

Pälkäneläisellä Niitty-Seppälän tilalla ilma on kolea. Sateen uhka nousee mansikkapeltojen ja -kasvihuoneiden takaa Kesätorin uutta terassia kohti.
Mansikanpunaisessa takissaan hymyilevä Elina Karstu ei huolestu säästä, sillä kesäkausi on päässyt hyvään alkuun. Kesätorin nuoret työntekijät on perehdytetty kahden päivän aikana tehtäviinsä. Nyt uudet tulokkaat harjaantuvat töihinsä kokeneempien tekijöiden työpareina.
Kesäsesongin sujuvuudesta myymälässä ja kahvila-ravintolassa vastaava Karstu on oppinut tilalla asiakaspalvelutyöhön pikkuteinistä alkaen.
”Minulla on tässä 25 nuorta työntekijää, iältään 15-vuotiaasta eteenpäin. Kaikesta, mitä olen elämässä tähän mennessä kerännyt taskuun, on hyötyä”, hän toteaa.
Monenlaista hyödyllistä 58-vuotiaan erityisopettajan ja yrittäjän taskusta löytyykin.
Hänen isänsä Urho Kittilä perusti aikanaan veljiensä kanssa Maatalouspalvelu oy:n, jonka opetus- ja koetilaksi Niitty-Seppälä 1970-luvun lopulla ostettiin. Vuonna 1980 Kittilä vaimonsa Terttu Kittilän ja pariskunnan lasten Jukan, Elinan ja Liisan kanssa muutti Paimiosta Pälkäneelle. 13-vuotias Elina-tytär aloitti yläasteen uudessa kotikunnassaan.
”Isä oli kasviravitsemuksen edelläkävijä ja lannoitealan asiantuntija, joka painotti sitä, että tuottaakseen hyvää satoa kasvin on oltava terve, maaperän kunnossa ja viljelyn perustuttava siihen, että kasvi saa lannoitetta kasvinsuojeluaineen sijaan”, Elina kertoo.
Alkuaikojen pääkasvin kaalin rinnalle tuli mansikka, josta Niitty-Seppälä on tullut kesänviettäjille tutuksi.
”Olin aika iloinen, kun isä alkoi viljellä mansikkaa, olen aina tykännyt siitä.”

Alkuvuosina tilan ”kova juttu” oli Elina Karstun mukaan mansikan itsepoiminta. Päivässä jopa 700 perhettä kävi keräämässä marjoja. Vaakaa varten pellonpientareelle rakennettiin pressukatos, jossa teini-ikäiset sisarukset Jukka ja Elina työskentelivät kesän sesonkiviikot.
Eipä aikaakaan, kun Terttu Kittilä alkoi miettiä, että poimijat varmastikin tarvitsisivat hikisen urakkansa särpimeksi syötävää ja juotavaa. 45 vuoden takaisesta ajatuksesta alkoi kehittyä Niitty-Seppälän Kesätori, jossa myymälän lisäksi on kahvila-ruokaravintola ja monenlaista ohjelmaa.
”Alkuun äiti keitti kahvia pumpputermoksiin ja leipoi ihanaa puolukkamurupiirakkaa myyntiin.”
Ensimmäisen yrityksensä Elina perusti 18-vuotiaana. Se alkoi toimia isän suunnittelemassa kahvilarakennuksessa. Yritys oli kommandiittiyhtiö Niittytori, jossa Jukka-veli oli äänettömänä yhtiömiehenä.
”Sanoin Jukalle topakasti, että äänettömänä myös pysyt”, Elina nauraa.
Tilan teollisuushalliin rakennettiin suurtalouskeittiö, jossa tänäkin päivänä leivotaan kahvilan tarjottavat. Sisarussarjan kuopus Liisa Aspila vastaa siitä ja yrityksen sosiaalisesta mediasta. Isoveli on vuodesta 1993 lähtien ollut ohjaksissa ja hoitaa viljelyn tilalla, jossa mansikan lisäksi kasvatetaan vihanneksia.
”Pellolta pöytään ja uunista tarjolle -malli on alusta asti ollut osa isän luomaa laatusadon tunnusta. Isän motto on voimassa täällä yhä, joka päivä”, kiittää Elina Urho-isäänsä, joka on jo jonkin aikaa asunut muistisairaana hoitokodissa.

Lukion jälkeen Elina opiskeli lastentarhanopettajaksi, sillä hän halusi opettaa ja tehdä töitä lasten kanssa. Poikansa tultua esikouluikään hän suoritti erityisopettajan tutkinnon. Muutama vuosi sitten hän perusti kranssien askarteluun keskittyvän verkkokaupan ja pitää kursseja kranssien valmistamisesta.
Kesätorin nuorille työntekijöille Elina haluaa antaa hyvän perehdytyksen lisäksi vastuuta ja tunteen, että he ovat osa tiimiä. Kesätorin 45-vuotisjuhlavuodelle nuoret saivat täysin vapaasti ideoida asioita, jotka saisivat kahvilan, myymälän ja eläinpihan kävijät viihtymään parhaalla mahdollisella tavalla.
”Olin aidon positiivisesti yllättynyt niistä hienoista ideoista, joita nuoret esittivät. Niitä toteutetaan nyt”, hän iloitsee.
Hänelle itselleen on tärkeää tarjota nuorille yhteisö, jossa he oppivat asiakaspalvelun ja saavat itseluottamusta. Jos työsuorituksessa on huomautettavaa, Elina korostaa palautetta antaessaan aina sitä, että ohjeistus liittyy työhön, ei nuoren persoonaan.
”Meillä jokainen tiimiläinen hyväksytään omana itsenään.”
Hyvästä johtamisesta hänelle itselleen parhaita palkkioita on se, että monet nuoret palaavat työhönsä kesä toisensa jälkeen. Ennätys lienee yhdeksättä kesää Kesätorilla töissä oleva nuori aikuinen, joka työskentelee tänä vuonna myymälätiimin vetäjänä.
”Niin hassulta kuin se kuulostaakin, ei Kesätori tunnu ollenkaan työltä, kun päällä on flow ja kipinä tekemiseen. Parasta on, kun nuorten kasvutarinoissa näet työsi tulokset.”
Itkultakaan ei aina vältytä. Sen aika tulee, kun aikuiseksi varttunut nuori suuntaa eteenpäin elämässä, oman alansa töihin. Läksiäisiksi hän saa lämpimät suositukset seuraavaa työnantajaa varten.
”Meidän nuoret ovat lähellä sydäntäni.”
Niitty-Seppälän tilan tulevaisuuspohdintaa sisarukset aikovat käydä tämän kesäsesongin jälkeen. Elina toteaa, että yhtäältä tilalla on pitkä perintö, joka kehittyy, mutta toisaalta nykyiset tekijät jo kypsällä iällä.
”Meidän pitää miettiä tulevaisuuden visiota. Päätökset tulevat sitten, kun ne ovat kypsiä.”
Innovaattoreita perheessä ovat kaikki ja Elinan mukaan perinteenä hänen lapsuudenperheessään on, että sen jäsenet työntävät toinen toistaan eteenpäin.
Pälkäneläisen marjatila Niitty-Seppälän Kesätorin vetäjä
Vanhemmat Urho ja Terttu Kittilä, veli Jukka Kittilä, sisar Liisa Aspila
Naimisissa, aikuinen poika
Perusti 18-vuotiaana ensimmäisen yrityksensä, kesäkahvila Niittytorin
Erityisopettaja, työskentelee Pälkäneen kunnalla
Yrittäjä Kranssit.fi -verkkokaupassa, järjestää kranssikursseja
Kuvaa itseään sanoilla ”jokapaikan höslä”
Supervoima on loputon luovuus, joka toimii rankan työn vastapainona ja auttaa palautumaan