Kuva: SA-kuvaHattulaLaatu vastaan määrä
Kesän 1944 ratkaisutaisteluissa vastakkain olivat hyvin erilaisella taustalla olevat suomalais- ja neuvostovaunumiehistöt.
Saksalainen StuG III -rynnäkkötykki oli keskeisessä roolissa kesän 1944 ratkaisutaisteluissa. Kuva: Oskar von EssenKesällä 1944 Suomen itsenäisyys oli talvisodan jälkeen tiukimmassa koetuksessaan.
Neuvostoliitto oli aloittanut suurhyökkäyksensä ensin Karjalankannaksella ja hieman myöhemmin Syvärillä.
Suomalaisia puolustusasemia kohti vyöryi satoja T-34 -panssarivaunuja jalkaväen tukemana, mutta Suomi oli varautunut asiaan oman panssariaseensa kehittämisellä.
Panssarimuseon museoamanuenssi Jari Saurio kertoo Suomen hankkineen parempia panssarivaunuja Saksasta asemasotavaiheen aikana.
Uudeksi vaunuksi saksalaiset tarjosivat StuG III -rynnäkkötykkiä, joita tilattiin kaikkiaan 59 kappaletta.
Jatkosodan ratkaisutaisteluihin tilatuista vaunuista ehti käytännössä lopulta noin 30 ”Sturmia”.
”Suomalaisten panssariaseen voimistumisesta huolimatta epäsuhta määrissä oli rintamalla melkoinen.”
StuG III -rynnäkkötykki
– valmistusmaa ja -aika: Saksa ja 1940-1945
– mitat: 5,38 m (pituus) * 2,92 m (leveys) * 1,95 m (korkeus)
– paino: 19 600 kg
– pääase: StuG 7,5 cm K L/24 -panssarivaunukanuuna
– 300-hevosvoimainen Maybachin bensiinimoottori
– valmistusmäärä: noin 10 000 kappaletta
– sähkölaukaisin
– 4 hengen vaunumiehistöllä kuulokkeet ja kurkkumikit
Laadussa suomalaisten käyttämät rynnäkkötykit peittosivat kuitenkin neuvostoliittolaiset.
Saksalaisvaunuissa oli muun muassa hyvät radiot, tarkka optiikka sekä tulivoimainen 75 millimetrin panssarikanuuna.
”Koulutustaso oli lisäksi suomalaisilla vaunumiehistöillä yleensä parempi. Ensimmäiset rynnäkkötykkimiehet koulutettiin Saksassa, josta saatiin muutenkin vahvaa panssariosaamista Suomeen”, Saurio avaa.
Suomalaisten Sturmeissa oli hyvät radiot, joilla panssarijoukkoja pystyi johtamaan tehokkaammin. Kuva: Oskar von EssenKorkealla osaamistasolla varustetut suomalaismiehistöt tunsivat vaununsa perinpohjaisesti, näin niistä saatiin maksimaallinen hyöty irti.
”Neuvostojoukot olivat kesään 1944 mennessä menettäneet osaavampia vaunumiehistöjä, joten tasoerosta miehistötasollakin voidaan puhua.”
”Tasoerosta miehistötasollakin voidaan puhua.”
Huolimatta matalammasta osaamistasosta neuvostoliittolaismiehistöt taistelivat Saurion mukaan urhoollisesti loppuun saakka.
”Vaikka neuvostovaunun tela esimerkiksi katkaistiin ja eteneminen pysähtyi, miehistö jatkoi yleensä ampumista ympäriinsä niin kauan kuin ampumatarvikkeita riitti”, hän kuvaa.
Kaikkiaan suomalaiset tuhosivat satoja neuvostovaunuja kesällä 1944, joista Sturmit tuhosivat 87 kappaletta. Kuva: SA-kuvaSturmien soveltuvuudesta suomalaisten käsittelyyn kertovat huimat tuhoamistilastot: 87 tuhottua neuvostovaunua omien tappioiden ollessa kahdeksan vaunua, joista osa jäi ehjänä vihollisen käsiin.
”Suhteellisina määrinä suomalaismiehistöjen saavutuksia kärsii vertailla saksalaisten vastaaviin”, Saurio vertaa.
Tuhotusta vihollisvaunusta suomalaismiehistöt piirsivät aina renkaan tykin putkeen. Kuva: Oskar von EssenSaksalaisvaunut tunnettiin toisen maailmansodan aikana laadun lisäksi osin teknisistä vioistaan, mutta Saurio sanoo suomalaisten havainneen Sturmeissaan enimmäkseen vain kulutusosien menemistä.
”Saksa kärsi tuossa vaiheessa jo pahasta raaka-ainepulasta, joten vaunuja ei voitu tehdä enää niin laadukkaista materiaaleista ja raaka-aineista.”
Jatkosodan aikana suomalaisvaunujen visiiriin oli tapana maalata ajajan tyttöystävän tai vaimon nimi, mikä oli saksalaisilta kopioitu tapa. Kuva: Oskar von EssenSaksan sotateollisuuden hankalasta tilanteesta kertoi Saurion mukaan myös rynnäkkötykkikaupassa mukana tulleiden varaosien vähyys.
”Tämän vuoksi käytännössä kaksi ostettua vaunua jouduttiin purkamaan varaosiksi. Sen sijaan ampumatarvikkeita oli reippaasti, joita riitti hyvin sodan jälkeenkin”, hän paljastaa.
T-34 -panssarivaunu
– valmistusmaa ja -aika: Neuvostoliitto ja 1940-1958
– mitat: 5,92 m (pituus) * 3,00 m (leveys) * 2,45 m (korkeus)
– paino: 30 900 kg
– pääase: 76,2 mm L-11 -panssarivaunukanuuna, myöhemmin 85 mm
– 500-hevosvoimainen V-2-34 -dieselmoottori
– valmistusmäärä: noin 85 000 kappaletta
– mekaaninen laukaisin
– 4 hengen vaunumiehistöllä nahkaiset vaunupäähineet
Jos saksalaisrynnäkkötykeissä oli omat vahvuutensa, ei Saurion mielestä myöskään T-34:t olleet huonoja vaunuja itsessään.
”Vaunun edistyksellisyydestä kertoo viistopanssari, leveät telat sekä tehokas dieselmoottori”, hän listaa.
”T-34:ien käyttöä Suomen rintamilla haittaisi alueen metsäisyys ja peitteisyys.”
Erittäin maastokykyinen ja muutenkin kyvykäs neuvostovaunu yllätti saksalaishyökkääjät vuonna 1941, mikä kiihdytti osaltaan Saksan raskaampien Panther- ja Tiger-vaunujen suunnittelua.
”Aroille suunniteltujen T-34:ien käyttöä Suomen rintamilla haittaisi alueen metsäisyys ja peitteisyys.”
T-34:n 50 senttimetriä leveät telat takasivat hyvät maasto-ominaisuudet tehokkaan dieselmoottorin kanssa. Kuva: Oskar von EssenNeuvostoliitto käytti panssariasettaan usein suurina vaunuryhminä, mutta Saurion mukaan Karjalankannaksella ja Syvärillä puhuttiin myös jopa yksittäisistä etenevistä vaunuista.
”Radioiden puutteen takia käskyt annettiin usein paperisina, jolloin yksittäiset vaunut hyökkäsivät jonnekin ja yrittivät parhaansa. Usein neuvostovaunuille kävi huonosti.”
Suomalaiset asensivat sotasaalis-Sotkiin saksalaisia radioita. Kuva: Oskar von EssenKarjalankannaksen maasto suosi muutenkin puolustavia suomalaisjoukkoja.
Neuvostovaunuja matalammista Sturmeista oli hyvä näkyvyys peitteisessä metsässä, mikä helpotti torjuntataistelua.
Tuhoamisen lisäksi suomalaiset saivat omaan käyttöönsä kesästä 1941 alkaen T-34 -sotasaalisvaunuja eli ”Sotkia”sekä kesällä 1944 lisää T-34-85 -vaunuja.
”Määrältään vähäiseksi jääneitä sotasaalis-Sotkia käytettiin muiden suomalaisvaunujen tapaan”, Saurio avaa käyttöfilosofiaa.
Jatkosodan aikaisissa panssarivaunuissa ei ollut miehistöllä liikaa tilaa. Kuva: Oskar von EssenAhtaissa vaunuissa Saurion mukaan oli keskeistä, että miehistö tuli aidosti toimeen keskenään.
”Rynnäkkövaunuissa yhteispeli oli ilman kääntyvää tornia erittäin tärkeää. Monet suomalaiset Sturm-yksilöt tuhosivatkin lukuisia neuvostovaunuja.”
Menestyneintä suomalaista Sturmia (Ps. 531-10) johti ylikersantti Börje Brotell, joka miehistöineen tuhosi kesän 1944 torjuntataisteluissa kaikkiaan 11 neuvostovaunua.
Ylikersantti Börje Brotellin Sturmi-ryhmä tuhosi 11 neuvostovaunua. Kuva: SA-kuva”Toinen huima saavutus oli rynnäkkötykillä Ps. 531-19, jossa ampujana toiminut panssaridivisioonan komentaja, kenraali Laguksen poika Olof tuhosi muutamassa minuutissa neljä vihollisvaunua Kuuterselässä”, Saurio mainitsee.
”Kohtaamistaisteluissa neuvostoliittolaiset ehtivät monesti ampua ensin.”
Museoamanuenssista edellä kuvattu tapahtuma kuvastaa hyvin kesän 1944 panssaritaisteluja: ampumaetäisyydet saattoivat olla hyvin lyhyitä, jopa 15 metriä ja suomalaisilla vaunuilla riitti maaleja.
”Kohtaamistaisteluissa neuvostoliittolaiset ehtivät monesti ampua ensin, mutta laukaus jäi yleensä joko lyhyeksi tai meni ohi. Suomalaisilla oli sitten ’tasoitusvuoro’, jolloin oli osuttava.”
Suomalaisilla Sturmi-miehistöillä oli käytössään vaunuhaalarit sekä kuulokkeet ja kurkkumikit. Kuva: Oskar von EssenJatkosodan suomalaisista panssarivaunuista ei voi keskustella mainitsematta kenraalimajuri Ruben Lagusta, joka toimi Panssaridivisioonan komentajana.
Saurio arvioi Laguksella olleen merkittävä rooli suomalaisen panssariaseen kehittämisessä.
”Yhteydet olivat kunnossa saksalaisiin oppi-isiin.”
”Hän oli esimerkiksi vaikuttamassa vahvasti, minkälaisia vaunuja Saksasta ostettiin.”
”Lagus oli kiinnostunut panssareista ja hän myös vieraili Saksassa muun muassa panssarikoulutuskeskuksissa, joten yhteydet olivat kunnossa saksalaisiin oppi-isiin”, museoamanuenssi jatkaa.
Saksasta ammennettiin Suomeen paljon panssariosaamista, mikä näkyi esimerkiksi Panssaripoikien aapisessa. Kuva: Oskar von EssenSaurio sanoo rynnäkkötykkien olleen ratkaisevassa asemassa jatkosodan lopun torjuntataisteluissa, sillä ilman Sturmeja suomalaisten panssarintorjuntakyky olisi ollut heikompi.
Saksasta ostetut Sturmit olivat palvelukäytössä vuoteen 1966 saakka, ja sotasaalis-Sotkatkin 1960-luvun alkuun.
Sotakorvauksien myötä Neuvostoliitto vaati Suomesta kaikkea hyödylliseksi katsomaansa, mutta suomalaisten sotasaaliiksi saamia neuvostovaunuja maa ei pyytänyt takaisin.
”Olisihan se ollut suurvallalle nöyryyttävää, että pieni maa kääntää sotasaalisvaunut ensin vanhoja isäntiään vastaan, minkä jälkeen suurvalta olisi vaatinut niitä vielä takaisin”, Saurio päättää.
- Osaston luetuimmat
