• Moni tuntee syyllisyyttä jäädessään kotiin lapsen sairastuessa, mutta tästä syystä se on turhaa

    Pikkulapsiarjen keskellä voi unohtua, että lapset ovat pieniä vain hetken, Terhi Peltokorpi kirjoittaa kolumnissaan.
    Sairaan lapsen hoitamisen ohella on turha kuvitella tekevänsä kunnollista työpäivää edes etätöissä.
    Sairaan lapsen hoitamisen ohella on turha kuvitella tekevänsä kunnollista työpäivää edes etätöissä. Kuva: Jarno Mela
    Lukemisto|Hyvinvointi
    26.10.202406:00
    Kolumni
    Terhi Peltokorpi

    Havahduin ihmettelemään puolisolleni, miten paljon lasten kasvaminen isommiksi vaikuttaa elämään. Pikkulapsiarjen keskellä voi unohtua, että lapset ovat pieniä vain hetken. Tämä on väistämätön tosiasia myös suurperheessä, jossa pikkulapsiarki kestää tavanomaista pidempään.

    Muutos on erityisen konkreettinen syksyn flunssakautena. Kipeät koululaiset nukkuvat aamulla luvan kanssa pitkään ja vaativat vain hellyyttä ja vähän enemmän huomiota. Etätöissä oleva vanhempi hoitaa työnsä normaaliin tapaan.

    Toisin oli niinä vuosina, jolloin märkiä pusuja sateli aamuisin vuorotellen oikealle ja vasemmalle poskelle ennen herätyskellon soittoa ja kylppäristä kuului liian pitkään kestäneen suihkuveden lorinan sijaan monta kertaa päivässä kutsu tulla pyyhkimään.

    Sairaan lapsen hoitamisen ohella oli turha kuvitella tekevänsä kunnollista työpäivää edes etätöissä, joista tosin muutama vuosi sitten ei tiedettykään.

    Muistelen kuumeisen lapsen otsaa silittäessäni mummoani, joka kertoi kuljettaneensa kipeää lasta mukanaan navetassa, kun tätä ei uskaltanut jättää valvomatta tupaan. Usein oli ollut pakko jättää kuumeinen lapsi vain hiukan vanhemman isosisaruksen hoiviin maatilan pakollisten töiden ajaksi.

    Ihmisen mieli on armollinen. Lasten kasvaessa unohtuvat korvatulehduskierteet ja mahataudit.

    Muutamaa päivää myöhemmin muistutan työkaverilleni, että hänellä on oikeus jättää etätöissä ollessaan työt tekemättä ja hoitaa sairastunutta taaperoaan. Moni meistä tuntee luterilaisen työmoraalin omaksuneena joskus liikaa syyllisyyttä työkuormasta, jota äkillinen poissaolo kasaa työkaverien niskaan.

    Kuvittelemme, että hyvä työntekijä pyrkii tekemään palkkatyönsä ja hoitamaan siinä sivussa kaikki kolme flunssaista lastaan. Lääkitsemään, ruokkimaan ja lohduttamaan.

    Ihmisen mieli on armollinen. Lasten kasvaessa unohtuvat korvatulehduskierteet ja mahataudit. Viikot, jolloin matot piti keriä makuuhuoneiden seinustalle rullalle ensimmäisen lapsen aloittaessa oksentelun.

    Päiväkodissa hoidon aloitus koetteli voimia. Tuntui, että joka viikko joku lapsista oli kipeänä. Nuhaa, yskää ja lievää lämpöilyä. Aamuisin arvottiin, kumpi vanhemmista jää tällä kertaa sairastuneen hoitajaksi, ja arvioitiin kumman työpaikalla kaivataan enemmän töiden tekijää.

    ”Äiti, tällä nallella on kova yskä. Kuuntele äiti sen keuhkoja”, lapsi pyytää ja ojentaa minulle muovisen leikkistetoskoopin. Kuuntelen hetken ja kuulen kuin kuulenkin rohinaa. ”Nalle on nyt kipeänä. Nalle tarvitsee paljon unta, otatko sen kainaloosi nukkumaan?”

    Lapsi painaa hikisen päänsä tyynyyn, ottaa nallen syleilyyn ja pitää tiukasti kiinni peukalostani. Hetken päästä kuuluu vain vaimeaa tuhinaa, kun uni on voittanut pienen potilaan.

    Voiko kukaan näyttää suloisemmalta kuin tämä uneen vaipunut lapsi? Nämä hetket eivät unohdu. Onnen tunne levisi sisimmässäni. Huomaan ajattelevani, että tällaisinakin päivinä saa vanhempana tuntea ääretöntä rakkautta.

    Kolumnin kirjoittaja on Helsingin kaupunginvaltuutettu (kesk.), suurperheen äiti ja metsänomistaja.
    Lisää aiheesta
    • Kuolleet läheiset jäävät elämään muistoissa. Kuvassa lasten muistolehto Honkanummen hautausmaalla.

      Ihmissuhteet | Moni vaikenee kuolemasta, vaikka omat hautajaiset kannattaisi ottaa puheeksi

    • Monen perheen historiasta löytyy useita sukunimiä.

      Perhe | Monesti vaihtuva sukunimi kertoo paljon perheen taustasta

    • Kuviolaastarit paransivat isän tai äidin puhalluksen lailla monta pientä pipiä ja sellaiseksi koettua, Peltokorpi kirjoittaa.

      Perhe | Tästä syystä puhallamme, kun lapsi kaatuu ja loukkaa itsensä

    • Arkiset askareet vievät paljon aikaa, mutta kuinka paljon ne veivätkään aikaa ennen kodinkoneita?

      Koti | Onko suurperheen arki raskasta enää? Mummoni haki kaivosta vettä, keitti sen ja alkoi tiskata kaiken muun ohella

    • Koti | Kuolinsiivouksen tekeminen voi olla myös mielenkiintoista – mummon käsin kirjoittamat kirjeet vievät lapsuusmuistoihin

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa