

Maaoikeusinsinööri Sakari Haulos Itä-Uudenmaan käräjäoikeudesta kertoo, että tiekunnilla uppoaa hurjia summia rahaa oikeudenkäyntiin. Tyypillisesti hävinnyt osapuoli joutuu korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut.
Tiekokouksen päätöksistä voi valittaa käräjäoikeuden alaiseen maaoikeuteen tekemällä moitekanteen.
”Yhteen oikeudenkäyntiin uppoaa tiekunnalla noin kymppitonni. Jos päätöksestä valitetaan hovioikeuteen, menee toinen kymppitonni ja korkeimpaan oikeuteen taas uusi kymppitonni. Oikeudenkäyntiin uppoaa hurjia summia rahaa. Juristi laskuttaa tunnilta keskimäärin 250 euroa lisänä arvonlisäverot”, Haulos luettelee.
Haulos näkee tiekuntien moitekannejutuissa oikeudenkäyntikustannukset usein kohtuuttomiksi. Hän antaa esimerkin murheellisesta tapauksesta Päijät-Hämeen eräässä kunnassa.
”Siellä tiekunnan vuosibudjetti oli noin 2 000 euroa. Se hävisi jutun, ja joutui maksamaan juristilleen noin 25 000 euroa. Sillä summalla olisi pystynyt hoitamaan ja hallinnoimaan tietä yli 10 vuotta. Nyt maanomistajat joutuvat maksamaan oikeudenkäyntikulut omasta kukkarostaan.”

Oikeusministeriön työryhmä on laatinut ehdotuksen pienten riita-asioiden menettelystä. Se voisi mahdollistaa matalammat oikeudenkäyntikulut häätöä ja huonevuokraa koskeviin riita-asioihin. Käytännössä jutun häviäjä ei joutuisi aina maksamaan niin paljon voittajalle.
Lainsäädäntöneuvos Jukka Siro kertoo, että ministeriössä harkitaan, tulisiko ehdotuksen koskea myös muita asioita kuin edellä mainittuja.
Tämä voisi esimerkiksi tarkoittaa yksityisteitä koskevia riita-asioita.
”Oikeusministeriössä harkitaan, millaisena mahdollinen hallituksen esitys annetaan. Eduskunta kuitenkin lopulta päättää, mikä on menettelyn soveltamisala, jos se hyväksyy esityksen”, Siro sanoo.
Hauloksella on ehdotus tiekuntien oikeudenkäyntikulujen keventämiseen. Yksityisteiden riita-asiat voitaisiin käsitellä Maanmittauslaitoksessa. Hänestä Maanmittauslaitoksen toimitusinsinööreillä on yksityisteihin ja niiden juridiikkaan liittyvää osaamista.
”Jos se käsittelisi tällaiset riita-asiat, ei tarvitsisi käyttää lainoppineita avustajia ja maksaa heille korkeita palkkioita”, Haulos toteaa.
Tieriitojen määrä ei ole Suomessa laskenut. Aikaisemmin tiekuntien sisäisiä ristiriitaisuuksia ratkoivat kuntien tiekuntalautakunnat. Näistä valitettiin maaoikeuteen. Moitekanteita käräjäoikeuteen tulee nykyään yhtä paljon kuin maaoikeuksiin.
Tieriitoihin liittyviä moitekanteita tulee käräjäoikeuksiin vuodessa noin 20 kappaletta.
Eniten tieriita-asioita on vajaa viiden vuoden aikana saapunut Pohjois-Savon käräjäoikeuteen. Sinne tuli tiekuntien kokouspäätöksiä koskevia moitekanteita yhteensä 21 vuodesta 2019 lokakuuhun 2024.
Tieriita-asioita käsittelevät Suomessa vain sellaiset käräjäoikeudet, joissa toimii maaoikeus. Maaoikeudet ovat Etelä-Savon, Itä-Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Lapin, Oulun, Pohjanmaan, Pohjois-Savon, ja Varsinais-Suomen käräjäoikeuksien alaisina.
Pääsääntöisesti tieriita-asiat käräjäoikeudessa ratkaisevat maaoikeusinsinööri ja lainoppinut puheenjohtaja. Noin kolmasosa tapauksista päätyy sovintoon. Aloitteen tekevät asianosaiset, ja joskus myös käräjäoikeus johdattelee sovintoon.
”Kolmasosa tapauksista puolestaan perutaan tai jätetään tutkimatta. Juttuja joudutaan jättämään tutkimatta, jos haastehakemus on niin sekava, ettei siitä täydennyskehotuksen jälkeenkään selviä, mitä vaaditaan tai jos kanne on nostettu vasta kolmen kuukauden määräajan jälkeen.”
Kolmasosa saa tuomion, jossa oikeus ratkaisee lopulta kiistan.
”Sillä summalla olisi pystynyt hoitamaan ja hallinnoimaan tietä yli 10 vuotta.”
Hauloksen mukaan käräjäoikeuksien resurssit riittävät tiekuntien erimielisyyksien ratkaisemiseen. Kovin isoa osaa työajasta ei niiden käsittely maaoikeusinsinöörin työnkuvasta vie.
Joskus käräjäoikeus joutuu lähteä katsomaan riidan kohteena olevaa tietä. Maastoon lähtevät sekä maaoikeusinsinöörit että lainoppinut puheenjohtaja.
”Ehkä yhdessä jutussa kymmenestä on aihetta lähteä maastoon, eli se on suhteellisen harvinaista. Silloin on kyse yleensä tien rakenteesta.”
Joku tieosakas on saattanut esimerkiksi tehdä omin päin muutoksia tiehen, jonka tiekunta haluaa korjata.
”Tieosakas on saattanut tehdä liittymän, mutta liittymärumpua tai tietä ei ole rakennettu asianmukaisesti”, Haulos kertoo maastoon lähtemisen syistä.