• Vauvojen muisti ei ole niin huono kuin moni luulee

    Pienet lapset oppivat tunnistamaan eli muistamaan äitinsä kasvot jo ensi päivinään.
    Kuva: Timo Filpus
    Koti|Perhe
    1.5.202513:06
    Heikki Arvilommi

    Mehän emme muista mitään ensi vuosistamme. Ensimmäinen muistikuva voi ajoittua muutaman vuoden ikään, mutta ehkä yleisemmin tyypillisesti eka koulupäivään. Tällä lapsuuden muistittomuudelle on termikin: infantiili amnesia.

    Ovatko vauvan aivot niin kehittymättömät, ettei muistilla ole kotia? Eli eikö muistia tai muistoja voi varastoida vai eikö niitä myöhemmin pystytä kaivamaan esiin eli palauttamaan mieleen?

    Yalen yliopiston vetämässä tutkimuksessa Yhdysvalloissa todettiin, että syy ei ole ainakaan vauvan aivoissa, sillä vauvan havainnot aktivoivat selvästi hippokampusta eli aivojen muistin aluetta.

    Ovatko vauvan aivot niin kehittymättömät, ettei muistilla ole kotia?

    Tutkimuksessa oli mukana 24 lasta, iältään nelikuisista kaksivuotiaisiin. Vauvoille ja taaperoille näytettiin kuvaa kasvoista, esineistä tai näkymistä kahden sekunnin ajan ja kahden minuutin jälkeen samaa kuvaa muiden kuvien joukossa.

    Reaktiota mitattiin silmän liikkeitä seuraamalla. Vauvat nimittäin katsovat pitempään tuttuja hahmoja. Samalla seurattiin aivojen magneettikuvauksella eri aivoalueiden aktivoitumista.

    Lapset katsoivat tuttua kuvaa kauemmin kuin uusia. Magneettikuvissa näkyi hippokampuksessa sitä selvempi aktivaatio mitä kauemmin lapsi katsoi kuvaa sen uudestaan nähtyään.

    Aktivaatio oli vahvinta hippokampuksen takaosassa, johon muistin tiedetään varastoituvan. Ilmiö näkyi nuoremmillakin, mutta vahvimmin yli vuoden ikäisillä. Johtopäätöksenä oli, että vauvoillakin aivot keräävät muistia ja muistoja.

    Alle vuoden iässä vauva oppii myös painamaan kytkimestä sähköjunan käyntiin ja muistaa tämän taidon seuraavanakin päivänä.

    Alun kysymykseen infantiilin amnesian vaihtoehtoisista selityksistä jää siis jäljelle aikuisen kyvyttömyys kaivaa muistoja esille aivojen sopukoista. Miksi näin on, jää auki.

    Vaikka tässä tutkimuksessa saatiinkin oikein aivokuvauksin konkreettista näyttöä vauvojen muistista, ei tulos yllätä. Onhan koettu, että vauvat oppivat tunnistamaan eli muistamaan äitinsä kasvot jo ensi päivinään ja tervehtivät muitakin tuttuja jo muutaman kuukauden iässä hymyllä.

    Tutkimuksissakin on todettu, että alle puolen vuoden iässä vauvat oppivat potkimaan mobilen liikkeelle. Alle vuoden iässä vauva oppii myös painamaan kytkimestä sähköjunan käyntiin ja muistaa tämän taidon seuraavanakin päivänä.

    Lähde: Science
    Lisää aiheesta
    • Liikunta on helppo ja halpa keino unilääkkeiden sijaan.

      Hyvinvointi | Jos kärsit unettomuudesta, kannattaa kokeilla tätä liikuntalajia

      Tilaajalle
    • Rosmariinissa ja salviassa on karnitiinihappoa. Se on aminohappo, jota saa myös eläinperäisistä tuotteista.

      Hyvinvointi | Suosituista mausteista saattaa löytyä jopa parannuskeino Alzheimerin tautiin

      Tilaajalle
    • Navigaattoreihin voi yleensä luottaa, mutta entä kun järjestelmään tulee häiriö?

      Hyvinvointi | Navigaattorin käyttö voi johtaa muistin menetykseen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    vauvojen muisti
    muisti
    aivotutkimus
    infantiili amnesia
    hippokampus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin