Ana ja Sakari Koskela menettivät kotinsa lokakuussa tulipalossa. Henkilövahingoilta säilyttiin, mutta koko irtaimisto muistoineen tuhoutui. Kuva: Petteri KivimäkiApua ahdinkoon
Suomessa on voinut järjestää pienkeräyksiä jo kuuden vuoden ajan. Niiden määrä kasvaa joka vuosi. Koskelan perhe sai apua, kun tulipalo tuhosi kodin irtaimistoineen.TilaajalleEräänä lokakuisena sunnuntaina Sakari Koskela heräsi kotonaan Korpilahdella puoli kuuden aikaan aamulla käydäkseen vessassa.
Ilmassa haisi savu. Matalapaine varmaan toi naapureiden takkojen käryn heille asti, Koskela pohti ja painui takaisin pehkuihin.
Hän laittoi podcastin kuulumaan ja makoili paikallaan. Sitten hän havahtui ärsyttävään ääneen: ihan kuin vesi ritisisi muovin päälle.
”Nousin ylös, avasin verhot ja katsoin ikkunasta ulos, mutta ei siellä satanut vettä”, Koskela muistelee.
Ääni ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan, joten hän lähti tutkimaan asiaa. Eteisessä savunhaju voimistui. Talo oli tulessa.
Sakari Koskelan vaimo Ana Koskela lähti herättämään perheen kolmea lasta.
”Alussa palo näytti pieneltä ja Sakari lähti hakeman jauhesammutinta. Soitin 112:een”, Ana kertoo.
Lokakuun kalseudessa perhettä suojasivat vain yöpuvut. Mitään tavaroita ei napattu mukaan, koska tilanne näytti aluksi niin rauhalliselta. Sitten Sakari huomasi, että tulipalo riehui välikatossa.
”Hätänumeroon soitosta kului 15 tai 20 minuuttia, kun katto romahti”, Ana sanoo.
Naapurissakin oli herätty, ja sieltä tultiin nopeasti hakemaan lapset sisälle.
”Emme halunneet, että lapset näkisivät, mitä oikeasti oli tapahtumassa.”
Aikuiset katsoivat voimattomina, kuinka liekit nielivät kodin ja kaiken sen sisällä olleen.
Lumi on peitellyt kodin, jonka katto romahti tulipalossa. Kuva: Petteri KivimäkiMuistot palopäivän tapahtumista ovat osin sumun peitossa. Koskelan pariskunta muistaa kuitenkin, että naapureiden lisäksi paikalle saapui heti aamupäivällä SPR.
”He katsoivat, että minulla oli siniset huulet, vaikka minusta ei tuntunut yhtään kylmältä. He sanoivat, että ensin pitää löytää vaatteet”, Ana kertoo.
Perhe pääsi heti samana päivänä vaateostoksille Jyväskylään.
”Ihmiset vain katsoivat, että nämä kiertävät yöpuvuissa Prismaa.”
Hätämajoitus järjestyi Jyväskylästä, mutta vanhemmat lähtivät vielä samana päivänä palopaikalle tarkistamaan tilanteen.
”Se oli kuin unta. Meidän talomme oli poissa. Ikkunoista näimme, että kaikki oli palanut, kaikki oli mennyt. Kaikki”, Ana kertoo.
1970-luvulla rakennettu talo oli juuri remontoitu perheelle sopivaksi. Vain listat enää puuttuivat.
Huonehaluilla tai muilla kalliilla tavaroilla ei ollut niin väliä, menetetyt muistoesineet kirpaisivat eniten.
”Lasten maitohampaat ja säästetyt äitien- ja isänpäiväkortit olivat tuhkana”, Ana suree.
Perheen oli ollut tarkoitus viedä remontin jälkeen muistoesineitä varastoon, mutta laatikoiden siirtäminen oli lykkääntynyt.
”Jos olisimme ajallaan sen tehneet, valokuvat ja muut olisivat säilyneet”, Sakari sanoo.
”Kaikki oli palanut, kaikki oli mennyt. Kaikki.”
Koskelan perheen kohtalo herätti korpilahtelaiset. Paikallisessa Facebook-ryhmässä alkoi välittömästi keskustelu siitä, miten perhettä voisi auttaa. Heti maanantaina alkoi kertyä lahjoitustavaroita perheen auttamiseksi.
Joku ehdotti myös pienkeräyksen järjestämistä.
Ajatusta pidettiin hyvänä, mutta moni kieltäytyi vetovastuusta peläten sen olevan liian suuri urakka.
Korpilahtelainen Marja Elsinen päätti kuitenkin tarttua toimeen, vaikka hän ei ollut koskaan aiemmin järjestänyt pienkeräystä.
”Halusin auttaa heitä. Pienkeräys oli nopein ja kätevin tapa”, Elsinen sanoo.
Hän teki pienkeräysilmoituksen maanantai-iltana, ja poliisi näytti vihreää valoa heti seuraavana aamuna.
Vuosina 2020–25 pienkeräysilmoituksia tehtiin yhteenä 5 571.
Maaliskuun alussa vuonna 2020 Suomessa astui voimaan rahankeräyslain uudistus.
Aikaisemmin rahankeräämiseen tarvittiin aina rahankeräyslupa, ja keräyskohteen oli lähtökohtaisesti oltava yleishyödyllinen. Ainoa poikkeus oli hätäapu, joka mahdollisti rahan keräämisen poliisilaitoksen luvalla vaikkapa tulipalossa omaisuutensa menettäneelle perheelle.
Uuden lain myötä järjestöt ja yksittäisten ihmisten muodostamat ryhmät ovat voineet järjestää pienkeräyksiä. Siihen ei tarvita rahankeräyslupaa, pelkkä ilmoitus poliisilaitokselle riittää. Keräyksen voi aloittaa, kun poliisilaitos on hyväksynyt ilmoituksen.
Pienkeräyksellä voi kerätä rahoja yleishyödylliseen tarkoitukseen mutta myös yksittäisille henkilöille tai perheille, vaikka kyseessä ei olisi hätäapu.
Pienkeräys voi olla voimassa enintään kolme kuukautta, eikä potti saa kasvaa yli 10 000 euroon.
Jos keräyksen enimmäissumma ylittyy, keräys täytyy keskeyttää.
MT pyysi Poliisihallitukselta tiedot kaikista pienkeräysilmoituksista, jotka on tehty lakimuutoksen jälkeen.
Vuosina 2020–25 pienkeräysilmoituksia tehtiin yhteenä 5 571. Keräysten määrä on kasvanut vuosi vuodelta.
Erityisen suuri nousu ilmoitusten määrässä nähtiin vuonna 2024, jolloin pienkeräysilmoituksia tehtiin 1 131. Edellisenä vuonna pienkeräyksiä oli 907.
Ylitarkastaja Tarja Ranta Poliisihallituksesta uskoo, että syy pienkeräysten yleistymiseen on kasvanut tietoisuus niistä.
Tutkimusprofessori Sakari Karvonen THL:ltä lisää, että suosion taustalla on yksinkertainen rahankeräysmenetelmä. Pienelläkin summalla pääsee osallistumaan tärkeäksi pitämäänsä keräykseen.
”Pienkeräykset voi nähdä myös yhteiskunnallisen osallisuuden muotona. Kaikilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua vaikka järjestötoimintaan. Tämä on väylä pyrkiä vaikuttamaan itselle tärkeisiin asioihin”, Karvonen sanoo.
Koskeloiden lisäksi moni muukin kotinsa tulipalossa menettänyt perhe on saanut apua pienkeräysten kautta. Kuva: Petteri KivimäkiPienkeräysten yleistymisessä on myös riskinsä. Osallistumisella on tapana kasaantua, joten jo muutenkin yhteiskunnallisesti aktiiviset ihmiset saattavat päätyä järjestämään keräyksiä, Karvonen huomauttaa.
Apua tarjotaan eniten tietynlaisille kohteille, kun toiset jäävät auttamatta vähemmälle huomiolle.
”Lapset ja eläimet avaavat kukkaronnyörejä. Moniongelmaisten ihmisryhmien ongelmia ja rakenteellisen tason kysymyksiä on vaikea ratkoa pienkeräysten voimin. Helpommin saadaan rahoitusta jalkapallokentän päällysteen uusimiselle kuin neulanvaihtopisteen ylläpitämiselle.”
Suomessa on hyvinvointiyhteiskunnan mallin mukaisesti totuttu ajattelemaan, että moni asia hoidetaan verovaroin. Toisissa maissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa, eletään hyväntekeväisyysyhteiskunnassa, jossa nimenomaan lahjoituksilla hoidetaan monia asioita.
Suomessa viime aikoina tehdyt julkisen talouden leikkaukset saattavat kasvattaa yksityisten lahjoitusten merkitystä.
”Se on kuin keinulauta: kun yhdestä päästä kevennetään, toiseen päähän tulee painoa. Suuressa mittakaavassa emme ole menossa hyväntekeväisyysyhteiskuntaan, mutta järjestötoiminnan rahoitusten leikkaukset johtavat väistämättä siihen, että meillä on yhä enemmän väestöryhmiä, jotka ovat hyväntekeväisyyden varassa.”
Ensimmäisten vuosien keräyksissä pandemia näkyy vahvasti.
Rahankeräyslaki uudistui juuri ennen kuin koronapandemia lamaannutti maailman.
Ensimmäisten vuosien keräyksissä pandemia näkyy vahvasti. Rahaa kerättiin niin tapahtumien järjestämiseen kuin pandemian aiheuttamien tulonmenetysten paikkaamiseen.
Vuonna 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja suomalaiset perustivat pienkeräyksiä niin Ukrainaan jääneiden siviilien kuin pakolaistenkin hyväksi.
Humanitaarinen apu ja kriisiapu ovat pienkeräysten toistuvia teemoja. Rahaa on Ukrainan lisäksi kerätty muun muassa Afganistaniin, Jemeniin ja Nepaliin.
Myös eläimet ovat saaneet oman osuutensa keräyksistä. Rahoilla on autettu löytöeläimiä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Myös yksittäisen eläimen hoitokuluihin on saatettu kerätä apua.
Kulttuuri, taide, urheilu ja harrastustoiminta sekä paikallisten yhdistysten toiminta ja tilat ovat nekin saaneet ihmiset perustamaan pienkeräyksiä.
Ihmiset halusivat lahjoittaa Koskelan perheelle rahaa, kun kaikki pankkikorteista lähtien oli tuhoutunut tulipalossa. Kuva: Petteri KivimäkiKoskelan perheen lisäksi moni muukin perhe on saanut pienkeräyksistä apua tulipalon tuhottua kodin irtaimistoineen.
Kun pienkeräys oli perustettu, Koskelat seurasivat, kuinka tilille alkoi ilmestyä rahaa. Ensin koossa oli 700 euroa, sitten potti nousi jo 1 500 euroon.
Parissa viikossa kymmenet ihmiset olivat lahjoittaneet 5 000 euroa. Suurin osa siirsi keräystilille pienen summan, mutta jotkut lahjoittivat satojakin euroja.
Sitten keräyksen järjestänyt Marja Elsinen sai yhteydenoton eräältä yhdistykseltä, jolla on vuoden loppupuolella tapana lahjoittaa rahaa hyvään tarkoitukseen.
”He olivat päättäneet, että tämä oli se kohde, johon he halusivat lahjoittaa 5 000 euroa.”
Pienkeräys oli saavuttanut ylärajansa reilussa kahdessa viikossa, ja Elsinen lopetti sen.
Pankkitilin avaamiseen ja keräysilmoituksen tekemiseen meni puolisen tuntia, keräyksen lopettamiseen ja tilitykseen vielä vähemmän. Kulujakin kertyi vain 90 euron hakemusmaksun verran. Kuva: Petteri KivimäkiVaikka jotkut pienkeräykset saavuttavat 10 000 euron ylärajan hyvinkin nopeasti, monessa tapauksessa keräyspotti jää huomattavasti vaatimattomammaksi.
Poliisihallituksen Tarja Ranta on huomannut, että vähälle huomiolle jääneet keräyskohteet ovat usein asioita, jotka eivät kosketa kovin suurta ihmisjoukkoa.
”Monella on rahasta tiukkaa, eikä silloin kovin herkästi lahjoiteta rahaa tuntemattoman lemmikin tarvitsemaa leikkausta varten tai jonkin vieraan yhdistyksen toiminnan tukemiseen.”
Sen sijaan esimerkiksi perheen kokema tragedia saattaa herätellä pientä kyläyhteisöä niin paljon, että lahjoituksia tulee helposti.
”Eräällä perheellä meni talo tulipalossa, ja kymppitonni tuli ihan hujauksessa. Sama järjestäjä voi osallistua kahteen pienkeräykseen vuodessa, joten perheelle tehtiin toinen keräys heti perään. Lähiyhteisö ei halunnut, että monilapsinen perhe joutuu taivasalle.”
Omalla tavallaan pienkeräykset ovat nykyajan vastine talkoille, huomauttaa THL:n tutkimusprofessori Sakari Karvonen. Molemmissa näkyy perinteinen lähiyhteisön tuki.
Vaikka pienkeräys ei saavuttaisi ylärajaksi asetettua 10 000 euroa, keräävälle taholle se voi olla merkittävä varainhankintamuoto.
”Meni pitkälti marraskuun puolelle, että alkoi ymmärtää mitä oli tapahtunut.”
Koskelan perhe oli tulipalon jälkeen ensin hätämajoituksessa Jyväskylässä, mutta väliaikainen koti hankittiin mahdollisimman pian Korpilahdelta, jotta lapset pääsisivät palaamaan kouluun.
Kaikki oli pitkään epävarmaa, eikä tapahtunut jättänyt rauhaan öisinkään. Perheen vanhemmat nukkuivat yönsä heräilemättä vasta marraskuun puolivälissä, kuukausi tulipalon jälkeen.
”Vaikka itse on järjestänyt muille kaikenlaista apua, niin sitten kun tällaista sattuu omalle kohdalle, ei osaakaan toimia. Meni pitkälti marraskuun puolelle, että alkoi ymmärtää mitä oli tapahtunut”, Sakari Koskela sanoo.
Ihmisillä oli kova halu auttaa, mutta aluksi Koskelat eivät oikeastaan edes tienneet, mitä he olisivat tarvinneet. Heillä ei ollut edes paikkaa, jonne laittaa lahjoitettuja tavaroita.
Ensimmäisessä asunnossa Korpilahdella oli yksi makuuhuone. Perhe nukkui ilmapatjoilla, joten lahjoituksena saatu ruokapöytä ja sohva tuntuivat suurilta aarteilta.
”Iloitsimme lasten kanssa, että tänään pääsemme syömään pöydän ääreen, vaikka meillä olikin vielä kertakäyttöastiat. Se oli ihan uskomatonta”, Ana Koskela muistelee.
Paljon muuta asuntoon ei olisi mahtunutkaan.
Koskelan pariskunta on käyttänyt saamansa rahat siihen, että lapset pääsisivät nopeasti kiinni tavalliseen arkeen. Itselleen he ovat ostaneet vain kaikkein välttämättömimmät tavarat. Kuva: Petteri KivimäkiNyt, liki viisi kuukautta tulipalon jälkeen, Koskelat asuvat väliaikaisasunnossa kävelymatkan päässä vanhasta kodistaan.
10-, 12- ja 16-vuotiaiden lasten elämä on pyritty pitämään mahdollisimman normaalina, vaikka muuttoja on näihin kuukausiin mahtunut useampi.
Vanhan kodin rauniot seisovat edelleen paikallaan. Vakuutusyhtiö ei ole antanut purkulupaa. Viranomaiset ovat tutkineet palopaikan tarkasti, mutta edelleenkään ei tiedetä palon syttymissyytä.
Poliisin mukaan kyseessä ei ole tuhopoltto, mutta alapohjassa ei ole myöskään sähköjä, jotka olisivat voineet sytyttää palon.
”Kaikenlaisia arvioita on, mutta ei mitään todistettua”, Sakari sanoo.
Kunhan vakuutusyhtiö on tehnyt päätöksensä, Koskelat pääsevät suunnittelemaan tulevaisuutta. Tarkoituksena olisi rakentaa kokonaan uusi talo vanhalle tontille.
Pienkeräyksen kautta saadut rahat ovat kuluneet pakollisiin menoihin. Lapsille piti hankkia ulkovaatteet, ja kunnolliset sängyt loivat pysyvyyttä ilmapatjoilla nukkumisen jälkeen. Aikuiset ovat hankkineet itselleen vain aivan välttämättömimmät tarvikkeet.
Vakuutusyhtiön päätöstä odotellessa kiinteät kulut ovat juosseet.
”Vuokra ja sähkölasku eivät odota”, Ana sanoo.
Vaikka 10 000 euroa on suuri summa, viisihenkisen perheen pakollisiin hankintoihin se kuluu nopeasti. Ana ja Sakari ovat kuitenkin äärettömän kiitollisia saamastaan avusta.
”Olemme saaneet enemmän kuin olemme itse antaneet. Eikä kyse ole vain rahasta ja vaatteista. On turvallinen olo, kun tietää että joku huolehtii meistä”, Ana sanoo.
Ana ja Sakari Koskela haluaisivat rakentaa uuden kodin tuhoutuneen tilalle. Vakuutusyhtiö ei ole vielä antanut purkulupaakaan. Kuva: Petteri KivimäkiArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
