• Kaipasin kahvia muuten kelvolliseen kolmenkympin kalapöytään

    Ainoa lämmin ruoka oli kalakukko, eikä sekään ollut kovin lämmin kylmässä salissa.
    Tällä kertaa hyvinkin kylmät alkupalat ja samalla koko ateria.
    Tällä kertaa hyvinkin kylmät alkupalat ja samalla koko ateria. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Koti|Ruoka
    29.8.202623:00
    Eija Mansikkamäki

    Hrrrr. Keli oli kolea, joten syöminen sisätiloissa voitti terassin. Kalapöytä Kuopion satamassa houkutti. Valtavassa salissa oli tyhjää eli varaa valita istumapaikka. Tila on entinen tulli- ja pakkahuone ja mukavan hämyinen, mutta ulko-ovi apposen auki nyt aivan liian kylmä.

    Ravintolan vetonaulana on kesäaikaan kalavene eli veneen muotoisen pöydän päälle katettu kalapainotteinen buffet. Harmillisesti sen ainoa lämmin ruoka oli kalakukko, eikä sekään kovin lämmin kylmässä salissa. Lämpimällä säällä ja satamakävelyn päätteeksi terassilla ateria voi maistua erilaiselta.

    Buffet on katettu veneen muotoiselle pöydälle.
    Buffet on katettu veneen muotoiselle pöydälle. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Pöytä oli kattava: naapurikunnasta siilinjärveläisen Kala-Lapin kirjolohta monessa muodossa, samoin silliä ja kasviksia monipuolisissa salaateissa, monessa tosin mausteena etikkaa. Suosikeikseni nousivat Pielisen savumuikut, mummon kurkut, kylmäsavukirjolohi-perunasalaatti ja mallasleipä.

    Liki kolmenkympin hintaan toivoisi sisältyvän myös keiton, pienen jälkiruoan tai edes kahvikupillisen. Kysyin kahvia, mutta tarjoilijan pelisilmä ei nyt toiminut, vaikka olin lähes ainoa asiakas. Buffetin vieressä ollut kahvi kuului kuulemma tavalliseen lounaaseen.

    Hatunnosto kuitenkin S-ryhmälle kauniin varastotilan uusiokäytöstä.

    Ravintola Wanha Satama, Kuopion Matkustajasatama

    Lisää aiheesta
    • Ravintola Tilan listalla on runsaasti gluteenittomia vaihtoehtoja. Annoksen juusto on tilan omaa leipäjuustoa.

      Ruoka | Söin täällä: Kansallispuiston kainalossa sijaitsevan ravintolan juustossa maistuu käsityö

    • Ravintolat | Kauppakeskuksen sisältä löytyy kotoisa lounas – ja kastikebuffet

    • Seisovasta pöydästä voi pyytää monenlaista kalaa lautaselleen.

      Ravintolat | Jätkänkämppä tarjoaa kalakukon kyytipoikana musiikkia ja tarinoita

    Wanha Satama kuuluu S-ryhmään.
    Wanha Satama kuuluu S-ryhmään. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Artikkelin aiheet
    kalapöytä
    buffet
    kalakukko
    Kuopio
    ravintola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle