Jos lapsi kuulee vanhempiensa kommentoivan toistensa syömisiä ikävään sävyyn, sama viesti saattaa juurtua lapsenkin päähän, vaikka vanhemmat eivät kohdistaisi arvostelua suoraan lapseen. Kuvituskuvan henkilö ei liity juttuun. Kuva: Jaana Kankaanpää
Lapsuudessa aikuisilta kuullut kommentit voivat soida päässä vuosikymmeniä – ravitsemusterapeutti kertoo, mistä ruokahäpeä usein kumpuaa
Aikuisen ohimennen heittämä letkautus voi olla lapselle ponnahduslauta ruokaan liittyvään häpeään.Tilaajalle
Aikuinen saattaa kommentoida syömisiä niin ohimennen ja arkisesti, ettei hän edes tajua tekevänsä kasvavan lapsen tai nuoren ruoka- tai kehosuhteelle hallaa, kertoo ravitsemus- ja psykoterapeutti Maare Kauppinen. Kuvituskuvan henkilö ei liity juttuun. Kuva: Jaana KankaanpääTekisi mieli hakea buffetista santsilautanen, mutta en kehtaa. Toivottavasti kukaan ei huomaa, että käyn napsimassa laatikosta salaa karkkia. Varmaan joku huomauttaa lihomisestani, jos lähden ihmisten ilmoille.
Ruoka ja häpeä nivoutuvat yhteen monenlaisilla tavoilla, kertoo psykoterapeutti, ravitsemusterapeutti Maare Kauppinen.
”Kysymys kuuluu, miksi ihmeessä perustarpeen tyydyttäminen tuottaa häpeää.”
”Herkästi sanotaan, että eikö jo riitä tuo mässyttäminen tai että tuolla syömisellä sinusta tulee yhtä lihava kuin tädistäsi.”
Kauppisen mukaan ruokaan ja häpeään liittyvät juurisyyt ovat usein lapsuudessa, eivätkä kaikki edes pysty palauttamaan mieleen ensimmäistä tilannetta, jossa ovat tunteneet häpeää syömiseen liittyen.
Kauppinen antaa esimerkkejä tavallisista, arkisista tilanteista, jotka voivat aloittaa ruokahäpeän kertymisen.
Jos lapsella on esimerkiksi meneillään kasvupyrähdys, hänen energiantarpeensa voi tuntua aikuisen silmissä pohjattomalta entiseen verrattuna.
”Herkästi sanotaan, että eikö jo riitä tuo mässyttäminen tai että tuolla syömisellä sinusta tulee yhtä lihava kuin tädistäsi”, Kauppinen kuvailee.
Hän jatkaa, että olipa kyseessä vanhempi, isovanhempi, opettaja, valmentaja tai muu lapsen elämässä vaikuttava aikuinen, tällaisen kommentin sanominen tapahtuu usein ohimennen eikä aikuinen jälkikäteen välttämättä edes muista sanoneensa niin. Lapsen aivoihin kommentti voi kuitenkin jäädä kummittelemaan vuosikymmeniksi.
Vaikka syömiseen liittyvä kommentointi ei kohdistuisikaan suoraan lapseen, lapsi ei todellakaan ole immuuni aikuisten keskinäiselle puheelle. Kauppinen huomauttaa, että jos aikuiset huomauttelevat keskenään toisensa syömisestä, lihomisesta tai laihtumisesta, lapsen korvat tallentavat tällaisetkin kommentit.
”Jos vaikka tyttö kuulee, miten isä puhuu rumasti äidin syömisistä, tyttö saattaa jatkossa ajatella, ettei nainen saa syödä nälkäänsä, vaan mahdollisimman vähän”, Kauppinen kuvailee.
Lapsuudenaikaisten aikuisten äänet voivat soida päässä uskomattoman pitkään, Kauppinen huomauttaa.
”Päänsisäiselle äänelle kannattaa sanoa vastalauseeksi, että olen aikuinen ja minulla on pihatöiden jälkeen kiljuva nälkä, joten saan ottaa toisenkin lautasellisen.”
Oma lukunsa ovat lapsuudessa opitut kummalliset totuudet, Kauppinen lisää. Monelle on lapsena toitotettu esimerkiksi, ettei nyt saa syödä mitään, etenkään karkkia, sillä päivällisaika on tunnin päästä.
Kauppinen huomauttaa, että jos lapsi on nälkäinen ennen varsinaista ateria-aikaa, usein kyse on siitä, että aikuisen ajatus ateriarytmistä on pettänyt. Tällaisessa tilanteessa aikuisen kannattaa Kauppisen mukaan miettiä, pitääkö mieluummin jääräpäisesti kiinni omasta, jo pilalle menneestä suunnitelmastaan, vai helpottaako lapsen oloa pikku välipalalla, kuten hedelmällä.
Jos taas ollaan vaikka automatkalla, eikä siihen hätään ole tarjolla muuta kuin karkkia, Kauppinen suosittelee antamaan lapselle mieluummin vaikka kolme namia pahimpaan verensokeripulaan kuin ottamaan riskin, että koko autolastillinen ihmisiä joutuu kärsimään nälkäkiukkuisen lapsen raivoa perille asti.
Karkkien syöminen on monelle ruokahäpeän syvää ydintä. Kuva: Kimmo HaimiKarkit ovat muutenkin ruokahäpeän syvää ydintä, Kauppinen kertoo. Yksi tavallinen tarina on se, että vanhemmat yrittävät rajoittaa jälkikasvunsa karkinsyönnin nollaan ja mutustavat itse namia salassa.
”Harvoin ne herkut kuitenkaan salassa pysyvät. Lapset oppivat, että karkki on salaista ja häpeällistä ja siten heidän mielestään erittäin kiehtovaa.”
Vielä viitisen vuotta sitten julkisessa keskustelussa puhuttiin kehorauhasta ja jokaisen oikeudesta näyttää siltä kuin näyttää. Kauppinen on harmikseen havainnut, että kehopositiivisuuden sijaan laihuuden ihannointi on taas nostanut päätään.
”Jos aikuisenkaan on vaikea hyväksyä omaa kehoaan, miten hankalaa se onkaan tässä ilmapiirissä lapselle, joka kokee olevansa lihava ja vääränlainen, vaikka hän on oikeasti vain kasvanut nopeammin kuin ikätoverinsa”, Kauppinen muotoilee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
