• Nyt on paras aika pistokkaille: Niitä voi ottaa sekä huonekasveista että pihan pensaista

    Kasvien lisääminen pistokkaista on edullinen tapa kasvattaa uutta kotiin ja puutarhaan.
    Esimerkiksi rahapuun lisääminen onnistuu helposti pistokkaasta. Jokainen lehti voi kasvattaa juuret, jos olosuhteet ovat oikeanlaiset.
    Esimerkiksi rahapuun lisääminen onnistuu helposti pistokkaasta. Jokainen lehti voi kasvattaa juuret, jos olosuhteet ovat oikeanlaiset. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Piha ja puutarha
    8.3.202512:42
    Terhi Pape-Mustonen

    Nyt on paras aika leikata huonekasveista pistokkaita ja juurruttaa ne uusiksi kasveiksi.

    Tuttuja, pistokkaista lisättäviä kasveja ovat paitsi anopinkieli, kiinanruusu, juoru, rahapuu, peikonlehti ja lehtikaktus myös kesäkukat pelargonia ja begonia. Helppo juurrutettava on myös viime aikojen trendikasvi enkelinsiipi sekä monet köynnökset kuten soihtuköynnös ja posliinikukka.

    Pistokkaita voi juurruttaa joko vedessä tai mullassa. Huonekasveista otetaan yleisimmin pistokkaita latvasta.

    Suosi hieman puutuneita latvoja, sillä pehmeä solukko nuutuu helposti. Emokasvi ei kärsi, vaikka ottaisit kasvista useita pistokkaita. Ne voi istuttaa samaan ruukkuun, jolloin kasvista kasvaa tuuheampi.

    Jos juurrutat pistokkaat vedessä, nypi vedenpinnan alapuolelle jäävät lehdet pois niin ne eivät mädänny. Pistokkaan voi istuttaa, kun sille on kasvanut juuret.

    Mullassa juurrutettaessa on tärkeää, että kasvi ei kuivu. Ruukkua kannattaa suojata kuvulla tai ilmavasti asetetulla muovipussilla ja tarkkailla, ettei se ole liian märkä.

    Uusia huonekasveja saa myös jakamalla vanhan juurakon useampaan. Se onnistuu parhaiten mullanvaihdon yhteydessä nyt keväällä.

    Hyötykasveista pistokkaiksi soveltuvat esimerkiksi erilaiset yrtit. Myös tomaatit kasvattavat helposti uudet juuret leikattuihin versoihin.

    Paavalinkukka on yksi niistä perinteisistä huonekasveista, joita on lisätty pistokkaista. Lehti riittää uuden kasvin kasvattamiseen.
    Paavalinkukka on yksi niistä perinteisistä huonekasveista, joita on lisätty pistokkaista. Lehti riittää uuden kasvin kasvattamiseen. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Pistokkaista voi kasvattaa uusia kasveja myös puutarhassa. Puuvartiset pistokkaat istutetaan multaan kevättalvella, keväällä tai syksyllä, jolloin maassa on luonnostaan enemmän kosteutta.

    Kevättalvi eli helmi-maaliskuu on puuvartisten kasvien pistokkaiden ottamiseen paras aika. Pistokkaiksi soveltuvat esimerkiksi marjapensaat, angervot, pajut, jasmikkeet, taikinamarja, kuusamat, syreenit ja hortensiat.

    Ota pistokkaat terveestä ja vahvajuurisesta kasvista. Pistokkaaksi on hyvä valita nuori verso.

    Tee oksasaksilla suora leikkaus suoraan silmun alapuolelta. Hyvässä pistokkaassa silmukohtia on useampia. Alimmasta, mullan alle jäävästä nivelkohdasta kasvavat aikanaan juuret.

    Istutuksen jälkeen puuvartinen pistokas kannattaa suojata kuivumiselta harsolla tai muovilla. Ruukku kannattaa siirtää varjoiseen paikkaan, jossa aurinko ei kuivata sitä.

    Samalla kannattaa varmistaa, ettei pistokas kärsi liiasta märkyydestä. Suojan voi poistaa, kun kasvi on lähtenyt kasvamaan.

    Lisää aiheesta
    • Marras–joulukuussa kukkivat lehtikaktukset ovat suosittuja huonekasveja. Oma kaktukseni on voinut huonosti loppukesästä saakka. Kuvan marraskuunkaktus (Schlumbergera truncata) voi hyvin, eikä liity tapaukseen.

      Koti | Variseeko lehtikaktuksesi surkeaksi rangaksi? Niin kävi minulle, mutta toivon saaneeni tilanteen jo hallintaan

      Tilaajalle
    • Posliinikukissa on usein voimakas tuoksu.

      Piha ja puutarha | Näin saat orkidean, kärsimyskukan ja kiinanruusun taas kukkimaan

    • Nukkumaija (<em id="emphasis-260b4761c277b1c88006a3a1d030438c">Calathea</em>) ’White Fusion’ säväyttää kirjavilla lehdillään, joiden alapinta on vaalean violetti.

      Piha ja puutarha | Kirjavuus on huonekasveissa huipputrendi – löytyykö kotoasi näitä erikoisuuksia?

    Artikkelin aiheet
    pistokaslisäys
    huonekasvit
    puutarha
    kasvien hoito
    Marjapensaat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle