• Liljan ja Railin tanssiseikkailu tuo yhteen nuoret ja vanhat

    Lämminhenkinen lastenkirja muistuttaa, että kukaan ei ole liian vanha tekemään asioita, joista nauttii.
    Ninka Reitun kuvitus on kaunis, vauhdikas ja simppelimpi kuin monissa lastenkirjoissa. Mila Teräs on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja, aikuisten romaaneja sekä oppikirjoja.
    Ninka Reitun kuvitus on kaunis, vauhdikas ja simppelimpi kuin monissa lastenkirjoissa. Mila Teräs on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja, aikuisten romaaneja sekä oppikirjoja. Kuva: Marjo Tynkkynen/Otava, Karisto
    Koti|Kirjallisuus
    2.5.202611:00
    Arvio
    Paula Liesmäki

    Liljan lumitanssi -kirjassa Lilja harjoittelee balettia pihassa. Läheisestä vanhainkodista paikalle pölähtää Raili, joka vie tytön balettitunnille.

    Railikin pääsee mukaan tanssin pyörteisiin ja keksii ehdottaa, että balettikoulun lapset esiintyisivät vanhainkodissa.

    Mummot ja papat haluavat tanssia mukana pyörätuoleissaan. Yhdessä tanssiminen on ihanaa, tuumaa Lilja.

    Kirjassa on mukavaa, että kiireiset vanhemmat ovat pois laskuista. Kun äidillä on kiirettä ja kokouksia, tilaa saavat muut ikäpolvet. Lapset ja ikäihmiset puuhaavat yhdessä.

    Kirja kuuluu Kirjakirppu-sarjaan, joka on tarkoitettu lukemista harjoitteleville lapsille. Tekstit ovat lyhyitä, ne on kirjoitettu isolla ja tavutettu.

    Tekstit ovat lyhyitä, ne on kirjoitettu isolla ja tavutettu.

    Teksti on pienille sopivan simppeliä. Tanssimista, musiikin nostattamia tunteita, jännitystä ja uskallusta yrittää vaikeita asioita kuvaillaan osuvasti.

    3–6-vuotiaille tarkoitettu kirja kiinnostaa 5-vuotiasta. Hän lukee tekstejä keskittyneesti. Kauniit tanssivaatteet kiinnostavat häntä.

    Ninka Reitun kuvitus on kaunis, vauhdikas ja simppelimpi kuin monissa lastenkirjoissa. Kansikuva vie ajatukset lumiseen talveen. On virkistävää, että nyt liikutaan talvisessa vuodenajassa.

    Mila Teräs on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja, aikuisten romaaneja sekä oppikirjoja.

    Kirja välittää myös viestin, että kukaan ei ole liian vanha tekemään asioita, joista nauttii. Joskus se vaatii vain pientä rohkaisua.

    Mila Teräs ja Ninka Reittu: Liljan lumitanssi. 2025. Karisto. 30 s.
    Mila Teräs ja Ninka Reittu: Liljan lumitanssi. 2025. Karisto. 30 s. Kuva: Karisto
    Lisää aiheesta
    • Hannu Laakson Me Oravaiset -kirja ilmestyi maaliskuussa.

      Kirjallisuus | Tiesitkö? Oravan herkkuruoka on monen ihmisenkin mieleen

    • Maria Kangaskortet palkittiin vuoden 2025 perhevaikuttajana Tubecon-tapahtumassa.

      Kirjallisuus | Lempeä unisatukirja saa aikuisenkin stressitason laskemaan

    • Elina Rouhiaisen (oik.) ja Maria Makkosen alakoululaisille suunnattu Agentti Hukka ja ihmiskoe vetoaa huumorillaan.

      Kirjallisuus | Susi haluaa eduskuntaan päättämään asioista – tämä lastenkirja naurattaa varmasti

    Artikkelin aiheet
    lastenkirja
    baletti
    tanssi
    Mila Teräs
    Ninka Reittu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 2

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki