

Lapsena petyin Astrid Lindgrenin ylistettyyn romaaniin Veljeni Leijonamieli. Minusta kirja oli liian surullinen.
Lapsille ja nuorille suunnattu fantasiaromaani mielestäni romantisoi kuolemaa ja jopa itsemurhaa. Lindgrenin kieli tunnelmoi kauniisti, mutta se ei riittänyt pelastamaan juonta.
Odotukseni ovat kuitenkin korkealla, kun saan käsiini helsinkiläisen Veera Salmen fantasiaromaanin Veljeni Valentinin. Kustantaja kertoo verkkosivuillaan, että lapsille ja nuorille suunnattu tarina on saturomaani ”Veljeni Leijonamielen hengessä”.
Tarinan päähenkilö on Ramona, jonka kaksosveli Valentin jää auton alle ja kuolee. Ramona, lempinimeltään Ramppu, jää elämään isänsä kanssa, sillä kaksosten äiti on kuollut jo synnytyksessä.
Ramppu ei ehdi surra pitkään veljensä kuolemaa, kun kodin läheiseltä rakennustyömaalta kuuluu räjähdys. Seuraavassa luvussa Ramppu herää nurmikolta villiruusujen ja kielojen tuoksujen ympäröimänä.
Teoksen kieli on uskomattoman kaunista, paratiisinomaista sanakudelmaa.
Päähenkilö on päätynyt Antraluusiaan, valon kaupunkiin. Aurinko kimmeltää niin, että se näyttää tihuttavan kultasadetta. Pian Ramppu näkee veljensä Valentinin. Veli onkin aivan todellinen, ei sittenkään kuollut!
Antraluusiassa kaikki on ihmeellistä, kaksoset saavat oman kodin ja Ramppu myös haaveilemansa koiran.
Valon kaupunki vaikuttaa turvalliselta paikalta, kunnes sinne alkaa tulla painajaisia. Painajaisissa esiintyy esimerkiksi mörköjä, lepakoita ja susia, mutta niiden kuvaukset eivät vie tarinassa liikaa tilaa.
Romaani ansaitsee kiitosta siitä, että se tasapainoilee erilaisten todellisuuksien välillä. Lukija ei voi tietää, näkeekö Ramppu unta vai onko hänkin päätynyt kuoleman jälkeiseen, kauniiseen maailmaan. Herääkö Ramppu pian unestaan?
Lopussa pimeys ja valo löytävät tasapainon, vähän kuin taivaalla vuorottelevat aurinko ja kuu. Ennen tasapainon löytämisestä Rampun on kuitenkin voitettava pelkonsa ja yksinäisyyden tunteensa.
Pimeys ja valo löytävät tasapainon, vähän kuin taivaalla vuorottelevat aurinko ja kuu.