Tunnekylmän kasvatuksen seurauksista löytyy historian sivuilta karmaisevia esimerkkejä — tarkkanäköinen teos paljastaa lapsuuden pimeän ytimen

Anna-Liisa Ahokummun (s. 1984) kolmas romaani Kosminen tanssija on esseen omainen selvitys yhden suvun, mutta myös koko kansakunnan perimässä kulkevasta lapsuustraumasta.

Kaltoin kohdellut lapset siirtävät kokemaansa jälkikasvulleen, milloin tiedostaen, milloin ymmärtämättään. Kertoja on monin tavoin Ahokummun itsensä kaltainen kirjailija; hänellä on tekeillä tämä käsillä oleva teos.

Mutta lukukokemukselle sillä ei ole muuta merkitystä, kuin että esitetyn tajuaa syvästi sisäistetyksi. Terveysongelmien kanssa kipuileva kahden lapsen äiti haluaa kolmannen lapsen, riskeistä huolimatta. Psykoanalyytikko Alice Millerin (1923–2010) teokset ovat herättäneet hänessä tietoisuuden kolkon lapsuuden merkityksestä psyykelle.

Itsekin vaikutuin Millerin teoksen Alussa oli kasvatus (suom. 1985) todistusvoimasta. Esimerkkejä tunnekylmän, väkivaltaisen kasvatuksen seurauksista Miller löysi Adolf Hitleristä alkaen.

Kosminen tanssija käy läpi mitä perheelle tapahtuu uuden vauvahankkeen myötä ja miten lähisuku suhtautuu äidin intohimoon selvittää isovanhempia myöten, miten he ovat lapsiaan kohdelleet ja miten heitä itseään on lapsina kohdeltu.

Mutta uskaltaako nähdä lapsuutensa? Kertoja vertaa ajatteluaan merkittävien psykoanalyytikkojen näkemyksiin, kuten Sigmund Freudiin (1856–1933) ja tämän oman tiensä valinneeseen oppilaaseen Sándor Ferencziin (1873–1933).

Näiden tapaan hänkin ruotii Sofokleen tarinaa Oidipuksesta, joka ei kestä totuutta, vaan sokaisee itsensä voidakseen jatkaa elämää. Totuuden kohtaaminen on avain muutokseen. Ahokummun kertojaltakin se vaatii uskallusta: ”Kuinka totuuden voi nähdä ja sanoa ääneen tuhoutumatta.”

Teos kysyy lopulta enemmän kuin vastaa. Tutkija ei voi sitoutua teoriaansa, uudet kysymykset vaativat uusia vastauksia. Lapsuustraumoja, hylkäyskokemuksia, syntyy vanhemmista riippumattakin, kun pieni lapsi joutuu sairaalaan, eroon vanhemmistaan.

Sukupuolisuus on ihmisessä vauvasta vaariin. Ahokumpu kirjoittaa insestistä paljon. Kertojaa on häirinnyt isän sukupuolittunut katse. Kun hän aikuisena ottaa sen puheeksi, isä hämmentyy: ”Niinkö sinä minut koit?”

Kyse onkin aina myös yksilöstä, tulkinnasta. Voiko lapsuustraumoja, syitä ja syyllisyyksiä, koskaan avata kattavasti. Ahokumpu antaa yhden suvun ruumiinavaukseksi kutsumallaan esityksellä lukijan pohdinnoille monitahoisen taustan.

Anna-Liisa Ahokumpu: Kosminen tanssija. 244 s. Gummerus. Kuva: Gummerus