Muistatko vielä vanhan ajan paperikauppoja? Uppouduin lapsena paperinukkejen, kiiltokuvien ja irtokarkkien maailmaan

Oletko käynyt paperikaupassa? Sellaisessa, jonka näyteikkunan katsominen saa jo mielen iloiseksi. Kortteja, kirjepapereita, muistivihkoja ja muuta pikkutytöistä aivan vastustamatonta.

Kävelin muutama viikko sitten paperikaupan ohi ja palasin mielessäni neljänkymmenen vuoden taakse. Hyppelin kevein askelin ylös rappusia osuuskaupan vastapäisen talon ovelle. Mummo avasi oven ja oven sisäpuolelle nauhalla kiinnitetty kello helähti. Asiakas oli astunut sisään liikkeeseen.

Mummo aikoi ostaa uuden muistivihkon. Edellinen oli täyttynyt resepteistä, kauniilla koukeroisella käsialalla kirjoitetuista, suvussa jo muutamien sukupolvien ajan kulkeneista tai lehdistä leikatuista.

Omien reseptien kirjoittaminen ylös ei olisi ollut välttämätöntä, koska mummo muistaisi ne vaikka keskellä yötä unesta herätettynä. Lehdistä leikattuja reseptejä oli mukava kerätä, vaikka niistä kaikkia ei välttämättä tullut koskaan kokeiltua. Omat tutut reseptit kelpasivat jokaviikkoiseen leivontaan. Ruislimppuja, ryynirieskaa, pullapitkoja, kaneliässiä ja Hanna-tädin kakkuja löytyi aina komerosta.

Mummo jäi juttelemaan paperikaupan pitäjän kanssa. Se sopi minulle, vaikka yleensä lapsista on lähes sietämättömintä, kun aikuiset jäävät toistensa kanssa suusta kiinni. Muistan kymmeniä kertoja, jolloin lapseni ovat kiskoneet minua ja isäänsä kädestä hokien samaan aikaan ”Mennään jo!” tai vaatineet erilaisissa tilanteissa jo etukäteen, että ”Ette jää sitten juttelemaan kenenkään kanssa.”

Minulle mummon juttelutuokio soi mahdollisuuden uppoutua paperinukkien ja kiiltokuvien maailmaan. Kassan vierestä hyllyltä löytyi toinen toistaan suloisempia paperinukkearkkeja. Tyttönuken hiukset taipuivat otsalle kauniille kiehkuroille ja näyttivät melkein oikeilta. Poikanukella oli kiiltävät juuri lankatun näköiset kengät.

Kiiltokuva-arkkeja oli iso pino. Kaikista kauneimmat oli kiinnitetty nastalla seinälle. Osa kuvista kimalsi kilpaa ikkunasta paistaneen auringon kanssa. Kimalletta rapisi sormilleni kiiltokuva-arkin peittävän suojamuovin aukinaisesta reunasta. Ravistin sormiani ja kimalteet leijuivat ilmassa.

Säilytin kotona kiiltokuvia pyöreässä metallisessa keksirasiassa. Sieltä valitsin aamuisin pieneen pahvirasiaan kukkia, lapsia ja eläimiä, joita raaskisin vaihtaa välitunnilla luokkakaverien kanssa.

Kultareunaiset kiiltokuvat Ruotsin kuninkaallisen perheen jäsenistä jäivät joka aamu keksirasiaan. Ne olin ostanut Tukholman vanhasta kaupungista. Kiiltokuva-arkki oli houkutellut paperikaupan ikkunassa astumaan sisään liikkeeseen. Äiti oli luvannut, että voin käydä ostamassa sen laivalla vaihtamillani kruunuilla.

Kaupassa mummo ja Elma tuntuivat lopettelevan jutteluaan. Kiirehdin irtokarkkihyllyn luo valitsemaan viidenkymmenen pennin edestä karkkeja. Kiiltokuvat ja paperinuket jäivät tällä kertaa odottamaan hyllylle.