

Oliko Stalinin huippuvakoojattaren Zoja Jartsevan (1907–1992) tähtäimessä marsalkka Mannerheimin värväys?
Historianharrastajat tuntevat kyllä Zojan puolison Boris Jartsevin. Neuvostoliiton suurlähetystön toinen lähetyssihteeri ehdotti vuonna 1938 Suomen hallituksen ministereille yhteistä puolustusratkaisua sodan välttämiseksi.
Tietokirjailija ja entinen päätoimittaja Martti Backman on eläkepäivinään perehtynyt Zojan mysteeriin. Vieläkään ei varmasti tiedetä, mitä mestarivakooja puuhasi Helsingissä vuosina 1934–1939.
”Suomalaisista arkistoista ei löytynyt dokumentteja Zoja Jartsevasta, joten minun täytyy päätellä tiettyjä asioita ja käyttää myös mielikuvitustani. Ammattitaitoisena vakoojana Zoja on takuulla pyrkinyt saamaan kontaktin Mannerheimiin. Hän oli vakoojana paljon kovempi tekijä kuin miehensä Boris.”
Suomalaisista arkistoista ei löytynyt faktatietoa tai dokumentteja Zoja Jartsevasta, joten minun täytyy päätellä tiettyjä asioita ja käyttää myös mielikuvitustani.

Zoja Jartsevan peitevirka Neuvostoliiton Helsingin lähetystössä oli matkatoimisto Inturistin toimipisteen hoitaminen. Todellisuudessa nainen oli Stalinin salainen agentti peitenimellä ”Irina”.
Helsingissä Zoja kohtasi tulevan aviomiehensä Boris Jartsevin, ja he menivät vihille 1936. Boris ja Zoja hoitivat Neuvostoliiton salaisen palvelun NKVD:n asioita Suomessa, ja kaksikon välillä oli aluksi hankauksia.
”Zoja lähetti Moskovaan kirjeen ja pyysi, että uusi esimies Boris kutsuttaisiin kotimaahan. Pääpaikalta vastattiin: pulinat pois. Pian kaksikon välille syntyi työpaikkaromanssi ja se syveni rakkaudeksi.”
Backman löysi Kansallisarkiston aineistoluettelosta valtiollisen poliisin asiakirjakansion otsikolla: ”Inturist”, mutta valitettavasti mappi oli typötyhjä.
”Etsivä Keskuspoliisi ja myöhempi Valtiollinen poliisi seurasi päivittäin neuvostolähetystön toimintaa, mutta kaikki tiedot Jartsevasta on hävitetty. Arkistojen puhdistus on tapahtunut syksystä 1944 lähtien, kun valvontakomissio saapui Suomeen ja kommunistit valtasivat Valtiollisen poliisin.”
Niukoista dokumenteista Backman on koonnut faktaromaanin vakoojan vaiheikkaasta elämästä.

Kun Boris Jartsev sai Kremlistä toimeksiannon ottaa yhteyttä Suomen poliittiseen johtoon, hänen puolisonsa Zoja hoiti todennäköisesti sotilaslinjan, Backman väittää.
”Se tiedetään varmasti, että Neuvostoliitossa tähdättiin kohdemaan korkeimpaan sotilaalliseen ja poliittiseen johtoon. Zojan Mannerheimin värväystä tukevat tapahtumat ennen ja jälkeen aktiivista operaatiota.”
Tietokirjailija muistuttaa, että Mannerheim ja Jartseva puhuivat yhteistä kieltä venäjää.
Backmanin mukaan Mannerheim edusti suhteessa Neuvostoliittoon realistista koulukuntaa. Hän oli syvästi kiintynyt vanhaan keisarilliseen Venäjään, mutta vihasi bolševikkeja.
”Arvelen, että Zoja sai yhteyden Mannerheimiin, mutta marsalkka onnistui käyttämään kontaktia myös omaksi ja Suomen hyödyksi.”


Martti Backman huomauttaa, että Stalinin Neuvostoliitto kohteli Mannerheimia ja Suomea sotien jälkeen lempeästi.
”Kun Venäjän presidentti Vladimir Putin teki ensimmäisen valtiovierailun Suomeen 2001, hänellä oli yksi toivomus ohjelmasta. Putin halusi käydä laskemassa seppeleen Mannerheimin haudalle Hietaniemessä. Juuri Venäjän tiedustelupiireissä kunnioitetaan suuresti Mannerheimia”, Backman sanoo.
Zoja Jartsevan ykkösvakooja Suomessa oli Hella Wuolijoki, joka kirjoitti neuvostolähetystölle säännöllisiä poliittisia raportteja peitenimellä ”Poet”.
Talvisodan alla 1939 Jartsevit siirtyivät länsinaapuriin ja jatkoivat Tukholmassa Suomen asioiden hoitamista. Backmanin mukaan Zoja oli miehensä kanssa keskeisessä roolissa sekä talvisodan että jatkosodan rauhantunnusteluissa.
”Zoja Jartseva yritti parhaansa mukaan sotkea asioita Tukholmasta käsin. Huolimatta Zojan sabotaasista Suomen saavutukset olivat satumaisen hyvät kummassakin neuvottelussa, kun uhkana olivat Baltian tie ja Katynin joukkomurhat.”

Neuvosto-Venäjän vakoilu osasi käyttää erityisesti hyödykseen karismaattisia ja viehätysvoimaisia naisia. Aikalaiset ovat kuvanneet Zojaa näyttäväksi ilmestykseksi.
”Venäläiset naisagentit eivät olleet pelkästään hemaisevia houkutuslintuja eli hunaja-ansoja. Vakoojat olivat myös älykkäitä ja laajasti sivistyneitä naisia”, Backman sanoo.
Hyviä esimerkkejä suomalaistaustaisista mutta Venäjälle emigroituneista naisvakoilijoista ovat Otto Wille Kuusisen entinen vaimo Aino Kuusinen ja laskuvarjolla Suomeen jatkosodan aikana pudotettu desantti Kerttu Nuorteva.
”Minulle kirkastui, että Nuorteva oli nimenomaan Hellan ja Zojan agentteja. Talvisodan puhjettua Venäjän vakoilun yhteydet Suomeen katkesivat, ja tänne oli pakko saada uusi tiedustelija radiolla varustettuna”, Backman kertoo.


Zoja Jartsevan toimintaan sodan aikana Tukholmassa oltiin tyytyväisiä, koska hänet ylennettiin everstiksi ja NKVD:n ulkomaantiedustelun Saksan osaston johtajaksi. Boris sen sijaan kuoli hämäräksi jääneessä auto-onnettomuudessa vuonna 1947.
Backman yllättyi tiedosta, että ”Stalinin pyöveliksi” kutsuttu pahamaineinen Lavrenti Berija ajoi liberaalisti vuonna 1953 Saksojen yhdistymistä.
Berija lähetti luottonaisensa Zojan selvittämään mielialoja Länsi-Saksassa, mutta DDR:n kansannousu kesäkuussa 1953 keskeytti suunnitelmat. Politbyroo syrjäytti Berijan ja hänet teloitettiin joulukuussa 1953.
”Zojaa arvostettiin niin paljon, että naista ei laitettu teloitusryhmän eteen tai vankilaan. Hänet erotettiin turvallisuuspalvelusta ja Zoja lähti vankileirin apulaiskomentajaksi Vorkutaan.”

Zojan palattua Moskovaan NKVD oli lakkautettu ja samoja tehtäviä hoiti valtion turvallisuuskomitea KGB. Zojan lähin esimies Pavel Sudoplatov istui 15 vuoden vankilatuomiotaan, joten vakooja aloitti uuden uran lastenkirjailijana.
Tyttönimellään Zoja kirjoitti parisenkymmentä lastenkirjaa, ja niitä painettiin lähes 22 miljoonaa kappaletta. Esimerkiksi Leninin lapsuudesta kertovia kirjoja luettiin kaikissa Neuvostoliiton kouluissa.

Zojan vakoilijahahmo esiintyy yllättäen myös elokuvassa Salainen agentti 007 Istanbulissa. James Bondin luoja Ian Fleming on myöntänyt, että Zoja on karmean neuvostovakoojan Rosa Klebbin esikuva.
”Klebb muistetaan muun muassa korkokengästään, jonka kärjestä ponnahti esiin tikari. Vakoilijakirjallisuudessa on korostettu Zojan äärimmäistä kovuutta, mutta hän oli paljon viehätysvoimaisempi kuin Bond-elokuvan naiskonna”, Backman painottaa.
Zoja Voskresenskaja kuoli 8. tammikuuta 1992 kesämökillään lähellä Moskovaa juuri Neuvostoliiton romahtaessa. Hänen kahden poikansa vaiheista ei löydy tietoa lähteistä.