Lusikat jakoon juhannuksen jälkeen: juhlapyhät runtelevat ihmissuhteita

Nyt voi jo huokaista helpotuksesta. Taas selvittiin yhdestä suurten odotusten juhlapyhästä, suomalaisille niin tärkeästä juhannuksesta. Kakut on maisteltu, kokot poltettu, talviturkki heitetty ja sauna sotkettu koivunlehdillä.

Lähes puoli vuotta voimme elellä tyytyväisinä, kunnes pitää ryhtyä miettimään joulua. Kinkku pitää olla ja perinteisiä jouluruokia. Joulukuusi ja lahjoja. Hautausmaalle pitää ennättää. Kaikilla hyvä ja lämmin mieli, vaikka kuinka harmittaisi tai väsyttäisi.

Suuret juhlapyhät ovat hämmentäviä tapahtumia. Niihin ladataan kuin varkain valtavan paljon positiivisia odotuksia, vuodesta toiseen. Silti juuri näiden pyhien aikana auttavissa puhelimissa linjat ovat kuumina ja poliisipartiot kulkevat selvittelemässä riitoja. Ihmisiä hukkuu ja tapaturmia sattuu tavallista enemmän.

Pariskuntien välit kiristyvät siihen pisteeseen, että pyhän jälkeen jätetään eropaperit. Arki vielä menisi, mutta juhlapyhistä ei selvitä. Seuraavana arkipäivänä työkaverit ja tuttavat kyselevät hyväntahtoisesti, miten juhannus tai joulu meni. Älä kysy!

Juhlapyhinä on helpompaa kuin koskaan tuottaa itselleen ja lähimmäisilleen pettymyksiä. Yksinäinen vanhus joutui viettämään pyhätkin yksin. Tai puoliso ahdistui, kun pyhää tuli viettämään liuta toisen outoja sukulaisia – he kun olisivat muuten olleet jouluaattona yksin. Kaveria harmitti, kun häntä ei kutsuttu mukaan. Ja niin edelleen.

Olen miettinyt, miksi juhlapyhiä pitää viettää, kun niistä kerran koituu väistämättä ongelmia. Eikö olisi paljon helpompaa sivuuttaa koko hössötys – nuo päiväthän ovat ohi hetkessä.

Olisi kuitenkin liian outoa sanoa, että ”ei, meidän perheessä ei vietetä tänä vuonna joulua lainkaan”. Useimpien mielestä moisessa piilisi jotain epäilyttävää.

Näkymättömän sosiaalisen paineen vuoksi haluamme juhlapyhinä tehdä samoja asioita kuin kaikki muutkin. Se on osoitus itsellemme ja yhteisöllemme, että olemme kunnon kansalaisia, rakastamme läheisiämme, meillä on ylipäänsä läheisiä ja että arvostamme omaa kulttuuriamme.

Vielä lapsettomana saatoin antaa piutpaut moisille perinteille, mutta lasten myötä juhlien viettoon tuli aivan uudenlaiset paineet. Kukaan vanhempi ei halua pilata lapsensa idyllistä joulua.

Olen vuosien mittaan väistellyt uhkaavia juhlapyhiä monin tavoin. Kokemukseni mukaan yksi hyväksytyimmistä poissaoloselityksistä on työvuoro. Kun järjestää itsensä pyhänä töihin, välttyy juhlinnalta. Bonuksena saa osakseen sympatiaa ja sääliä.

Jos työvuoroa ei ole tarjolla, toiseksi paras taktiikkani on linnoittautua keittiöön. Juhlalliset aattopäivät sujuvat mukavasti aamusta iltaan hellan ääressä.

Ehdottomasti mukavin juhannusaattoni on ollut silti klapitalkoissa. Tekemistä ja hauskoja juttuja riitti, työt saatiin tehtyä ja urakan jälkeen makkara ja uni maistuivat. Kauan eläköön juhlat työn merkeissä!