

Pitkään kiinteistövälitysalalla toiminut myyntijohtaja Arja Weeraratne sanoo, ettei hän ole törmännyt kertaakaan tapaukseen, että kiinteistökauppaa ei olisi saatu aikaiseksi siksi, että talossa on öljylämmitys.
Nuorempaa polvea öljylämmitys silti askarruttaa enemmän kuin kokenutta kaartia, sen Weeraratne myöntää.
”Tämän päivän nuoret eivät arvosta öljylämmitystä samalla tavoin kuin vanhemmat, siihen tottuneet ihmiset. Nuorilla ja tiedostavilla ostajaehdokkailla on myös hiukan erilaiset ympäristöarvot kuin vanhemmilla”, Weeraratne pohtii.
”Öljy hiukan tuoksuu, siitä koituu päästöjä ja sitä pitää tilata jostain. Ehkä nämä ovat niitä syitä”.
Mihin sitten perustuu Weeraratnen arvio, ettei kauppoja ole jäänyt tekemättä?
”Kaikkeen energiaan liittyy jonkinlainen hintariski, ja öljylämmityksen voi vaihtaa pois, jos niin haluaa”.
”Muutama vuosi sitten sähkön hintakriisi vaikutti kuitenkin paljon enemmän kuin talon öljylämmitys. Sähkölämmitteisiä taloja suorastaan boikotoitiin. Rivitaloissakin toiset asukkaatkin kärsivät, kun asuntoja vedettiin kylmiksi, jonka seurauksena putket jäätyivät.”
”Muutama vuosi sitten sähkön hintakriisi vaikutti paljon enemmän kuin talon öljylämmitys. Sähkölämmitteisiä taloja suorastaan boikotoitiin.”
Pääasiassa Kanta-Hämeen alueella pitkään työskennellyt Weeraratne uskoo, että omakotimarkkinassa ollaan nyt normaalissa tasapainotilassa tai ainakin lähellä sitä.
Pandemian aikana omakotitalot lähes revittiin käsistä, mutta korkojen nousun ja sähkön hintakriisin jälkeen kukaan ei halunnut ottaa isoa lainaa.
”Tässä on ollut dramaattisia muutoksia markkinalla viime vuosien aikana. Toivottavasti kehitys tasaantuu. Selvää on, että nollakorkojen maailmaan tottuneista nykyinen taso voi vaikuttaa korkealta, mutta nollakorot eivät ole terveitä. Tällaiset syyt vaikuttavat markkinaan enemmän kuin tietty lämmitysmuoto”.

Satakunnassa ja Rauman seudulla asuntokauppaa pitkään tehnyt Mikko Okkonen puolestaan sanoo, että öljylämmityksessä on oikeastaan vain yksi hyvä puoli: vesikiertoinen lämmönjako on jo valmiina.
Okkonen on nähnyt ja kokenut, miten öljylämmitys karkottaa ostajaehdokkaita.
”Omien kokemusteni mukaan ostajat valitsevat heittämällä jonkin muun lämmitysmuodon kuin öljyn. Siinä mielessä asialla on merkitystä paljonkin”, Okkonen miettii.
”Taajamissa öljylämmityksessä on myyntitilanteessa vielä enemmän haittaa kuin haja-asutusalueilla, Okkonen jatkaa.
Öljylämmitys vaikuttaa Okkosen mukaan asunnon myyntiaikaan ja -hintaan – ainakin länsirannikolla.
”Kokemusteni mukaan ostajat valitsevat heittämällä jonkin muun lämmitysmuodon kuin öljyn.”
”Nuoret ihmiset karsastavat sekä suoraa sähkölämmitystä että öljylämmitystä omakotitaloissa. Siksi on sääli, että valtio on lopettamassa tuen, joka on mahdollistanut öljylämmityksen vaihtamisen ekologisempaan vaihtoehtoon.”
”Olisi oikein, että nämä vihreän siirtymän tuet jatkuisivat entisellään”, Okkonen tuumaa ilmastoasioihin viitaten.