Moni lähetystyöntekijän lapsi kärsii mielenterveysongelmista

Tällä viikolla kirjoittelin saarnaa laskiaista varten. Pyhän teema, Jumalan rakkauden uhritie, aiheutti syvällistä, ajoin ahdistavaakin pohdintaa siitä, minkälainen itsensä alttiiksi laittaminen on tervettä ja suotavaa.

Erityisesti ajatukseni ovat lapsena maailmalle lähteneiden, lähetystyöntekijöiden lasten kanssa. Omassa suvussani meitä niin sanottuja lähettilapsia on useita, jopa kolmessa polvessa.

Lähetystyöhön lähtevä perhe on innostunut ja jännittynyt. Edessä on monenlaista uutta, useiden kielten opiskelua, uuteen kulttuuriin ja ympäristöön sopeutumista. Aikuisille se on tietoista riskinottoa, vaikka usein kokematon lähtijä ei ymmärräkään millaiseen sisäiseen myllerrykseen on itsensä asettamassa.

Lähetystyöntekijöiden usein ajatellaan menevän auttamaan ja opettamaan. Todellisuudessa he itse joutuvat ottamaan vastaan enemmän tietoa ja ymmärrystä kuin kohtaamansa ihmiset.

Ihminen voi selviytyä äärimmäisistäkin kokemuksista. Lähetystyössäkin on nähty kuolemantapauksia, väkivaltaisten hyökkäysten kohteeksi joutumista ja vakavia sairauksia.

Suurimmat haasteet kuitenkin tapahtuvat sisäisessä maailmassa. Aikuisen lähetystyöntekijän maailmankuva ja vakaumus on jo muotoutunut, mutta lapsuutensa lähetystyössä kasvava joutuu elämään jatkuvassa kulttuurien törmäyksessä. Monelle lähetyslapselle se on ollut liian paljon, liian varhain.

Lähetystyöntekijän lapsi kasvaa kahden tai joskus useamman kulttuurin välissä. Omien vanhempien ja kotimaan kulttuuri, usko ja vakaumus sekä arvot ovat selvät, ja lapsi saattaa sisäistää ne. Samalla naapuruston maailma, uskonto, köyhyys ja epätasa-arvo ovat todellisuutta, eikä lapsi osaa yhdistää asioita suurempiin kokonaisuuksiin.

Suurien muutosten, juurettomuuden, vastakkaisten uskomusten ja arvojen törmäyksessä kasvava lapsi sisäistää maailman ja kasvuympäristönsä ristiriidat. Hän on samaan aikaan lähetystyöntekijä ja lähetystyön kohde, auttaja ja autettava, kahden tulen välissä.

Jokainen lähetystyöntekijöiden lapsi kokee asiat omalla tavallaan. Toiset muuttuvat maailmankansalaisiksi, jotka ovat kuin kalat vedessä missä vaan mutta eivät juurru mihinkään. Toiset yrittävät löytää omaa paikkaa maailmassa sitä koskaan löytämättä.

Kun tähän vielä lisätään kotimaahan palaamiseen liittyvä sopeutuminen, ulkopuolisuuden tunne ja sisäistetty ristiriita vaikkapa köyhän ja hyvinvoivan maailman välillä, lopputulos voi olla jopa kuolettava.

Moni lähetystyöntekijöiden lapsi kärsii koko elämänsä mielenterveysongelmista, jotka vaikuttavat ihmissuhteisiin ja elämänlaatuun.

Kaikesta huolimatta en kaikkea tätä vaihtaisi omasta elämästäni pois. Näköala kahteen tai useampaan kulttuuriin ja uskontoon on korvaamaton.

Samalla on kysyttävä, mitä asioita olemme valmiita uhraamaan hyvien asioiden vuoksi ja millä tavoilla asioita voitaisiin tehdä toisin.