• Tiesitkö? Maailman toisella puolen sijaitsee lampaiden valtakunta, jossa ihmiset ovat vähemmistössä

    Uudessa-Seelannissa lampaita on tasaisessa laskussa, mutta silti niitä on yhä noin 4,5 kertaa enemmän kuin ihmisiä.
    Tilaajalle
    Uudessa-Seelannissa laiduntaa näiden kymmenkunnan lampaan lisäksi melkein 24 miljoonaa muutakin lammasta.
    Uudessa-Seelannissa laiduntaa näiden kymmenkunnan lampaan lisäksi melkein 24 miljoonaa muutakin lammasta. Kuva: Satu Lehtonen
    Koti|Maatalousyrittäjät
    5.4.202620:30
    Tuovi Mäkipere

    Maailman toisella laidalla on saarivaltio, jolla on vain hieman vähemmän pinta-alaa ja asukkaita kuin Suomella. Lampaita siellä on kuitenkin melkoisesti enemmän kuin Suomessa, ja itse asiassa maassa majailee määkijöitä moninkertaisesti enemmän kuin ihmisiä.

    Kyseinen saarivaltio on tietenkin Uusi-Seelanti, jossa lampaiden nuppiluku on melkein 24 miljoonaa, kun taas ihmisiä on hieman yli viisi miljoonaa. Vertailun vuoksi: 5,5 miljoonan asukkaan Suomessa lampaita on noin 110 000.

    Uudessa-Seelannissa lampaita on siis nykyään noin 4,5 kertaa enemmän kuin ihmisiä, mutta vielä 1980-luvulla suhdeluku oli vielä selkeämmin lampaiden eduksi. Tuolloin Uudessa-Seelannissa oli lampaita 22 kertaa enemmän kuin ihmisiä.

    Uuden-Seelannin tilastokeskuksen Stats NZ:n mukaan lampaiden lukumäärän lasku ei ole ollut äkillistä, vaan vähittäistä, ja jatkunut vuosikymmenten ajan.

    Pohjimmaisena syynä lammasvaltaisuuden vähenemiselle on viljelijöiden näkemys parhaalle mahdolliselle tavalle käyttää maitaan, mikä ohjaa tuotantosuuntien valintaa. Lampaiden määrän väheneminen heijastaa sitä, että maa-alaa on siirtynyt muihin käyttötarkoituksiin, joissa tuotto koetaan paremmaksi.

    Villasta saatavien tulojen väheneminen ja naudanlihan kysynnän maailmanlaajuinen kasvu on vähentänyt lampaiden määrää ja saanut tiloja siirtymään lampaista nautoihin.

    Paikallinen lampaan- ja karjankasvattajien etujärjestö on ollut huolissaan maaseudun elinvoimasta, sillä jopa maatilojen kokonaisia laidunmaita on muutettu viime vuosina hiilinieluiksi, eli käytännössä mäntymetsiksi.

    Ei lammastalous silti Uudesta-Seelannista loppumassa ole, sillä lampaita siellä on edelleen ihmisten nuppilukuun nähden lähes maailmanennätysmäärä.

    Lähde: NZ Herald 8.5.2025, Luke

    Lisää aiheesta
    • Lampaanlihan tuotanto on vähentynyt tänä vuonna jyrkästi ja laskun ennustetaan jatkuvan ensi vuonna.

      Lihantuotanto | Lampaanlihan tuotanto ja kulutus vähenevät jyrkästi – kannattavuus on alalla kuitenkin kohentunut

      Tilaajalle
    • Lammas on monipuolinen tuotantoeläin, joka voidaan kasvattaa kotimaisilla rehuilla.

      Lihantuotanto | Lampaanlihan tutkimukseen 250 000 euron rahoitus

    • Pääsiäisen kattaukseen kannattaa panostaa. Väriä pöytään tuo esimerkiksi tuoreyrtit.

      Ruoka | Kata kotimainen pääsiäinen – tämä vinkkilista kannattaa käydä läpi

    • Maanviljely on iso Hanna Wesmanin identiteettiä. ”Olen syntynyt täällä, opiskellut tätä, teen tätä yrittäjänä, palkkatöissä ja luottamustoimissa ja suurin osa kaveripiiristäni on maanviljelijöitä.”

      Maatalous | Täyskäännös karjatilaksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Uusi-Seelanti
    lammas
    maatalous
    karjatalous
    hiilinielu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä