

MT:n toimittaja Pasi Jaakkonen kirjoitti helmikuun alussa kolumnissaan havainnoistaan kalatiskillä. Yllätystä herätti parikymmentä pakettia kuoretta, joissa ilmoitettiin pyyntipaikaksi Suontee. Jos kuore pyydetään merestä, kutsutaan sitä norssiksi.
Kalamestari Aku Kivi kertoi, että kuoretta ostavat erityisesti maahanmuuttajat, jotka eivät karsasta perkaamattomia kaloja.
Suomessa kuulee yhä puhuttavan roskakalasta, jolla viitataan puhekielessä täysin syömäkelpoisiin kaloihin, mutta joiden käsittely koetaan monesti ruotojen vuoksi hankalaksi. Roskakalan käsite särähtää vahvasti korvaan, sillä voisimme hyödyntää näitä maukkaita kaloja selvästi enemmän.
Keräsimme yhteen herkullisia reseptejä, joissa on hyödynnetty kalalajeja, joihin monella voi liittyä ennakkoluuloja. Mukana on kuoretta, lahnaa, ruutanaa, särkeä, silakkaa sekä haukea. Näitä reseptejä kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Kevään sesonkikala on myös järvikala kuore, jota merestä pyydystettäessä kutsutaan norssiksi. Valmistat sitten pienempää kuoretta tai isompaa norssia, niin aasialaiseen tapaan valmistettuna siitä tulee ihanan tahmeanmaukas herkku.

Itämeren kalahampurilaiseen käytetään Itämerestä pyydetty kalaa, kuten lahnaa tai silakkaa, joiden syöminen vähentää meren rehevöitymistä.

Näiden silakkapihvien juju on riihiruisjauhoissa, jotka tuovat kalan pintaan savuaromia. Pihvien täyttämisessä voit käyttää mielikuvitusta.

Suuressa lahnassa on ateria useammalle syöjälle. Kananmuna-riisitäyte tuo lisää ruokaisuutta.

Ruutana on harvemmin resepteissä nähty kala. Sen litteä vartalo ja melko runsas ruotoisuus sopivat hyvin pannulla paistamiseen. Kala saa makua mausteisesta öljystä, joka kipataan päälle kypsennyksen loppuvaiheessa.

Särkikalojen maineenpalautus pois roskakalaluokasta paranee tällä graavisärkiohjeella. Jos et koskaan ole graavannut särkeä, kannattaa sitä ehdottomasti kokeilla. Muista kuitenkin, että loisvaaran vuoksi Ruokavirasto suosittelee pakastamaan graavattavat särkikalat vähintään viikoksi.
Hauki on mahdottoman hyvänmakuinen kala. Kannattaa opetella haukifileen leikkaaminen ruodottomaksi, tai vaihtoehtoisesti pyytää kalatiskin henkilökuntaa tekemään se. Ruodoton filee leikataan pitkittäin kolmeen suikaleeseen, jotka marinoidaan huolella ennen yksinkertaista uunikypsentämistä. Niin herkullista!

Tarjoa haukipihvien kanssa keitettyjä perunoita, vihersalaattia ja tillillä maustettua kermaviilikastiketta.

Jauhetusta hauesta muotoillut puikot pyöritellään ruiskorppujauhoissa ja paistetaan pannulla kauniin ruskeiksi.
Silakkalaatikko on yksi perinteisimmistä ruoistamme. Tässä ohjeessa joukkoon lisätään sinihomejuustomuruja. Ripottele perunasuikaleille hiukan suolaa, jotta ne eivät jää vetisen makuisiksi.

Purkkikalaa kannattaa tehdä silloin, kun pikkumuikkuja tai särkikaloja on reilusti saatavilla. Purkkikala valmistuu helposti, ja lopputulos on herkullinen kalatuote.