Kondomit ruisleipäpussiin ja Prahaan — kotimainen uutuusteos kiteyttää äkkirakastumisen huuman

”Kumma juttu: jos toinen sanoo rakastavansa, hänen sanojaan epäilee. Mutta jos toinen sanoo, että hän ei rakasta, sen tietää todeksi heti.”

Näihin virkkeisiin tiivistyy kirjailija Petri Tammisen uusimman pienoisromaanin, Sinua sinua, eetos ja henki.

Uusimmassa kirjassaan lyhyen muodon mestariksikin tituleerattu Tamminen on päättänyt keskittyä siihen, mistä suurin osa maailman taiteesta kai aina pohjimmiltaan tavalla tai toisella kertoo – siis rakkaudesta tai sen puutteesta.

Teoksen tarina nytkähtää liikkeelle vuoden 1988 Prahasta, jossa nuori suomalaismies ihastuu omalla kihlajaismatkallaan sattuman oikusta palavasti toiseen naiseen. Aiempi elämä saa jäädä, ja alkaa rautaesiripun ylittävä etäsuhde, jonka eteen ujohkon oloinen päähenkilö on valmis tekemään jopa laittomuuksia.

Tamminen kuvaa omaan mahdottomuuteensa kaatuvan nuoruusiän romanssin vaiheita tunnistettavasti ja hersyvän lempeällä otteella. Tahattomalta komiikaltakaan ei vältytä, kun päähenkilö paketoi jälleen yhden Prahan matkan pitimiksi kondomeja jälkiuunipalojen muovipussiin niin vilpittömän innokkaasti, ettei voi kuin hymähdellä herran hyville harrastuksille.

Vähintäänkin vaiherikkaaksi osoittautuvan rakkaustarinan vaiheet paljastetaan lukijalle vähitellen nykypäivästä käsin, kun tarinan päähenkilö käy läpi vanhoja mustavalkovalokuvia ja yrittää hahmottaa, mitä 80-luvun lopulla oikeastaan todella tapahtui. Mikä on totta, ja mikä vain värittynyttä muistoa?

Myös lukija pääsee nauttimaan näistä valokuvista, sillä ne on sommiteltu luontevaksi osaksi kirjan lukuja kuin W.G. Sebaldin Austerlitzissa konsanaan. Kaikesta päätellen kuvat ovat Tammisen itsensä ottamia mistäpä muualtakaan kuin 80-luvun Prahasta, mikä herättää tietysti kysymyksiä tarinan omakohtaisuudesta.

Lopulta kysymys omakohtaisuuden määrästä tarinassa ei ole kuitenkaan erityisen kiinnostava, sillä fiktio on aina fiktiota ja hyvä juttu on hyvä juttu, olipa se sitten tapahtunut ”oikeasti” tai vähän vähemmän oikeasti.

Kirjallisuuden kannalta suurin merkitys on loppupeleissä sillä, mitä sanotaan, mistä ja millaisilla äänensävyillä. Ja tietenkin sillä, ovatko lauseet itsessään hyviä. Tammisen tapauksessa tästä rastista ei tarvitse olla huolissaan, sillä hyvän lauseen hän kyllä hallitsee.

Lopulta teoksen koskettavimmaksi anniksi nousee kysymys siitä, miksi rakkautta on niin vaikeaa havaita ja ottaa vastaan. Varsinkin silloin, kun se on aivan lähellä ja käden ulottuvilla.

Mitä jos unelmien elämä tai puoliso ei olekaan ollut vuosikausia jossain muualla tai menneessä vaan aivan vieressä, toisella puolen samaa sänkyä?

Petri Tamminen: Sinua, sinua. 144 sivua. Otava. Kuva: Piia Aho / Otava