• Onko suurperheen arki raskasta enää? Mummoni haki kaivosta vettä, keitti sen ja alkoi tiskata kaiken muun ohella

    Helppous on aina suhteellista. Arki voi olla raskasta, vaikka se somessa näyttäisi helpolta, kirjoittaa Terhi Peltokorpi kolumnissaan.
    Arkiset askareet vievät paljon aikaa, mutta kuinka paljon ne veivätkään aikaa ennen kodinkoneita?
    Arkiset askareet vievät paljon aikaa, mutta kuinka paljon ne veivätkään aikaa ennen kodinkoneita? Kuva: Jarkko Sirkiä
    Lukemisto|Koti
    6.7.202406:00
    Terhi Peltokorpi

    Keittiömme seinään on kiinnitetty pienellä teipinpalalla paperilappu, johon on kirjoitettu viikonpäivät ja niiden perään perheenjäsentemme nimet. Samanlainen keittiövuorolista saattaa löytyä monen muunkin perheen seinältä tai jääkaapin ovesta.

    Suurperheessä kotityöt eivät tekemällä lopu. Kun yhden asian saa valmiiksi, samaan aikaan on kehittynyt uusi työtä vaativa homma. Näin on erityisesti silloin, kun perheessä on useita pieniä innokkaita apulaisia. Heidän innokkuutensa tuottaa usein lisätyötä avun sijaan.

    Pienen leipurin työn jäljet näkyvät olohuoneessa asti. Minä ite -tyypin halu kaataa maito omaan lasiin voi johtaa keskisuureen siivousoperaatioon ja kahvinkeitto tulvaan keittiönpöydällä. Vanhemmalta vaaditaan pitkää pinnaa, kun lapset opettelevat kotitöitä.

    Arjen harmeista voi löytää myös huumorin aiheita. Tuttavani kertoi vastaavansa suurperheen ostoskärryn maitomäärän ihmettelijöille, että hänen pitää varata myös litra pöydälle kaatuvaksi. Pikkulapsiperhearjen keskellä ajatus ei aina huvittanut vaan pikemminkin tuskastutti. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin, hiukan etäisyyttä saatuani, lausahdus jo naurattaa.

    Lapsuuteni mummolassa mummo teki kotityöt sellaisella vauhdilla, että hitaampaa hirvitti. Meillä kotitöiden tekemiseen liittyy usein huomattavaa hitautta, vaikka kodinkoneet helpottavat hommia huikeasti.

    Lapsiperhearjen keskelläkin olen ehtinyt pohtimaan elämän helppoutta. Helppous voi kuulostaa tyrmäävältä, jos elämä on huolien täyttämää. Helppous on aina suhteellista. Arki voi olla raskasta, vaikka se somessa näyttäisi helpolta.

    Mummoni arki suurperheen äitinä oli niin täyttä, että kodin ulkopuolisen työn tekeminen olisi ollut lähes mahdotonta. Perheen arjen pyörittämisen ohella maalaistalossa riitti töitä myös navetassa ja pihalla. Kymmenvuotiaalla kuopuksellamme ei näistä ajoista ole vielä mitään käsitystä. Hänelle lankapuhelin ja radiokin ovat outoja kapistuksia.

    Kymmenvuotiaalle on itsestään selvää, että pyykkikone pesee likapyykit ja kuivausrumpu kuivaa ne. Pesukoneen musta aukko ei nielaise sukkien pareja, jos ne pestään omissa pyykkipusseissa ja palautetaan kuivausrummusta takaisin omistajalleen. Vanhempien ei tarvitse tällöin myöskään maanitella ketään lajittelemaan kodinhoitohuoneen pöydällä lojuvaa käsittämättömän suurta sukkaläjää.

    Kymmenvuotias ei tiedä myöskään mitään mummolan arjesta, jossa astioiden pesu aloitettiin pumppaamalla kylmä vesi käsipumpulla eteiskomerossa tai nostamalla se kaivosta ja kuumentamalla sen jälkeen vesi puuliedellä isossa padassa. Hänelle hankalinta on muistaa kerran viikossa oma vuoro täyttää astianpesukone ja tyhjentää se.

    Lapsuuteni mummolassa mummo teki kotityöt sellaisella vauhdilla, että hitaampaa hirvitti. Meillä kotitöiden tekemiseen liittyy usein huomattavaa hitautta, vaikka kodinkoneet helpottavat hommia huikeasti.

    Mummolla oli myös kyky asettaa myös rima sopivalle tasolle. Ei ole laiskuutta vaan järkevää ja tarpeellista armollisuutta laskea rimaa alemmaksi ja tehdä arjesta vähemmän kuormittavaa.

    Lisää aiheesta
    • Jouko Koskelon marjanpuhdistin herätti MT:n jutun ilmestymisen jälkeen runsaasti kiinnostusta.

      Tekniikka | Marjanpuhdistin, teollisuusklapikone, Sora-Sampo... Onko Pohjois-Pohjanmaa keksijöiden luvattu maa?

    • Ennallistamisasetuksen kansallinen keskustelu on vasta käynnistymässä. Minkä verran tulevat toimet tai rajoitukset kohdistuvat erilaisiin luontotyyppeihin, selviää vasta myöhemmin.

      Politiikka | Pidä ennallistamisen valmistelua silmällä – yksittäiselle metsänomistajalle vaikutus voi olla suuri

      Tilaajalle
    • Maatalous on tärkeä osa suomalaista huoltovarmuutta ja yhteiskuntamme varautumista, sanoo Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola. Kuvassa puintia Kurikan Jalasjärvellä.

      Maatalous | ”Turvallisuuden näkökulmasta maaseudun tärkein tehtävä on ruoan tuottaminen”, sanoo Puolustusvoiman komentaja

    • Vain faktoihin perustuen voimme kehittää EU:ta tasapainoisemmaksi, Petri Sarvamaa huomauttaa.

      Politiikka | Kuka katsoo EU:n varainkäytön perään?

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen