
Tekoäly on päihittänyt lääkärit monissa erikoislääkärien tenteissä. Näin on raportoitu käyneen esimerkiksi Euroopan sydänlääkäreille, turkkilaisille kirurgeille, sisätautilääkäreille Israelissa ja Saksan gynekologeille.
Tekoälyä on käytetty testaajana myös alkavan dementian havaitsemiseen.
Israelissa neurologit oivalsivat, ettei itse testaajaa eli tekoälyä ole testattu. Brittien lääkärilehden perinteisessä joulunumerossa he raportoivat nyt, että monella tekoälyllä on itsellään alkavan muistisairauden merkkejä.
Tutkijat tekivät viidelle yleiselle tekoälyohjelmalle testisarjan, jota käytetään potilailla alkavan muistisairauden toteamiseen.Testatut tekoälyt olivat Chat GPT 4 ja 4o-versiot, Geminin kaksi versiota sekä Claude.
Perustestinä oli MoCa-testi, jossa vastataan kysymyksiin ja tehdään lyhyitä tehtäviä. Niillä testataan muistia, tarkkaavaisuutta, kieltä, toiminnanohjausta ja visuaalisia taitoja.
Mukana oli tuttu kellon (10 yli 11) piirtäminen ja tehtävä, jossa paperilla olevat numeroidut ympyrät piti yhdistää viivalla numerojärjestyksessä.
Testissä terveet saavat täydet 30 pinnaa ja alkavan muistihäiriön raja on 26 pistettä.
Tuloksia arvioivat kokenut neurologi ja muistihäiriöiden spesialisti.
Tutkijoiden mukaan tulokset haastavat tekoälyn uskottavuutta lääketieteessä.
Aika ja viikonpäivä menivät kaikilta tekoälyiltä oikein, paikan tunnisti vain yksi. Jokin tekoäly totesi nenäkkäästi, että paikka on se missä testaaja juuri nyt on.
Tutkijat huomauttavat, että tällainen vastaus on tyypillinen dementiapotilaille.
Kaksi tekoälyä ei myöskään pystynyt muistamaan viittä lueteltua sanaa. Piirrostehtävistä ei suoriutunut virheettä yksikään. Osa virheistä oli tyypillisiä dementiapotilaille, kuten kellotaulun piirtäminen avokadon muotoon.
Chat GPT 4o sai ainoana nipin napin hyväksyttävän tuloksen, 26/30 pistettä. Huonoin sai vain 16/30 pistettä.
Ehkä vähän pilke silmäkulmassa tutkijat toteavat, että vanhemmilla tekoälyversioilla dementian oireita on enemmän ihan niin kuin iäkkäillä ihmisilläkin.
Tutkijoiden kommentin mukaan tulokset haastavat tekoälyn uskottavuutta lääketieteessä. Potilas voi kyseenalaistaa tekoälyn käytön muistitesteissä, koska testaajalla itsellään on ainakin alkava muistisairaus.