

Texasin yliopiston muistia tutkinut psykologi Adrian Ward hätkähti, kun auton navigaattorin reistaillessa hän ei enää löytänytkään ystävänsä asunnolle. Paikkaan, jossa vierailut olivat rutiinia. Tällä tarinalla alkaa tiedelehti Naturen tuore artikkeli digimaailman vaikutuksista muistiimme.
Wardin kokemuksen vahvistaa tutkimus navigaattorin käytöstä ajosimulaattorissa. Navigaattoria käyttäneet olivat yhtä huonoja löytämään perille kuin ne, jotka eivät olleet koskaan aikaisemmin paikalla käyneet. Eiköhän tämä kokemus ole nykyään varsin tuttu meikäläisillekin autoilijoille.
Viime vuosina on julkaistu huolta aiheuttavia tutkimuksia internetin vaikutuksista muistiin.
On luotu jopa termi digital amnesia eli digitaalinen muistinmenetys. Se kuvaa tilannetta, jossa menetämme muistimme, kun emme sitä enää käytä. Muisti on laitteissamme. Oxfordissakin valittiin vuoden uudissanaksi brainrot eli aivomätä tai aivolaho. Se kuvaa tilaa, jossa somesta ja netistä pursuava turha tieto valtaa aivomme.
Toistakymmentä vuotta sitten julkaistu tutkimus synnytti termin google-efekti. Ihmiset käyttävät nettiä ulkoisena muistipankkina ja siten heikentävät omaa muistiaan.
Koehenkilöt muistivat jälkikäteen huonommin muistiinpanojensa sisällön, jos heille oli kerrottu koneen tallentavan eikä hävittävän ne. Googlaus myös harhauttaa luulottelemaan suuria omasta tietopääomasta.

Toisaalta on myös esitetty tuloksia, joissa digilaitteiden vaikutukset muistiin ovat myönteisiä. Ajatellaan ihmisten pienentävän muistitaakkaansa laitteiden avulla. Miksi rasittaa muistia, kun käsillä on aina älypuhelin. Tämä pätee arkisten asioiden, kuten puhelinnumeroiden, salasanojen, osoitteiden ja päiväohjelmien kohdalla. Omien aivojen muistitila jää tärkeämpään käyttöön.
Kokonaan uuden uhan muistille luo tekoäly. Se voi vaikuttaa oppimiseen ja muistiin nettiäkin tehokkaammalla tavalla, laiskistaa ja vääristää. Tekoäly on vain vielä niin uusi ja nopeasti kehittyvä, ettei siitä ole ehditty kunnon tutkimuksia tehdä. Jo nyt on kuitenkin tarjolla kuvista, videoista ja äänityksistä tekoälyllä luotuja hahmoja edesmenneistä läheisistä, joiden kanssa voi seurustella ja luoda muistoja.