Kello käy hädin tuskin seitsemää aamulla, mutta linja-autonkuljettaja Kari Ojanen on jo valmiina tulevaan työpäivään. Kojelautaan kiinnitetty puhelin kertoo, että ensimmäistä koulukyytiläistä pitäisi olla hakemassa kotitien päästä 27 minuutin kuluttua, mutta sinne kestää ajella alle parikymmentä minuuttia.
”Linja-autonkuljettajan ykkössääntö on se, ettei lähde pysäkiltä liian aikaisin”, Ojanen tiivistää.
Ojanen ajelee koulukuljetuksia maanantaista perjantaihin noin 200 kilometriä päivässä. Peuroja ja kauriita tulee vastaan harva se päivä, ja viime aikoina on varoiteltu susista ja karhuista.
Eläinkunta tai suunnilleen mikään muukaan ei silti hetkauta Ojasta ratin takana, sillä hän on ajanut kaikkia mahdollisia reittejä Tampereen kaupunkiliikenteestä Euroopan valtateihin.
Myös Hämeenkyrön pikkutiet ovat käyneet Ojaselle tutuksi, sillä hän muistelee ajaneensa ensimmäiset koulukuljetuksensa kunnassa 30 vuotta sitten. Muille kuskeille hän haluaa vinkata, ettei koulubussin ajamista kannata karsastaa.
”Nämä koulukuljetukset ovat leppoisaa hommaa.”
Päivästä riippuen Kari Ojanen kuljettaa eri koulujen oppilaita, ja tänä aamuna kyydissä on Heinijärven ja Mahnalan kouluille menijöitä. Nuorimmat kuskattavat ovat eskarilaisia, vanhimmat 6.-luokkalaisia.
”Linja-autonkuljettajan ykkössääntö on se, ettei lähde pysäkiltä liian aikaisin.”
Ojasella riittää muistoja suunnilleen reitin jokaiselle kilometrille. Kyröskartanon kohdalla Ojanen muistelee 1990-lukua, jolloin koulubussin kyytiin nousi eteläeurooppalaisia oppilaita. Oman kulttuurinsa mukaisesti koululaiset kättelivät kuskin mennen tullen.
”Parissa kuukaudessa he oppivat suomalaisille tavoille ja ihan hiljaa alkoivat tulla kyytiin”, Ojanen kertoo.
Eivät tervehtimistaidot sentään unholaan ole painuneet, ainakaan näiltä sisaruksilta.
”Moi”, sanoo Julia Vuorinen.
”Moi”, sanoo puolestaan Akseli Vuorinen.
Ehdittekö yleensä ajoissa pysäkille?
”Välillä ollaan etuajassa, välillä pitää juosta. Mutta aina ehditään”, Julia Vuorinen muotoilee.
Ojanen kuittaa reitin ensimmäiset koululaiset haetuiksi ja suuntaa kohti seuraavaa tienhaaraa. Aamun ensimmäiset kyyditettävät ovat matkalla Heinijärven koululle.
Koulubussi täyttyy takariviltä eteenpäin. 22-paikkainen kulkupeli saattaa näyttää pieneltä, mutta sen kuljettaminen vaatii täydet linja-autonkuljettajan luvat.
Bussin ketterästä koosta on apua metsäteillä, joilla kääntöpaikat ovat välillä harvassa. Kertaalleen auto pitää peruuttaa ylämäkeen ja jatkaa matkaa takaisin samaan suuntaan, josta oltiin tulossa.
Valoisalla vuodenpuoliskolla koululaisten havaitseminen on helppoa, mutta talviaamuisin tilanne on toinen. Jos tummiin vaatteisiin pukeutunut lapsi seisoo tienvarren pusikkoa vasten ilman yhden yhtä heijastinta, ei häntä yksinkertaisesti näe.
”Jos heijastin on unohtunut, kännykän näytöllä voi vilkuttaa kuskille”, Ojanen vinkkaa.
Koska koulupäivät alkavat eri kouluissa eri aikaan ja lapset asuvat eri suunnilla, Ojanen hakee lapsia pienissä erissä, käy tiputtamassa heidät koululle ja lähtee hakemaan seuraavaa satsia toisesta suunnasta.
Yhdellä kertaa autossa istuu korkeintaan 19 lasta, mutta yhteensä yhden aamun aikana Ojasen autossa voi kököttää yli 50 oppilasta.
”Onko turvavyöt kiinni”, Ojanen kysyy joka kerta, ennen kuin matka jatkuu.
Bussissa kuuluu tasainen supatus. Saman ruudun ääreen kumartuu useita päitä, ja sisällölle hihitellään yhdessä. Usein niskatuen yli pilkistää vain lippis. Hämeenkyröläislasten lippismuoti kattaa muun muassa tunnetuimmat urheiluvaatemerkit, englanninkielisiä sanoja, tv:stä tuttuja hahmoja ja yhden nautaeläimen.
Meeri Nousiaisen tämän aamun asuvalinta on osunut lippikseen, jota koristaa Pokémonista tuttu Charmander-hahmo.
Meerin äiti Jenna Nousiainen on tullut mukaan pysäkille ja vaihtaa Ojasen kanssa pari sanaa aamun hienosta säästä.
”Kivaa koulupäivää!” äiti huikkaa perään, kun Meeri hyppää bussiin.
Oppilaat istuvat koulubussin kyydissä korkeintaan puoli tuntia. Miisa Metsähonkala Mahnalan koulusta käyttää koulumatkan hyödyksi ja tekee prosenttilaskuja suunnilleen samaa tahtia kuin mihin taskulaskin pystyisi.
”Seuraava matikantunti on huomenna, mutta teen nämä tänään valmiiksi, jotta voin jättää kirjan koululle”, Miisa kertoo.
Matematiikankirjan sivu tulee täyteen juuri ennen Mahnalan koulun pihaa kello 9.10. Lapset poistuvat bussista, ja Kari Ojanen lähtee ajelemaan kohti varikkoa.
Iltapäivän kierrokselle Ojanen lähtee kello 12.30, ja väliin jäävän ajan hän muiden kuskien kanssa.
”Aika kuluu leukatalkoissa.”
