Isoaro kirjoittaa muistikirjaansa lähes päivittäin. Tällä kertaa kynäkin löytyi laukusta, usein se on nimittäin kadoksissa. Kuva: Lari Lievonen
Anna Elina haluaisi omistaa vähemmän rompetta, mutta karsiminen tuntuu vaikealta – niin syntyi lempeä sanakapina
Kirjailija Anna Elina Isoaro välttää tavaroiden ostamista, mutta silti koti tuntuu täyttyvän kaikenlaisesta romppeesta. Tavaravyörystä syntyi runokirja lapsille.Tilaajalle
Anna Elina Isoaro on kirjoittanut runoja siitä lähtien, kun oppi kirjoittamaan. Lapsena hän askarteli riimeistään pieniä runokirjoja. Kuva: Lari LievonenLasten lelujen mukana tuleva epämääräinen sälä ja silppu. Laatikon pohjalle jääneet vanhat laturit ja johdot, joiden käyttötarkoitus on jo aikaa sitten unohtunut.
Nämä ovat Anna Elina Isoaron inhokkitavaroita. Jottei tämä artikkeli lähtisi heti ensimmäisiltä riveiltä aivan kurjaan suuntaan, tässä on Isoaron suosikkitavaroita: sedän puolison valmistamat teekupit, soittimet ja painetut kirjat, joita ei voi koskaan olla liikaa.
”Vaikka on niitä välillä ollut vähän liikaa. Joskus olen miettinyt, pitäisikö jotain karsia, ettei tarvitsisi aina ostaa uutta hyllypätkää”, Isoaro tunnustaa.
Ja ai niin, onhan suosikkiesineiden joukossa yksi turhakkeeksikin tituleerattu tavara.
”Tykkään salaattilingostani todella paljon. Myös blenderi, jolla teen aamu- ja iltapalasmoothiet, on rakas kodinkone ja käyttöesine.”
Tavarapohdinnat taipuivat kirjailijan mielessä ja näppäimistössä runoiksi, joita voi lukea syyskuun alussa ilmestyneestä lastenrunokirjasta Tavara-avaruus (WSOY).
Isoaron ajatukset ihanista ja kamalista tavaroista kuulostavat varsin samaistuttavilta.
Lapsena Isoaro haaveili ikätovereidensa tavoin lahjavuorista lelukuvastoja selaillen, mutta iän myötä ihanteet ovat muuttuneet.
”Olen aika kulutuskriittinen ja vältän uuden tavaran ostamista, mutta silti kotona on todella paljon tavaraa.”
Lapsiperheen kaappeihin ja lattioille tuntuu kerääntyvän roinaa kuin itsestään, ja moneen kamppeeseen voi liittyä jokin tärkeä muisto tai tarina. Kun Isoaro on kaiken lisäksi huono karsimaan, ei ihme, että maailman lisäksi oma koti tuntuu ajoittain hukkuvan kaikenlaiseen kamaan.
”Tavaran heittäminen roskikseen tuntuu kauhealta. Toivoisin, että tavaralle löytyisi vielä jokin tarkoitus, mutta ei laatikossa pyörivillä suklaamunien leluilla ole muillekaan mitään virkaa.”
Isoaro on kipuillut omien lastensa tavarahaaveiden äärellä. Uuden lelun tuottama ilo kestää vain hetken, ja sitten kapine katoaakin kaltaistensa joukkoon.
Eräänä jouluna Isoaro kasasi tyttärelleen tavarajoulukalenterin lapsen omista, kaappien perukoille unohtuneista tavaroista.
”Ensin hän sanoi, ettei siinä ole mitään järkeä, mutta lopulta siitä tuli hauska juttu. Aina ei tarvitse hankkia uutta tilpehööriä.”
Nykylasten haaveet saavat lelukuvastoja ja televisiomainoksia vahvempaa polttoainetta. Kun puhelin syytää silmille kiinalaisten halpakauppajättien mainoksia, joutuu vanhempi tämän tästä torppaamaan lapsen ostostoiveita.
Isoaron ei oikeastaan ollut tarkoitus kirjoittaa lastenrunoja, vaan hänen työpöydällään oli neljäs aikuisille suunnattu runokirja.
”Tämä on vähän sellainen salarakas. Minun oli tarkoitus kirjoittaa loruja aikuisille, mutta rinnalla alkoi syntyä lastenrunoja.”
Aluksi Isoaro kirjoitti runoja pöytälaatikkoon, mutta kun tekstejä vain syntyi, alkoivat ne lopulta tuntua kirjan kivijalalta.
Seuraavaksi piti löytää runokirjalle punainen lanka. Isoaro huomasi kirjoittaneensa paljon personoiduista, henkiin herätetyistä esineistä.
”Apurahaa hakiessa täytyy olla suunnitelma ja suuntaviivoja. Halusin, että kirja ei ole vain hauskoja esineitä, vaan voisin käsitellä ihmisen ja tavaran suhdetta.”
Kun Isoaro sai lastenrunoille apurahan, pöytälaatikkoon kirjoitetusta salarakkaasta tulikin ihan virallisesti työtä.
Ennen Tavara-avaruutta Isoaro on julkaissut kolme aikuisten runokokoelmaa.
Ero lapsille ja aikuisille kirjoitettujen runojen välillä on epäselvä, joskus täysin olematon. Isoaro ajattelee, että lastenrunoissa on enemmän leikillisyyttä kuin aikuisille kirjoitetuissa teksteissä. Lisäksi aikuisille kirjoitetaan yleensä vapaamittaisia runoja, kun taas lastenrunoissa riimien käyttö on voimissaan.
Toisaalta uuden kirjan nimikkoruno Tavara-avaruus voisi hyvin olla osa aikuisten runokokoelmaa:
”Avaruuden tavaraa kutsutaan avaruusromuksi. / Ja vielä silloin kun olemme palanneet takaisin maan tomuksi / jää jälkeemme maatumattomat kuoret / – tavararöykkiöt, tavaravuoret.”
”Halusin ryhtyä lastenkirjailijaksi, mutta ensin piti kirjoittaa aikuisille.”
Työpäivän aikana Anna Elina Isoaro ei kirjoita suurta tekstimassaa, vaan jahtaa täydellistä lausetta tai kiteytynyttä ajatusta. Kävelyllä ajatukset lähtevät liikkeelle. Kuva: Lari LievonenOn oikeastaan ihme, että Isoaro julkaisee lastenrunokokoelman vasta 14 vuotta esikoiskirjansa jälkeen. Jo opiskellessaan kirjoittamista Oriveden opistossa, hän sai kehuja kirjoittamistaan lastenrunoista.
Silti hänen ensimmäiset kolme teostaan olivat aikuisten runokirjoja, minkä jälkeen hän siirtyi lastenkuvakirjojen puolelle.
”Luulen, että olen silloin nuorempana hakenut ensin jotain uskottavuutta. Halusin ryhtyä lastenkirjailijaksi, mutta ensin piti kirjoittaa aikuisille.”
Unelmastaan huolimatta Isoaro kirjoitti ensimmäisen lastenkirjansakin vähän vahingossa. Runokirjassaan Tämänilmaiset (Aviador, 2019) Isoaro käsittelee henkilökohtaista tragediaa: vauvan kuolemista kohtuun.
Runojen lisäksi aiheesta alkoi punoutua tarina, joka lopulta muovautui Sinä yönä tuli talvi -kirjaksi (WSOY, 2021).
”Siitä kirjasta tuli iso startti lastenkirjailijan uralle. Löysin loistavan kuvittajatyöparin, pääsin isoon kustantamoon, Hesarissa oli aukeaman juttu, voitin palkintoja ja tuli käännöksiä. Se oli poikkeuksellista lastenkirjalle.”
Yhdessä kuvittaja Mira Malliuksen kanssa syntyi vielä kaksi lasten kuvakirjaa sekä lastenrunokirja. Seuraavaksi pitäisi saada eteenpäin aikuistenrunoja, joiden rinnalla Tavara-avaruus alkoi syntyä.
”Neljäs aikuisten runokokoelma on ollut yllättävän vaikea. Kirjoittajana haluan tehdä aina jotain uutta, siksi tämä on ollut työläämpää.”
Ehkä seuraava uusi asia voisikin olla romaani tai nuortenkirja.
”Ovet ovat auki moneen suuntaan.”
Tytär kysyi Anna Elina Isoarolta kerran, miksi hän ei kirjoita runoja lapsille. "Oli ihanaa, kun oma lapsi kysyy sellaista. Mietin, että no voinhan minä kirjoittaa." Kuva: Lari LievonenVaikka Isoaron ura lastenkirjailijana sai näyttävän alun, on tunnustettu tosiseikka se, ettei kirjailija – eikä varsinkaan lastenkirjailija tai runoilija – kieriskele rikkauksissa.
Juuri nyt Isoaron tilanne on kuitenkin varsin hyvä: tammikuussa alkoi valtion kolmivuotinen taitelija-apuraha. Se on pisin hänen tähän asti saamistaan apurahoista.
”Se on tuonut rauhaa, etenkin kun kulttuurin rahoituksen tilanne on nyt niin haastava ja tuulinen.”
Seuraavien parin vuoden aikana Isoaro toivoo kirjoittavansa vielä jotain aivan uuttakin.
”Apuraha on todella iso onnenpotku. Ja oikeastaan välttämättömyys, että pystyy runoja ja lastenkirjoja päätoimisesti tekemään.”
”Ovet ovat auki moneen suuntaan.”
Sekä runo- että kuvakirjoissa täytyy osata tiivistää ajatuksensa niukkaan sanamäärään. Isoaro kokeekin olevan enemmän hetkien ja tunnelmien rakentaja kuin tarinankertoja. Kuva: Lari LievonenAnna Elina Isoaro
Akaassa asuva runoilija ja lastenkirjailija.
Valmistunut filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta pääaineenaan kirjallisuus. Opiskellut kirjoittamista Oriveden opistossa.
Julkaissut kolme aikuisten runoteosta, kolme lasten kuvakirjaa sekä syyskuun alussa ilmestyneen lastenrunoteoksen Tavara-avaruus.
Toimi kirjallisuuden läänintaiteilijana Pirkanmaalla 2018–2022.
Voittanut 2011 Runo-Kaarina-palkinnon, 2017 ja 2020 Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon, 2021 Botnia-palkinnon ja 2022 Punni-kunniamaininnan.
Ollut 2020 Tanssiva karhu ja 2023 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia -ehdokkaana.
Perheeseen kuuluvat puoliso sekä 15- ja 10-vuotiaat lapset.
Harrastaa musiikkia monessa muodossa. On laulanut pitkään kuorossa, tällä hetkellä soittaa selloa bändissä. Lisäksi käy kävelyillä ja jumppaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
