
Muutama vuosi sitten Roikosen perhe etsi vanhaa omakotitaloa Jyväskylän seudulta. Budjetti ei olisi riittänyt uuteen, ja muutenkin vanha kiinnosti.
Sitten he näkivät myynnissä rakennuksen, jossa oli runsaasti neliöitä ja historiaa.
Tyyppitalon oli rakentanut kolmeen kerrokseen kaksi pohjalaisveljestä 1951. ”Rintamamiestalo” oli toteutettu paritalon idealla niin, että molemmilla oli oma päätynsä. Rakennusta laajennettiin vielä 1960-luvun puolivälissä.
Veljekset myivät talon 1978. Uudet omistajat yhdistivät asunnot ja remontoivat sisälle 1980-luvun ilmeen. Rakenteisiin ei juuri kajottu lukuun ottamatta osittaista lämminvesiputkien uusimista ja kattoa.
”Muutimme taloon 2022. Vähitellen paljastui, että kaikissa vesipisteessä oli kosteutta”, kertoo Anna Roikonen.
Ja lisää oli tulossa. Jouluaattona vuoti tulppaamaton viemäriputki lattian alla, ja seuraavana juhannuksena apukeittiön katosta tulivat vedet keskikerrokseen.
”Ensin rakastuin taloon, sitten kauhistuin ja itkin monta yötä. Lopulta rakastuin siihen uudelleen.”
Taloon oli tehty kuntokartoitus, jossa kävi ilmi tiettyjä puutteita ja riskikohtia. Roikonen toteaa nyt, että perusteellisempi tutkimus olisi ollut paikallaan.

Tyyppitaloja rakennettiin aikoinaan 1940–1950-luvuilla niin runsaasti, että niitä on jäljellä yhä arviolta neljännesmiljoona koko 1,2 miljoonan pientalon rakennuskannastamme.
Asunnontarve oli talvisodan jälkeen huutava, sillä 400 000 evakkoa oli asutettava. Aikansa parhaat suomalaiset arkkitehdit suunnittelivat reilut 20 erilaista tyyppitaloa omatoimirakentajille. Piirustukset sai kuka vain, ja homma hoitui usein hartiapankilla.
Syntyi puurakenteisia, useimmiten puolitoistakerroksia harjakattotaloja funkishenkeen. Konsepti henki käytännöllisyyttä ja konstailemattomuutta. Tilat sijoittuivat hormin ympärille.
Harva rakennus on noussut niin suureen arvoon myöhempinä aikoina kuin nämä rintamamiestaloiksi myöhemmin ristityt rakennukset. Osa pitää ”rintsikoita” jopa viimeisinä kunnon talona, jotka rakennettiin ilman muoveja ja jotka hengittivät.
Harva kuitenkaan osaisi oikeasti kertoa, mitä rakenteen hengittävyydellä tarkoitetaan tai miksi muovi rakenteessa tekisi talosta huonon.
Suomen Talokatsastus tekee kuntotarkastuksia yksityisille ja taloyhtiöille. Yksi yrityksen kuntotarkastajista, rakennusinsinööri Jarno Haakana tuntee myös rintamamiestalot läpikotaisin hyvine ja huonoine puolineen.
Hän toteaa, että tuon ajan taloissa ei käytetty muovista höyrynsulkua, sillä pakottavaa tarvetta siihen ei ollut eikä sitä edes tunnettu. Rintamamiestalon rakenteet saattoivat hetkellisesti kostua vesihöyrystä, mutta sisältä tuleva lämpövirta kuivatti rakenteen ja eristeenä käytetyt purut. Puupohjainen eriste ja ulospäin harveneva rakenne osoittautuivat hyväksi ratkaisuksi.
Tästä on yksinkertaistettuna kyse ”hengittävyydessä” – kykyä sitoa ja luovuttaa kosteutta.
Jälkipolvien remontit ovat kuitenkin aiheuttaneet taloihin monia ongelmia. Haakanan mukaan jo pelkästään ulkolaudoituksen käsittely lateksimaalilla voi olla kohtalokasta. Hengittävyys loppuu.
Rakenne voi alkaa yskiä monesta muustakin syystä, joten remontit pitäisi miettiä yhdessä asiantuntijan kanssa. On tiedettävä esimerkiksi eri eristemateriaalien käyttäytyminen ja minne kosteus tuppaa tiivistymään missäkin rakenteessa. Jos päädytään mineraalivillaan, rakenne tarvitsee aina höyrynsulun – eikä siitä muutenkaan haittaa ole, kunhan muovi rakenteessa on tismalleen kohdallaan.
Joissain rintamiestaloissa eristeet puuttuvat tarkoituksella, sillä ilmaa käytettiin eristeenä.
Aikakaudella tehtiin myös taloja, jossa yllättäen eristeet puuttuvat kokonaan – ja aivan tarkoituksella. 1940-luvulla Puutalo oy kehitti ilmakoteloeristyksen, jossa pelkkä ilma eristi kohtalaisesti ainakin niin kauan kuin rakenne oli tiivis.
Näissä tapauksissa eristeiden puuttuminen tulee usein yllätyksenä nykyisille asukkaille ja selviää vasta rakenteita avattaessa.
”Energiatehokkuus ei ilmakoteloidussa talossa ole yhtä hyvä kuin eristetyissä, mutta toisaalta tällaiset rakenteet ovat pääsääntöisesti pysyneet todella hyvässä kunnossa tähän päivään saakka”, Haakana sanoo.
Anna ja Jari Roikonen aloittivat kaksi vuotta sitten remontin, jossa käytännössä talon jokainen neliö remontoidaan. Paljon on jo tehty, vaikka vieraat eivät sitä välttämättä huomaa.

Aivan ensin perhe korjasi vuotoja aiheuttaneet viemärit sukittamalla niissä rakenteissa, joita ei aukaistu. Purkamaan jouduttiin etenkin vesivaurioiden kohdalla, ja esimerkiksi astianpesukoneen alla lattia oli aivan musta. Kupariset putket korvattiin muoviputkilla.
”Putkiremontti maksoi suurin piirtein 12 000 euroa”, ynnäilee Anna Roikonen.
Hinta menee linjassa sen kanssa, mitä putkiremontti omakotitalossa usein maksaa. Hintaa voi neliölle tulla sen mitä kerrostalossakin, mutta halvemmallakin voi päästä.
”Käyttövesiputkien remontti maksaa 3 000–15 000 euroa. Hyvä tapa olisi uusia tätä teknistä puolta osissa silloin, kun tiloja remontoidaan muutenkin”, toteaa Haakana.
Materiaali on itsessään halpaa, mutta ammattilaisen työpanos nostaa kustannuksia.
”PEX-putki suojaputkessa maksaa noin 2,5 euroa metriltä. Rintamamiestalossa siis keittiön vesiputkien uusiminen kustantaa putkien osalta noin 100 euroa.”
Ennakoiminen tulee aina halvemmaksi kuin korjaaminen vasta pakon edessä, kun vaurio on jo syntynyt.
Roikosten talossa eristeenä oli käytetty puruja, mikä oli ehkä ehkäissyt homeen muodostumisen. Purut olivat kastuneet, mutta kuivuneet sisälämmön ansiosta.
Purut eivät haisseet, eikä mittauksissa paljastunut mitään huolestuttavaa. Silmilläkin saattoi silti nähdä, että eristeellä on elinkaarensa. Talon keskikohdalla on kylmä vintti, jossa purueriste oli muuttunut käytännössä mullaksi.
Uudessa eristeessä perhe päätyi puupohjaiseen ekovillaan.

Seuraava iso projekti talossa on sähköistyksen uusiminen ja sulaketaulujen vaihto. Korjauslistan kärkipäässä on myös öljylämmityksen vaihtaminen maalämpöön.
”Ja jos saan kaiken, niin tahtoisin myös kodinhoitohuoneen”, sanoo Roikonen.
Se tulisi kellarikerrokseen, jossa sijaitsee talon erikoisuus. Kypärämäen rintamamiestaloihin rakennettiin aikoinaan yleisesti oma kaivo kellariin.
”Tämän talon väki joi siitä vielä 1980-luvulla. Mielessä on ollut, voisiko vettä alkaa pumpata kaivosta pihan tarpeisiin”, Roikonen toteaa.
Muutoin pinta- ja pohjavedet ovat pysyneet kellarista poissa. Asiasta saattaa olla kiittäminen sijaintia vahvassa rinteessä, minkä ansiosta vedet eivät ohjaudu talon alle.
Putkiremontti kannattaa tehdä osissa ja muiden remonttien yhteydessä.
Rintamamiestalo muuntuu hyvin moneen tarpeeseen eri elämäntilanteen mukaan, mikä oli sen alkuperäinen ajatuskin.
Selvää silti on, että usealle rintamamiestalon omistajalle 70 vuotta sitten rakennettu talo on käynyt ahtaaksi. Vintti on luultavasti rakennettu aikoja sitten ja lisäsiipi, tuo ”elintasopahka”, ilmestynyt talon kupeeseen joskus 1960–70-luvuilla.
Lopulta lisäneliötä on päädytty hakemaan kellareista. Sellaiseen rintamamiestaloa ei aikoinaan suunniteltu.
”Kellarien kosteuden kanssa pärjättiin, kun ne olivat säilytystiloja ja ruokavarastoja. Muuttaminen asumiskäyttöön vaatii kunnon suunnittelijan. Näissä on tehty monia virheitä”, sanoo Valkeakosken rakennustarkastaja Jasu Kuusisto.
Kaksi virhettä on yli muiden: eristäminen sisäänpäin, joka on voinut tiivistää kosteutta villoihin ja pahimmillaan saanut kellarin umpihomeeseen.

Toinen perisynti on unohtaa lattian alapuolinen eristäminen. Käytännössä betonilattia on piikattava auki, kaivettava maata pois ja kärrättävä se pihalle. Ennen uutta valua lattian alle asennetaan sepelistä kosteudenkatko ja asianmukaiset eristeet.
Tämän myös Roikoset aikovat tehdä jossain vaiheessa, vaikka heidän yli 316-neliöisessä rintamiestalossaan tila ei lopu. Varalla on vielä rakentamaton vintti.
Roikoset aikovat remontoida vähitellen ja pääasiassa hartiapankilla, kuten talon perustajat aikoinaan sen pystyttivätkin. Maalämpöön on budjetoitu noin 50 000 euroa ja saman verran ajan kanssa muuhun korjaamiseen. Kustannuksia pienentää, että Jari Roikonen on rakennusinsinööri ja osaa paljon itse.
Vaikka kolmilapsinen perhe haaveilee rakennuksen sisätilojen 1980-luvun ilmeen muuttamisesta jossain vaiheessa lähemmäs alkuperäistä asua, asia ei ole kiireellisyyslistalla päällimmäisenä. Loistelamput ja lasikuitutapetit saavat odottaa, koska ensin on pelastettava rakenteet. Sen vuoksi pintatyöt ovat valmiit oikeastaan vasta yhdessä yläkerran makuuhuoneessa.

Osa taloremonteista lähtee juuri väärästä päästä.
”Minulle tulee vastaan paljon kohteita, joissa on laitettu 50 000 euroa pintoihin. Samaan aikaan esimerkiksi talotekniikalle ja 70-luvun valesokkeleille ei ole tehty mitään”, Haakana toteaa.
Raha on kuin kaivoon kaadettua, jos muissa remonteissa pinnat joudutaan repimään auki.
Haakana suosittelee, että talonomistajat teettäisivät rakennusalan ammattilaisella PTS:n (pitkän tähtäimen suunnitelma), jollainen kunnon taloyhtiölläkin on. Siinä aikataulutetaan, milloin uusitaan vaikkapa katto, milloin käyttövesiputket ja milloin jotain muuta olennaista.
Hänen mielestään olisi erinomainen ajatus, että omakotiasukas alkaa maksaa itselleen pientä vastiketta, eli laittaa rahaa sivuun korjausrahastoon. Tällöin korjausvelka ei pääse liian isoksi ja remontit tulevat tehdyiksi ajallaan.
Anna Roikonen naurahtaa, että yksi lapsen kavereista totesi talon olevan paras mahdollinen leikkeihin.
”Joka huoneessa on kaksi ovea, ja jokaisesta kerroksesta pääsee ulos. Hän oli varma, että talossa täytyy olla salakäytäviä.”
Sellaisia ei vielä ole löytynyt, mutta tilaa on: yläkerrassa kaksi makuuhuonetta ja niiden välissä kylmä vintti, keskikerroksessa kolme huonetta sekä alakerrassa sauna ja takkahuone.
Roikonen huokaisee, että lopullisesti remontti tuskin valmistuu koskaan. Korjattavaa löytyy aina.
”Silti olemme loppujen lopuksi tyytyväisiä. Olemme aina tykänneet hieman vanhemmista taloista. Niissä on tunnelmaa ja historiaa, joka uusista puuttuu.”