• Eroihin koulumenestyksessä vaikuttavat nuorten uskomukset omasta kehityskyvystään

    Tuore tutkimus vahvistaa, että nuoret, jotka uskovat kykyynsä kehittyä, saavat parempia arvosanoja kuin ne nuoret, jotka pitävät taitojaan synnynnäisinä.
    Tytöt uskovat poikia useammin, että omia taitojaan voi kehittää.
    Tytöt uskovat poikia useammin, että omia taitojaan voi kehittää. Kuva: Carolina Husu
    Koti|Koulutus
    3.12.202520:00
    Mari Ikonen

    Uskomukset erilaisten ominaisuuksien kehitettävyydestä vaikuttavat siihen, miten nuori suhtautuu haasteisiin, ponnisteluun ja epäonnistumisiin. Tällä on merkitystä aikana, jolloin oppilaiden opiskelumotivaatio ja oppimistulokset ovat heikentyneet.

    Jenni Laurell tarkasteli väitöstutkimuksessaan suomalaisten yläkoululaisten uskomuksia älykkyydestä, lahjakkuudesta ja luovuudesta sekä sitä, nähdäänkö nämä ominaisuudet kehitettävinä vai synnynnäisinä.

    Tulokset tukevat aikaisempaa tutkimusnäyttöä.

    ”Oppilaiden erot eivät liity vain todelliseen osaamistasoon.”

    Jenni Laurell

    ”Suomessa on kasvavia eroja oppilaiden koulumenestyksen ja koulutusvalintojen välillä. Erot eivät liity vain todelliseen osaamistasoon. Myös se, uskooko oppilas voivansa kehittyä vai ei, vaikuttaa olennaisesti siihen, mihin hän uskaltaa tähdätä”, Laurell sanoo.

    Vajaa puolet (44 prosenttia) nuorista ajattelee, että luovuus, älykkyys ja lahjakkuus ovat kehitettävissä olevia ominaisuuksia. Reilu kymmenes (12 prosenttia) nuorista uskoo, että kaikki nämä ominaisuudet ovat synnynnäisiä ja muuttumattomia.

    Väitöstutkimuksen mukaan tytöt uskoivat poikia useammin, että taitoja voi kehittää.

    ”Jos oppilas ajattelee, että lahjakkuus on synnynnäistä, hän voi rajata omia mahdollisuuksiaan jo varhain. Tällaiset uskomukset voivat ohjata poikia ja tyttöjä eri tavoin ja heijastua koulutusvalintoihin.”

    Tutkimuksessa havaittiin, että kasvun ajattelutavan omaksuneet nuoret menestyivät keskimäärin paremmin lähes kaikissa oppiaineissa.

    ”Se, miten puhumme kyvyistä, lahjakkuudesta ja oppimisesta, on yhteydessä nuorten oppilaiden motivaatioon ja uskoon omiin mahdollisuuksiinsa”, tutkija korostaa.

    ”Pienet ja huomaamattomat viestit voivat joko tukea tai kaventaa oppilaan uskoa siihen, mitä hän voi saavuttaa ja miten hän ponnistelee oppimisen eteen.”

    Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan väitöstutkimus toteutettiin vuosina 2020–2021, ja se perustuu yli tuhannen yläkoululaisen kyselyaineistoon.

    Lisää aiheesta
    • Ainakin joka kolmas peruskoululainen sai jonkinlaista oppimisen tukea viime vuonna päättyneenä lukuvuonna. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.

      Yhteiskunta | Yhä suurempi osa oppilaista saa tukea oppimiseen peruskoulussa − näillä alueilla osuudet ovat pienimpiä

    • Pienimmät eduskuntapuolueet eroavat jonkin verran siinä, miten ne suhtautuvat etäopetuksen järjestämiseen.

      Yhteiskunta | Näin pienet eduskuntapuolueet kääntäisivät oppimistulosten suunnan: ”Valmistauduttava tekoälyn ja robotisaation tuomaan murrokseen”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    väitöstutkimus
    Helsingin yliopisto
    Jenni Laurell
    peruskoulu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle