

1960–70-luvuilla rakennettuja taloja on pientalokannassamme reilut 330 000. Ne tunnetaan tasakatoista ja matalasta sokkelista.
Hankalimmin korjattava asia löytyy silti maanvaraisen ”betonikakun” alta.
Vedenohjausremontteihin erikoistuneen Vesivekin kaupallinen johtaja Juha Kautto uskalsi ostaa vuonna 1973 valmistuneen kellarillisen omakotitalon rinnetontilta, vaikka salaojat olivat täynnä koivun urpua ja ohjasivat veden rännivesien kanssa samaan tarkastuskaivoon sen ajan rakennustavan mukaan.
Hän tiesi, että suurin riski oli silti se, mitä ei voinut silmin nähdä. Hiekkamaa saattoi olla perustusten täyttömaana ja kellarin seiniä vasten. Tämä ajalle tyypillinen rakennustapa sitoo kosteutta ja johtaa pahimmillaan kosteutta kapillaarisesti rakenteisiin.
”Otin tietoisen riskin, koska tiesin rakennusinsinöörin aikoinaan rakentaneen talon itselleen.”
Arvio osui oikeaan. Salaojaremontissa päästiin kurkistamaan talon alle, ja silloin selvisi, että rakentaja oli ajanut mursketta rakennuspaikalle ennen betonivalua noin 50 senttiä.
Tuo oli luultavasti pelastanut talon kosteusvaurioilta. Ilman kosteudenkatkoa sijainti ”savimontussa” olisi voinut aiheuttaa isoja ongelmia, koska salaojat olivat tukossa ja kellariseinien ulkopuolinen bitumieristys oli jo vuosia sitten rapistunut.

Ani harvassa 1960–70-lukujen talossa on betonilaatan alla kapillaarisepeli. Perustusten uusiminen talon alta on todella vaikeaa ja äärimmäisen kallista – käytännössä usein mahdotonta.
Riskirakenteet eivät automaattisesti aiheuta kosteusvaurioita. Ne syntyvät, kun riittävän moni muuttuja menee pieleen. Riskien laukeamista voi vähentää huoltamalla salaojat säännöllisesti ja uusimalla sokkelin ulkopuolisen kosteussulun nykyaikaisella patolevyllä ja uudella salaojajärjestelmällä jo ennen vanhan elinkaaren loppua.
Tasakatto toimii, jos sitä huoltaa.
Sokkelia useammin 1970-luvun talojen suurimmaksi riskipaikaksi mielletään tasakatot. Ne ovat kuitenkin saaneet huonomman maineen kuin olisivat ansainneet. Ovathan useimmat kerrostalotkin toteutettu tasakattoina.
”Tasakatto on toimiva, jos siitä pidetään huolta ja ilma liikkuu aluslaudoituksen sekä villan välissä”, toteaa Haakana.
Hän pitää tärkeimpänä, että vesi poistuu kattokaivojen kautta. Jos roskat kesällä tai jää talvella tukkii kaivot, katolle jää vesipatja. Jäätyvä ja sulava vesi kuluttaa kattohuopaa, ja ennemmin tai myöhemmin vesi löytää reitin rakenteisiin.
”Tasakattojen kaivoihin kannattaa asentaa sulanapitokaapelit talven varalle.”
Hän kiteyttää, että yleensä rakenteet toimivat taloissa, jos niistä pidetään huolta.
Omakotitalon katolle voi sataa vettä 150 000 litraa vuodessa.
Kattovesien ohjauksessa on usein suuria puutteita rakennusvuoteen katsomatta. Ne pitäisi saada vähintään kolmen metrin päähän seinustoilta, ja hyvästä syystä.
”Omakotitalon nurkalle sataa taivaalta noin 70 000 litraa vettä vuodessa”, toteaa Talokatsastuksen kuntotarkastaja Jarno Haakana.
Kautto laittaa vielä paremmaksi. Hänen mukaansa vettä voi sataa tietyillä alueilla Suomessa jopa metrin verran neliötä kohti. Tämä tarkoittaa 150-neliöisessä talossa jopa 150 000 litraa vuodessa. Luvattoman usein ne laskevat suoraan talon nurkalle.
”Hurjimpia näkemiäni tapauksia oli leca-harkoille tehty 1980-luvun talo. Savimaan montussa vesi tuli nurkalle sellaisella paineella, että ajan saatossa perustukseen oli syöpynyt reikä. Siitä vesi meni myös talon alle”, Kautto muistelee.
Kerran maahan mennyt vesi ei sinne jää, vaan pyrkii jälleen ylöspäin. Uusissa taloissa soralla tehty kapillaarikatko perustusten alla pitää talon kuivana, ja parhaimmillaan salaojat ovat työttömänä oleva varajärjestelmä.
”Eräässä 1966 rakennetussa kiinteistössä rinnetontti ohjasi naapuritonttien vedet talon viereen. Kiinteistöön jouduttiin rakentamaan salaojajärjestelmä, jossa vedet pumpattiin pois. Vuodessa vettä kertyi pumppukaivon mittarin mukaan 250 000 litraa”, Kautto sanoo.