• Pulleat pässit huvittivat maatalousnäyttelyssä – niistä kelpaavat ruuaksi myös kivekset

    Ile de france kasvaa nopeasti. Kyseessä on Ranskan suurin lammasrotu, joka onkin jättiläinen pienimpään verrattuna.
    Tilaajalle
    Sarveton ile de france on hyvin suosittu lammasrotu myös maailmalla. Sen villa on aina valkoista.
    Sarveton ile de france on hyvin suosittu lammasrotu myös maailmalla. Sen villa on aina valkoista. Kuva: Terhi Pape-Mustonen
    Koti|Lihantuotanto
    6.4.202618:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Varsinainen pässi! Karsinassa köllöttelevän eläimen koko tuntuu suomenlampaisiin tottuneesta älyttömältä.

    Tekisi melkein mieli epäillä, että kyseessä on turkkiin puettu possu. Mutta naamapuolesta se paljastuu: kyseessä on tosiaan lammas, rodultaan ile de france.

    Rauhallinen mäkättäjä märehtii heiniä Pariisin maatalousnäyttelyssä. Seuraa sillä ainakin piisaa, sillä messuilla on esillä kymmeniä eri lammasrotuja.

    Ranskalaisia lammasrotuja on yhteensä noin 50. Lisäksi maassa kasvatetaan paljon muitakin rotuja, kuten brittiläistä texeliä ja espanjalaista merino-lammasta.

    Sarveton ile de france on Ranskan suurin ja hyvin suosittu lammasrotu. Pässin paino vaihtelee 100–150 kiloon, uuhien 85–95 kiloon. Karitsat ovat syntyessään 3–5 kilon painoisia. Ne voivat kasvaa 30–40 kilon teuraspainoon jopa 100 päivässä.

    Tuttu suomenlammas luokitellaan keskikokoiseksi roduksi. Aikuisten pässien keskipaino on 85–105 kiloa.

    Ranskan ja koko maailman pienin lammasrotu on puolestaan ouessant, Bretagnesta kotoisin oleva minilammas. Sen aikuisetkin yksilöt painavat vain noin 10–20 kiloa. Myös vikkeliä ouessant-lampaita kirmailee omassa karsinassaan, jossa niille onkin paljon enemmän tilaa kuin pulleille lajikumppaneilleen.

    Ouessant on pieni ja ketterä lammasrotu. Se saatiin pelastettua sukupuutolta viime vuosisadalla.
    Ouessant on pieni ja ketterä lammasrotu. Se saatiin pelastettua sukupuutolta viime vuosisadalla. Kuva: Terhi Pape-Mustonen

    Ile de france on nimetty Pariisin ympärillä sijaitsevan alueen mukaan, jossa valkoinen rotu on saanut alkunsa. Lampaiden tarina alkaa vuodesta 1932, jolloin jalostuskokeessa risteytettiin rodut dishley ja rambouillet.

    Ile de france on kuuluisa nopeasta kasvustaan ja hedelmällisyydestään. Sitä käytetään erityisesti lihantuotannossa. Maitoakin heruu niin paljon, että lypsäminen on kannattavaa.

    Lammaspötkylät ottavat rauhallisesti näyttelyn vilskeessä.
    Lammaspötkylät ottavat rauhallisesti näyttelyn vilskeessä. Kuva: Terhi Pape-Mustonen

    Rodusta saadaan myös hyvää villaa, onhan jalostuksessa käytetty merino erittäin kuuluisa villastaan. Kutomo Segard Masurelin mukaan ile de francen villa on paksua ja kestävää ja erinomaisesti eristävää. Se soveltuu varsinkin villapaitoihin.

    Maatalousnäyttelyssä pässin kokoa ihmetellessä silmään pistävät myös sen suuret kivekset. Niitä ei Ranskassa suinkaan hukata, vaan kiveksiä syödään grillattuina tai haudutettuina.

    Aiemmin kyseessä oli kastrointiajan eli kevään sesonkiherkku, mutta nykyään karitsan kiveksiä on saatavissa ympäri vuoden.

    Lisää aiheesta
    • Raakavillasta irtoaa fermtoinnissa rasvaa ja likaa. Arkistokuva kainuunharmaspässistä.

      Käsityöt | Ikivanha menetelmä toimii raakavillan puhdistukseen

    • Uudessa-Seelannissa laiduntaa näiden kymmenkunnan lampaan lisäksi melkein 24 miljoonaa muutakin lammasta.

      Maatalousyrittäjät | Tiesitkö? Maailman toisella puolen sijaitsee lampaiden valtakunta, jossa ihmiset ovat vähemmistössä

      Tilaajalle
    • Amalia- ja Metku-koirat ovat Teppo ja Suvi Heinolan silmäterät. Eläväinen koirakaksikko kirmaa vapaana aidatulla, isolla pihalla.

      Lemmikit | Eläimellistä elämää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Ile de France
    lammas
    maatalousnäyttely
    Ranska
    villa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys