

Lastenkirjasarjan Satujen saaret toinen osa nimeltään Kotikumpu jatkaa vangitsevan valloittavalla otteella.
Päähenkilö Satu suuntaa joululomaksi serkkunsa Sagan luo Islantiin. Tytöt alkavat käydä tutulla hevostallilla. Isojen eläinten hoito- ja ratsastushetket tulevat tutuiksi.
Mysteerin ainekset ovat lähes heti ilmassa, kun tytöt huomaavat yhden hevosista, Sleipnirin käyttäytyvän oudosti ja olevan kovin väsynyt. Tallilta löytyy myös kimaltavaa kultapölyä. Serkukset päättävät ottaa selvää, mitä tallilla tapahtuu öisin.
Vaikka tarinassa on jännittäviä, vaarallisiakin piirteitä, lopulta lukija johdatetaan turvalliseen päätökseen. Lapselle annetaan kokemus, että asiat järjestyvät. Satu Rämö ja Satu Kontinen ovat kirjoittaneet teoksen yhdessä.
Turva tulee ystävistä, perheestä ja eläimistä – yhteydestä toisiin. Toisaalta yhteys on myös vuorovaikutusta yliluonnollisten olentojen kanssa.
Kirjaa sävyttävät romanttiset, maagiset ja mustavalkoiset piirroskuvat, joita on etenkin lukujen alussa ja lopussa. Graafikko Satu Kontinen hyödyntää kuvituksessa takaumia ja ennakointia tarinasta. Tunnelma on lohdullinen.
Kotikummussa yhdistyy sekä realismi että fantasia – samoin kuin ensimmäisessä osassa Lottalehto. Symboliset viittaukset ovat kiinni tulkitsijasta.
Tässä tarinassa esimerkiksi kolme mystistä naista hiiviskelee tallin tuntumassa öisin. Kolme naista saattaa olla sattumanvarainen luku, mutta tästä tulee väistämättä mieleen intertekstuaalinen viittaus Vanhaan testamenttiin, jossa Abrahamille ilmestyi kolme enkeliä.
Kultapölystä nousee itselleni mieleen toinen intertekstuaalinen jäänne: Amerikan äärikarismaattisissa kristillisissä yhteisöissä on väitetty satavan kultapölyä hurmiollisissa kokouksissa.
Tunnelma on lohdullinen.
Juonessa olisi tosin hiomista, sillä se paljastaa liikaa ennalta-arvattavia tapahtumia. Oivalsin itse kolmen naisen mysteerin jo puolivälissä tarinaa.
Teos sivistää tutustuttamalla islantilaiseen kulttuuriin, kuten ruokaan ja sanontoihin mutta myös mytologiaan.
Meillä Suomessa menninkäisten maailma on jäänyt tuntemattomaksi, mutta islantilaisille menninkäiset ovat tärkeä osa ylisukupolvista kansanperinnettä.
Tarina sopii heppafaneille, Islannista kiinnostuneille ja seikkailunjanoisille. Eniten teos houkuttelee alakouluikäisiä lukijoita.