Sisarukset voivat inhota toisiaan mutta löytää sukusiteistä silti yhteistä, lohdullinen lukukokemus osoittaa

Yhdysvaltalainen Pulitzer-palkittu kirjailija Elizabeth Strout (synt. 1956) on noussut suomalaistenkin suosioon romaaneillaan Olive Kitteridgestä ja Lucy Bartonista. Kahdeksan Emmy-palkintoa saanut tv-sarja Olivesta nähtiiin Yle Teemassakin 2016.

Edellinen suomennos Lucy meren rannalla (2023) taltioi samaistuttavasti yksityisten ihmisten tunnot, kun koronapandemia pyyhkäisi maanosien yli, eikä tunnettu muuta keinoa suojautua kuin vältellä perheenjäsentenkin kohtaamisia.

Nyt suomeksi saatu Burgessin pojat ilmestyi alun perin 2013, mutta sisällöltään se voisi olla tätä päivää. Mainelaisessa pikkukaupungissa asuvaa Burgessin perhettä Strout on sivunnut aiemmin juuri Lucy Barton -romaaneissan.

Mieleeni oli jäänyt erityisesti Bob, jonka kerrottiin nelivuotiaana aiheuttaneen isänsä kuoleman. Isä jätti kolme lastaan autoon, kun meni korjaamaan postilaatikkoa mäen alle. Lapsi onnistui vapauttamaan käsijarrun, ja auto vyöryi isän yli traagisin seurauksin.

Nyt sisarukset ovat keski-ikäisiä. Luonteiltaan päinvastaiset Bob ja isoveli Jim ovat kouluttautuneet lakimiehiksi ja jättäneet syrjäisen Mainen taakseen. Susan on jäänyt sinne 19-vuotiaan poikansa Zachin kanssa. Eron halunnut isä pitää yhteyttä poikaan vain sähköpostitse Ruotsista.

Mainessa elää myös somalipakolaisten yhteisö. Ennakkoluulot ja kyräily kantaväen ja tulokkaitten välillä on arkipäivää. Kaikkien elämä järkkyy, kun Zach käy heittämässä sianpään moskeijaan kesken palveluksen.

Tapaus nostetaan otsikoihin maanlaajuisesti. Reppanasta pojasta luodaan kuvaa rikollisena. Vankila uhkaa, ja lakimies-enojen monipuolista apua tarvitaan.

Strout, itsekin koulutukseltaan juristi, luo moniulotteisen kuvan henkilöistään. Hän näkee haavoittuvuudet ja havainnollistaa, miten herkästi vahvakin rakennelma voi sortua. Myös somaliyhteisön tapaukseen liittyvät jäsenet tulevat perustelluiksi.

Ihailen Stroutin henkilökeskeistä avarakatseista proosaa, jonka Kristiina Rikmanin käännös luontevasti välittää. Repliikit ja tunteet sinkoilevat yllättävissä mutta uskottavissa käänteissä. Tämmöistähän elämä on, ennalta arvaamatonta, meillä ja muualla.

Burgessin sisarukset voivat ivata ja inhota toisiaan, mutta sukupuun yhteisistä juurista ei pääse irti. Tietyn rajan ylittyessä veriside ilmoittaa olemassaolostaan. Lukukokemus on lohdullinen.

JUTTUA MUOKATTU 12.6. KLO 16:26: Kirjailija ”paneutuu sisarussuhteisiin” eikä ”paneutuu sisarussuhteista” kuten ingressissä aiemmin kerrottiin.

Elizabeth Strout: Burgessin pojat. Suom. Kristiina Rikman. 398 s. Tammi