Kuolinsiivouksen tekeminen voi olla myös mielenkiintoista – mummon käsin kirjoittamat kirjeet vievät lapsuusmuistoihin
Terhi Peltokorpi tyhjensi lapsuuskotinsa vintin, josta löytyi erilaisia aarteita elämän varrelta.
Kuva: Wikimedia commons, koonnut Valtti KoivunenTyhjensimme muutama vuosi sitten lapsuudenkotimme vinttiä. Moni käyttää tällaisesta perusteellisesta tavaroiden läpikäynnistä ja luopumisesta ilmaisua kuolinsiivous.
Kuolinsiivous kuulostaa lopulliselta ja ikävältä. Sen tekeminen voi kuitenkin olla mielenkiintoista ja vie tekijänsä muistojen poluille.
Kuten varmasti arvaatte, vintiltä löytyi erilaisia aarteita elämän varrelta. Lehtiä ja lehtileikkeitä, vanhoja koulukirjoja, piirustuksia, muistivihkoja, valokuvia ja kirjeitä. Niistä jokainen kutsui tutkimaan itseään tarkemmin.
Realismiin taipuvainen pikkuveljeni kannusti meitä siskojaan unohtamaan tunteilun ja pistämään vauhtia tavaroiden lajitteluun.
Niinpä päädyin lajittelemaan tavarat ensin nopean ensivilkaisun perusteella kahtia, säilytettäviin ja hävitettäviin.
Vanhempamme ja mummo ja pappa kehuivat ainakin tuotoksiamme kuin mestarimaalareiden teoksia.
Hävitettävää oli paljon. Revin vanhoista koulukirjoista muovitetut kannet irti, jotta saatoin heittää huolellisesti kaunokirjoituksella kirjoitettuja sanoja ja lauseita, laskettuja laskuja ja englanninkielisiä tehtäviä täynnä olevat sivut paperinkeräykseen.
Kouluvihkoja vilkaisin ja heitin ne kirjojen irtosivujen kanssa samaan kasaan.
Ala-asteaikaiset piirustukset jäivät katsomatta ja kuvaamatta, kun ne lensivät vauhdikkaasti kartonkikeräyskasaan. Niihin en halunnut palata, vaikka alakouluikäisenä en tainnut vielä arvioida piirustustaitojani yhtä kriittisesti kuin nykyään.
Vanhempamme ja mummo ja pappa kehuivat ainakin tuotoksiamme kuin mestarimaalareiden teoksia.
Muistivihkoista pelastin tärkeimmän tuntuiset. Käsin ja kirjoituskoneella kirjoitetuista kirjeistä keräsin talteen jokaisen. Säilöin ne Teinareiden ja päiväkirjojen kera pahvilaatikkoon ja kuljetin kotiimme.
Samaan laatikkoon tallensin lapsuudenystäviltäni saamiani lahjoja, joita vintiltä yllätyksekseni löytyi.
Luin mummoni kauniilla käsialallaan kirjoittamat kirjeet ensimmäisenä.
Kotona piilotin pahvilaatikon vaatehuoneeseen odottamaan hetkeä, jolloin ehtisin käydä sen sisällön läpi ajatuksen kanssa.
Muistojen laatikko muistutti usein aamuisin vaatteita päälle valitessani olemassaolostaan, mutta kiireinen arki esti sen esiin ottamisen.
Muutamia kertoja harmittelin ystävilleni, etten ole ehtinyt lukea uudelleen kirjeitä ja päiväkirjoja.
Minua lohdutti, että samanlaisia läpikäymättömiä muistojen laatikoita tuntui olevan monen muunkin keski-ikäisen kodin kätköissä talletettuna.
Ne odottivat kärsivällisesti kiireetöntä hetkeä, jolloin niiden omistajat ehtisivät palata lapsuuden tunnelmiin.
Otin eilen laatikon esiin. Luin mummoni kauniilla käsialallaan kirjoittamat kirjeet ensimmäisenä. Sukupolvien välinen rakkaus tulvahti mieleeni. Viisaat mietteet tuntuivat tuovan valoa vuosikymmenten takaa tähän päivään.
Käsin kirjoitetun tekstin arvo tuntui aivan erilaiselta kuin kännykkään kymmeniä kertoja päivässä pompsahtavien viestien virta pystyy tarjoamaan.
Pitäisikö kirjoittaa tänään illalla käsin kirje kummitädille?
- Osaston luetuimmat
