• Ensin menee äiti leukemialle, ja vuotta myöhemmin oma lapsi sairastuu samaan tautiin ‒ Silene Lehdon riipaiseva tarina vetää hiljaiseksi

    Lasten yleisimpään syöpään eli leukemiaan sairastuu Suomessa noin 50 lasta vuodessa.
    Silene Lehdon esikoisromaanissa ollaan perimmäisten kysymysten äärellä.
    Silene Lehdon esikoisromaanissa ollaan perimmäisten kysymysten äärellä.  
    Koti|Kulttuuri
    4.8.202621:58
    Arvio
    Eino Haase

    Silene Lehdon (s. 1979) esikoisromaani Musta huone (2026) ei päästä lukijaansa helpolla. Kirjan kanteen painettu alaotsikko Ajatuksia leukemian ajalta paljastaa heti kättelyssä, millaisissa vesissä kirjan sivuilla tullaan liikkumaan.

    Tarina lähtee liikkeelle sairaalasta, jossa kirjan päähenkilö, nimettömäksi jäävä äiti, tilittää lukijalle tuntojaan viisivuotiaan poikansa vierellä. Pian käy ilmi, ettei kyseessä ole minkä tahansa pikkunaarmun vuoksi tehty päivystyskeikka, sillä poika nukkuu äitinsä vierellä morfiinin vaikutuksen alaisena.

    ”Pelkään sitä hetkeä, jolloin lääkkeen vaikutus lakkaa”, pohtii minäkertoja ja harmittelee, että morfiinia voi antaa lapselle vain neljän tunnin välein. Syy harmitteluun on selvä:

    ”Ennen seuraava annosta on katsottava kun Lapsen kasvot vääristyvät kipuun ja hän huutaa niin kuin lapsi ei koskaan huuda, koska sellaista kipua ei kuulu olla, ei viisivuotiaalla, ei tällaista sairautta.”

    Lehto kirjoittaa totuuksista, jotka kaikki kyllä tietävät, mutta joita kukaan ei halua muistaa.

    Selviää, että lapsella on todettu akuutti lymfaattinen leukemia, joka on lasten yleisin syöpä Suomessa. Ja aivan kuin siinä ei olisi vielä tarpeeksi siedettävää, muutamaa sivua myöhemmin käy ilmi, että kertojan oma äiti on menehtynyt samaan tautiin vain vuotta aiemmin.

    Lääkäri yrittää sentään lohduttaa kertomalla, että lapsilla leukemian ennuste on rutkasti vanhempia ihmisiä positiivisempi, sillä nämä kestävät rankkoja sytostaattihoitoja paljon paremmin kuin aikuiset. Juuri elämän romahduttaneen diagnoosin äärellä tieto on kuitenkin kertojalle laiha lohtu.

    ”Jos tämä tapahtuu, mitä tahansa voi tapahtua ihan koska tahansa, kukaan ei ole turvassa enää koskaan”, kirjoittaa Lehto ja tulee sanoneeksi äänen totuuden, jonka kaikki kyllä tietävät, mutta jota kukaan ei halua muistaa.

    Lapsen syöpädiagnoosin edessä elämän rajallisuus ja epäoikeudenmukaisuus lyö läpi tietoisuudesta kuin tsunami.

    ”Ja samalla hetkellä tajuan, että niinhän se onkin, niinhän se on aina ollutkin, kukaan ei ole turvassa, me emme ole turvassa, olemme vain kuvitelleet niin, eläneet jossakin illuusiossa, niin kuin ne perheet rantapyyhkeillään Khao Lakissa, kaksikymmentä vuotta sitten, hetkeä ennen kuin meri alkoi vetäytyä taaksepäin.”

    Lehdon hienovireinen romaani on klassinen esimerkki teoksesta, jota ei useimpien sivujen jälkeen tekisi mieli jatkaa rankan luonteensa vuoksi eteenpäin. Muutakaan ei kuitenkaan voi, sillä teksti on kirurgintarkkaa ja tarina sitä luokkaa, ettei kirjaa yksinkertaisesti voi jättää kesken.

    Ja vaikka kyseessä onkin teos, jossa kuolemaa tuijotellaan liki 200 sivun verran silmästä silmään, löytyy kirjasta roppakaupalla myös mustaa huumoria.

    Esimerkistä käy tilanne, jossa syöpää sairastavan lapsen äidiltä kysytään sattumalta vaatekaupan kassalla, haluaisiko tämä lahjoittaa rahaa lasten syöpätutkimukseen.

    Tilanne on absurdiudessaan jo niin kammottava, ettei lukija voi muuta kuin kauhunsekaisin tuntein hymähdellä kirjailijan kirkkaalle havainnolle.

    Silene Lehto: Musta huone — ajatuksia leukemian ajalta. 199 s. WSOY.
    Silene Lehto: Musta huone — ajatuksia leukemian ajalta. 199 s. WSOY. Kuva: Martti Ruokonen / WSOY
    Lisää aiheesta
    • Saara Turunen: Hyeenan päivät. Tammi. 2024. 281 sivua.

      Kirjallisuus | Saara Turusen uusin romaani kertoo koskettavasti lapsettomuushoidoista sekä synnytykseen liittyvistä peloista

    • Kirjailija Petri Tamminen tunnetaan tiiviistä kirjoitustyylistä.

      Ihmissuhteet | Kondomit ruisleipäpussiin ja Prahaan — kotimainen uutuusteos kiteyttää äkkirakastumisen huuman

    • Kirjailija Olivia Laing on yksi tämän hetken puhutuimpia kirjailijoita maailmalla.

      Kulttuuri | Tunnetko olosi usein ulkopuoliseksi myös seurassa? Tarkkanäköinen teos paljastaa, mistä se voi johtua

    Artikkelin aiheet
    leukemia
    syöpä
    romaani
    Silene Lehto
    Musta huone
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta