Kesän alkaminen nostaa monelle vanhemmalle mieleen muistoja, kun oma lapsi valmistui lukiosta tai ammattikoulusta. Silloin hän oli vielä toivon, uskon ja vapauden täyttämä. Unelmat siinsivät edessä.
Joskus oli pieni lapsi, joka unelmoi vaikkapa poliisin, palomiehen tai lääkärin ammatista. Elämä ei kuitenkaan mene aina suunnitelmien mukaan.
Äitinä tai isänä on surullista huomata, miten aikuinen lapsi kamppailee esimerkiksi mielenterveyden, päihteidenkäytön, terveyshuolien, työttömyyden tai parisuhteen kanssa. Lapsen kokema yksinäisyys ja yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen sattuvat myös kovaa.
Oman aikuisen lapsen tai nuoren ongelmat iskevät kuin tikarilla sydämeen. Huoli ja suru omasta lapsesta ovat vaikeimpia tunteita.
Nuorempana vanhempana sitä luuli, että pahin murhe on lapsen 39 asteen kuume tai polkupyörällä kaatuminen. Silloin ei tiennyt, että on olemassa isompiakin murheita, tuhannesti isompia. Kunpa olisi tiennyt, niin olisi pystynyt suhtautua rauhallisemmin sairasteluun ja kolhuihin.
Omat lapseni ovat vielä lapsia – onneksi. Mutta olen katsonut vierestä, miten joidenkin vanhemmuutta varjostaa huoli ja suru aikuisen lapsen elämästä. Sellaista vanhenemista ei soisi kenellekään. Kunpa voisimme olla vapaita murheista kuin tervapääskyt.
Oman aikuisen lapsen tai nuoren ongelmat iskevät kuin tikarilla sydämeen.
Jokainen vanhempi haluaa tarjota omalle lapselle eväät hyvään elämään. Mitään muuta vanhempi ei toivo kuin, että oma lapsi olisi onnellinen ja terve.
Siksi me olemme kantaneet ruokakasseja kotiin ja täyttäneet jääkaappia, pesseet vaatteita puhtaiksi, auttaneet läksyissä, kuskanneet harrastuksiin. Lukeneet iltasadun ja silittäneen hellästi hiuksia. Olemme ainakin yrittäneet parhaamme.
Tämä runo saattaa lohduttaa vanhempia, joita painaa lapsen ongelmat. Kuulin sen joskus mummiltani.
”Lähetin lapseni elämään, kuin laivan merelle.
Ompelin purjeet ja neuvoin väylät parhaan taitoni mukaan
– mutta tuulille en voinut mitään...”
Runon on kirjoittanut Varpu Välimäki, joka syntyi Kurkijoella vuonna 1934. Kun runoa lukee nykypäivän näkökulmasta, voidaan puhua etenkin maailman tuulista. Sodista, ilmastonmuutoksesta, poliittisesta vastakkainasettelusta ja vahingoittavista ihmissuhteista. On valtavasti ulkopuolelta tulevia asioita, joihin emme voi vanhempina vaikuttaa.
Lohdullinen ajatus on se, että lapsen vaikeudet tai kriisit eivät ole itsessään huono asia. Olennaista on, miten lapsi selviytyy ongelmiensa kanssa. Ja vaikka hän ei selviytyisikään, hän voi oppia elämään vaikeuksiensa kanssa – se on paljolti kiinni vanhempien antamasta mallista. Aina on toivoa.
Yhteyttä lapseen kannattaa vaalia. Se ei ehkä poista ongelmia, mutta ainakin auttaa lasta jaksamaan ja selviämään. Aina voi turvautua myös taivaan isän voimaan. Koskaan ei voi sanoa liikaa aikuisellekaan, että rakastan muuten sinua.