulivoimahanke toteutuu – monissa kunnissa hänen kaltaisillaan on oma lista

    Tuulivoimaa koskevassa keskustelussa teemat ovat laajoja ja monipuolisia, Suomen uusiutuvien toimitusjohtaja Anni Mikkonen tähdentää.
    Tilaajalle
    Lapinlahtelaisen Mervi Eskelisen pihapiirin taustalla näkyvään metsään suunnitellaan tuulivoimapuistoa.
    Lapinlahtelaisen Mervi Eskelisen pihapiirin taustalla näkyvään metsään suunnitellaan tuulivoimapuistoa. Kuva: Timo Villanen
    Uutiset|Yhteiskunta
    17.3.202505:00
    Jukka Koivula & Harri Kallio-Kurssi

    Kevään kuntavaalien lähestyessä tuulivoimarakentaminen korostuu monin paikoin paikallisena vaaliteemana.

    ”Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry:n hallituksen jäsen ja yhdistyksen luvitusasiantuntija Riitta Lindgren kertoo.

    ”Kuntien tarkkaa lukumäärää en osaa sanoa, mutta vilkkainta keskustelu näyttää olevan sellaisissa kunnissa, joissa tuulivoimahankkeita on runsaasti suunnitteilla. Näin on esimerkiksi Savossa, Kainuussa ja pohjoisessa Keski-Suomessa”, Lindgren kertoo.

    MT uutisoi helmikuussa, miten jopa tuhannen uuden tuulivoimalan rakentamissuunnitelmat jakavat voimakkaasti mielipiteitä pohjoisen Keski-Suomen ja pohjalaismaakuntien rajaseudulla.

    Pihtiputaalla osa kannattaa tuulivoima-alueiden rakentamista, mutta toiset vastustavat jyrkästi. Keski-Suomessa lisäksi esimerkiksi Kannonkoskella ja Multialla käydään juuri nyt kiivasta keskustelua siitä, rakennetaanko uusia tuulivoima-alueita kuntiin.

    ”Keskustelu tuulivoimasta on pinnalla myös esimerkiksi Pielavedellä Pohjois-Savossa ja Ylöjärvellä Pirkanmaalla”, Lingren sanoo.

    Tuulivoiman rakentaminen korostuu useissa kunnissa vaaliteemana kevään kuntavaalien alla. Aihe herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan.
    Tuulivoiman rakentaminen korostuu useissa kunnissa vaaliteemana kevään kuntavaalien alla. Aihe herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kuva: Petteri Kivimäki

    ”Vilkkainta keskustelu näyttää olevan sellaisissa kunnissa, joissa tuulivoimahankkeita on runsaasti suunnitteilla.”

    Riitta Lindgren

    Lindgrenin mukaan tuulivoimaa vastustavien kuntavaaliehdokkaiden omia ehdokaslistoja on muodostettu Pielavedellä, Lapinlahdella, Puolangalla, Muhoksella ja Ranualla.

    ”Monien perussuomalaisten ehdokkaiden kriittisempi suhtautuminen lienee jo tiedossa. Kokoomuksen edustajat katselevat asiaa usein talouden kannalta”, Lindgren vertaa.

    ”Keskustan suhtautumiseen vaikuttaa luonnollisesti tuulivoimahankkeille alueita vuokraavien maanomistajien tilanne, mutta puolueen sisälle on muodostunut tuulivoimakriittisten ryhmittymä, joka haluaa huomioida myös haittapuolia”, Lindgren toteaa.

    Mervi Eskelinen sanoo tekevänsä pesäeron Lapinlahteen, jos tuulimyllyt ilmestyvät taustalla näkyvän metsän ylle.
    Mervi Eskelinen sanoo tekevänsä pesäeron Lapinlahteen, jos tuulimyllyt ilmestyvät taustalla näkyvän metsän ylle. Kuva: Timo Villanen

    ”Muutan heti kirjani muualle.” Mervi Eskelinen

    Lapinlahdella viritellään kolmea tuulivoimahanketta. Meidän Lapinlahti -yhteislistan viittä ehdokasta yhdistää muun muassa kuntaan suunniteltujen tuulivoimahankkeiden vastustaminen.

    Unelmana on, että kaikki ehdokkaat menisivät läpi ja pistettäisiin pasmat sekaisin. Näin sanoo pitkään ympäristökasvatusta tehnyt listan ehdokas Mervi Eskelinen. Parhaillaan hän kehittelee ideoita puolisonsa kanssa maa- ja metsätilansa toimintaan.

    Eskelinen löi jo syksyllä korttinsa pöytään. Hän erosi tuolloin protestinosoituksena kirkosta, joka vuokraa maitaan tuulivoimayhtiöille.

    Eikö Raamatussakin käsketä suojella, varjella ja vaalia luontoa, hän kirjelmöi tuolloin kirkkoon päin.

    ”Teen myös pesäeron koko rakkaaseen kotipaikkaani Lapinlahteen, jos tuulimyllyt tulevat turmelemaan asuinympäristöni täydellisesti. Muutan heti kirjani muualle.”

    Ranualla Etelä-Lapissa on vireillä kahdeksan tuulivoimahanketta. Asia kuumentaa vaalitunnelmia, ja tuulivoiman vastustajat kokosivat oman ehdokaslistan.

    Yhteinen kotikuntamme -listalla on 25 ehdokasta, enemmän kuin keskustalla ja kokoomuksella omillaan. Osa ehdokkaista on loikannut mukaan muista puolueista.

    Tuulivoiman vastustajat moittivat muun muassa kuntavalmistelun heikkoa läpinäkyvyyttä ja asukkaiden sekä matkailun palautteen sivuuttamista.

    Runsaasti uusia tuulivoima-alueita on suunnitteilla muun muassa pohjoisessa Keski-Suomessa. Nämä voimalat sijaitsevat Karstulassa.
    Runsaasti uusia tuulivoima-alueita on suunnitteilla muun muassa pohjoisessa Keski-Suomessa. Nämä voimalat sijaitsevat Karstulassa. Kuva: Petteri Kivimäki

    Suomen uusiutuvien (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimitusjohtaja Anni Mikkonen vahvistaa, että tuulivoimasta puhutaan runsaasti eri puolilla maata.

    ”Voidaan varmasti sanoa, että tuulivoima puhuttaa eniten hankekehitysvaiheessa ja keskustelua käydään lähestulkoon jokaisessa kunnassa, jossa on hanke kehitteillä. Se on aivan luonnollista. Tuulivoimalla on paikallisia ympäristövaikutuksia ja aluetaloushyötyjä”, Mikkonen sanoo.

    ”Tuulivoima näyttäisi puhuttavan tällä hetkellä erityisesti alueilla, joissa se on uutta ja vielä vierasta. Tästä syystä myös hanketoimijat järjestävät hankekunnissa tilaisuuksia kuntalaisille, jossa ihmiset pääsevät keskustelemaan ja vaikuttamaan suunnitelmiin.”

    ”Tuulivoima näyttäisi puhuttavan tällä hetkellä erityisesti alueilla, joissa se on uutta ja vielä vierasta.”

    Anni Mikkonen

    Mikkosen mukaan keskustelu nostaa päätään Itä-Suomessa, jossa tuulivoima on ennestään vierasta.

    ”Joissakin kunnissa keskustelu on ollut huomattavan positiivista. Esimerkiksi Luumäellä Etelä-Karjalassa ja Hyrynsalmella Kainuussa suhtautuminen näyttää myönteiseltä.”

    Tuulivoimaa koskevassa keskustelussa teemat ovat hyvin laajoja ja monipuolisia, Mikkonen tähdentää.

    ”Luonnollisesti hankkeen rajaukset, ääni sekä ylipäänsä hyödyt ja haitat puhuttavat. Paljon puhutaan myös esimerkiksi purusta, kierrättämisestä, hankkeiden yhteisvaikutuksista, mikromuovista ja niin edelleen.”

    Mikkonen korostaa, että tuulivoimarakentamisen aluetaloudelliset vaikutukset ovat merkittäviä.

    ”Paikallisesti niistä näkyvät selkeimmin kunnan saamat kiinteistöverotulot ja maanomistajien saamat maanvuokratulot. Alueilla, joille on rakennettu jo jonkin verran tuulivoimaa, näkyy myös tuulivoiman työllistävä vaikutus.”

    Lisää aiheesta
    • Lestijärven Yli-Lestin kylämaisemaan on noussut tuulivoimaa. Tuulivoimarakentamista selvitetään myös monissa muissa kunnissa Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan sekä Keski-Suomen harvaan asutulla rajaseudulla.

      Yhteiskunta | ”Ensin tuli kauhua, itkua ja parkua: Sitten sisuunnuttiin” ‒ kyläläiset nousivat kapinaan tuulimyllyjä vastaan

    • Yksinkertaistetulla laskelmalla 7 500 tuulivoimalaa veisivät liityntälinjoineen lähemmäs 40 000 hehtaaria maata. Päälle tulee vielä kantaverkko, jota ei täydennetä ja ylläpidetä vain tuulivoiman takia.

      Energia | Laskelmat tarkentuivat: Tuulivoima voi viedä yli 50 000 hehtaaria maa-alaa lähivuosina

      Tilaajalle
    • Tuulivoimaa rakennetaan Suomessa pääosin metsiin, kun taas aurinkovoimasta runsas viidennes on suunniteltu metsiin.

      Ympäristö | Näin paljon tuuli- ja aurinkovoima haukkaa maa-alaa vuonna 2040 – vihreän energian luontohaittojen vähentämiseen löytyy keinoja

      Tilaajalle
    • Voodin Blade Technologyn puinen tuulimyllyn lapa tuotannossa.

      Ympäristö | Tuulivoimaloihin kehitetään puusta niin lapoja kuin tornejakin – ”Se ei todellakaan ole helppoa”

      Tilaajalle
    • Tuulivoimarakentaminen tarvitsee käyttöönsä paljon maa-alueita, jotka vuokrataan pitkäaikaisilla sopimuksilla maanomistajilta.

      Yhteiskunta | Jäikö sopimus lukematta? Tuulivoimalan tuotot voivat sokaista maanomistajan

      Tilaajalle
    • Tuulivoiman yksi etu on sen nopea kasvupotentiaali.

      Energia | Tuulivoima kiri uudelle sijalle sähköntuotannon muotona – näin paljon Suomen sähköstä temmataan tuulesta

      Tilaajalle
    • Tuulivoiman mahdollinen lisärakentaminen on kuuma puheenaihe Rautalammilla. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Myhinpään seudulle suunnitellaan suurta tuulivoima-aluetta, jota moni vastustaa ‒ ”Kyläläisiä ei kuultu ennen kaavoitusprosessin hyväksymistä”

    • Koiramäen tuulipuisto sijaitsee Karstulassa pohjoisessa Keski-Suomessa.

      Yhteiskunta | ”Voiko poiketa aiemmin tehdystä sopimuksesta?” Tuulivoimalat siirtyivät ulkomaiseen omistukseen, ja maata vuokraava kunta on nyt ryhtymässä oikeustoimiin

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle